Toiset ovat kiitettävissä määrin, oikeastaan väsymiseen saakka, tolkuttaneet rintaruokinnan ihanuuksia, joten jätän niiden toistamisen tässä väliin. Sen sijaan nostan tabut pöydälle, epäkorrektiudenkin uhalla, vastoin kaikkia WHO:n suosituksia, ja listaan alla positiivisia syitä vauvojen pulloruokintaan.
Sitä en aio kertoa tässä, että pulloruokinta mahdollistaa äidin ryypiskelyn ja tupakan käytön, sillä en minä ole mikään suosittelemaan niitä kellekään.
Sekä lapsi että äiti voivat nukkua, vieläpä nauttien toistensa ihokosketuksesta. Imetettäessä lapsi samastuu, että äiti = rinta, ja äidin maidonhajuinen läheisyys tekee vierihoidon mahdottomaksi, siis ilman imetystä tapahtuvan, jolloin kumpikaan ei voi nukkua.
Pulloa voi antaa missä tahansa, mutta imetystyynyjen kantaminen bussissa vaunujen ja laukkujen kanssa oikeastaan melkein vaatii autoa.
Pulloruokinta vapauttaa äidin, ja vahvistaa isän suhdetta lapseensa, sillä edellytyksellä, että isä ruokkii lastaan. Pulloruokinnan luulisi siis sopivan feministille, ellei feministin tavoitteena sitten ole omia lasta äidille, eli sitoa äiti lapsen ja sohvan väliin.
Pulloruokinta sujuu nopeammin kuin rintaruokinta. Rintapumppuja pestessä ja asentoa kohennellessa menevät yöunet, ja pulloruokkija on jo vähintään kerran ehtinyt kohentaa asentoa. Omaa nukkumisasentoaan.
Kun imetettäessä saa taistella, vääntää ja kääntää imuotteiden, imetysasentojen ja oman istuma-asentonsa kanssa, lapsi kiroaa ja äiti itkee, mitään näitä ongelmia ei tuttipullon kanssa ole.
Onnistunut pulloruokintakokemus ei heikennä äidin itsekunnioitusta. Pullon kanssa ei ole sitä vaaraa, että äiti kokisi olevansa kelvoton tissi.
Vielä lisäpointti. Isän roolia imetystukihenkilönä korostetaan alan oppaissa ja alan ammattihenkilöiden toimesta. Tämä näkemys tekee yksinhuoltajien imetyksestä vähintäänkin haasteellista. Entäs sitten ne, joille imettäminen vaan on hankalaa, ja isän palatessa isyysvapaaltaan töihin edelleenkään se ei ota onnistuakseen? Imettämisestä tehdään elitistinen projekti, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia tai varaa. Kaikilla iseilläkään ei ole varaa ottaa palkatonta sen kolmen viikon isyysvapaan päätteeksi.
Imettämistä rohkaisemaan tarvitaan ammattihenkilöitä, vapaaehtoisia, tukiryhmiä, chatteja, varsinainen imettämisteollisuus. Kuka puhuikaan vielä vastiketeollisuudesta?
Pulloruokinnan tukihenkilöistä ei sen sijaan olla puhuttu mitään. Ehkä sellaisia ei tarvita?
Aiemman kirjoitukseni aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
Vielä lisäpointti. Isän roolia imetystukihenkilönä korostetaan alan oppaissa ja alan ammattihenkilöiden toimesta. Tämä näkemys tekee yksinhuoltajien imetyksestä vähintäänkin haasteellista. Entäs sitten ne, joille imettäminen vaan on hankalaa, ja isän palatessa isyysvapaaltaan töihin edelleenkään se ei ota onnistuakseen? Imettämisestä tehdään elitistinen projekti, johon kaikilla ei ole mahdollisuuksia tai varaa. Kaikilla iseilläkään ei ole varaa ottaa palkatonta sen kolmen viikon isyysvapaan päätteeksi.
VastaaPoistaImettämistä rohkaisemaan tarvitaan ammattihenkilöitä, vapaaehtoisia, tukiryhmiä, chatteja, varsinainen imettämisteollisuus. Kuka puhuikaan vielä vastiketeollisuudesta?
Pulloruokinnan tukihenkilöistä ei sen sijaan olla puhuttu mitään. Ehkä sellaisia ei tarvita?