sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Siksi kannatan automaattiautoja

Olen yleensä yksi omien viiteryhmieni hitaimpia omaksumaan uusia innovaatioita ja hyvin maltillinen lähtemään mukaan mihinkään apokalypseihin. Yhdestä olen kuitenkin hyvin vakuuttunut, vaikkei se kosketa itseäni kuin välillisesti, sillä tavalla kuin liikenneturvallisuus koskee kaikkia: automatisoiduista henkilöautoista.

Työskennellessäni Porvoon sairaalassa, sinne tuotiin jatkuvalla syötöllä päivystykseen liikenneonnettomuudessa vammautuneita, ja näissä onnettomuuksissa oli vanha Mäntsäläntie yliedustettuna.

En yhtään ihmettele, miksi. Jokunen silloinen kollegani - naisia muuten, ei riskikäyttäytyminen ole miesten yksinoikeus - tuli aamukahvipöytään vapisten täpinöissään, vaahdoten, kuinka oli näyttänyt sille ja sille hidastelevalle itseään enemmän hevosvoimistetulle närhen munat.

Automaattiauto ei näytä kenellekään närhen munia. Automaattiauto kuljettaa ihmiset paikasta a paikkaan b, ja entisestä kuljettajasta, joka on ehkä potenut yhdistettyä alemmuus- ja Tommi Mäkis -kompleksia, onkin tullut äkkiä matkustaja. Mikä on kaikille siunaukseksi.


Tämäkin auto on ajettu romuks Mäntsälän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti