Kaverini - toinen vihreä mies muuten - sai minut ajattelemaan sitä, miten ei ainoastaan kieli luo todellisuutta feministienkin esittämällä tavalla, vaan myös todellisuus luo kieltä.
Kuvaavana esimerkkinä hän nosti esiin F- sanan, jota feministit käyttävät itse- ja muidenkin määrittelyyn, tehden siitä tavaramerkin, jota he lätkivät haluamiensa asioiden päälle.
Minullakin oli yksi sellainen sana - tai pikemminkin sanapari - lapsena. Muklaa me. Kuitenkin F-sana tuo mieleen suffragetit ajalta, jolloin isä lampun osti ja äiti sen rikkoi.
Kun F-sanaa suositellaan käytettäväksi, ja suosittelijoina ja asianosaisina toimiva, vähävaltaiseksi aiheesta itsensä kokema ihmisryhmä käyttää kyseistä termiä kuvaamaan prosesseja, joilla he voisivat kohentaa asemaansa, vastaavasti N-sanaa taas ei ole soveliasta käyttää, vaikka sitäkin itsestään käyttää itsensä vähävaltaiseksi kokema - ja tämäkin kokemus on yhtä oikeaanosunut kuin edellisten - ihmisryhmä.
Tässä feministeille pähkinä purtavaksi: miksi F-sanan käytöstä tehdään tuputettava imperatiivi, mutta N-sanaa ei saa käyttää, se kun vie ajatukset Kunta Kinten tai edes Rosa Parksin aikaan? Minä en käytä kumpaakaan, koska uskon kaikenlaisten ihmisten tasa-arvoon.
Uskon feministien olevan erityisen hyvin varustettuja vastaamaan tähän kysymykseen, hehän juuri tähdentävät sanojenkäytön olevan tekoja, ja yleensä he myös ovat korrektin kielenkäytön asiantuntijoita. Onko se nyt niin korrektia siis käyttää F-sanaa, ja miksi se on korrektimpaa kuin esimerkiksi N-sanan? Miksi F-sanan historialliset mielleyhtymät kiistetään kun taas N-sanassa niitä korostetaan? Miksei N sanaa voi ottaa haltuun, ja muokata ympäröivän maailman tulkintahorisontteja, kuten F-sanalle suositellaan tehtäväksi?
Tulkaa ulos laatikosta ja kertokaa. Yleensäkin laatikosta tuleminen on suositeltavaa, sen voi aloittaa keskustelemalla vihreän miehen kanssa.
Peräkaneetiksi sanoisin vielä, että TROLLOLOO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti