Oslon olot ovat käytännössä käytännössä samat kuin Helsingissä, yhdellä tärkeällä lisäyksellä: Norjassa on vuoria. Niiden sisälle on kaivettu tunneleita ja niiden välissä kulkee solia. Korkeasta pinnanmuodostuksesta seuraa myös suuria sääeroja hyvinkin pienillä etäisyyksillä. Ei olekaan mikään ihme, että luonnonolot voivat toisinaan tuottaa junille tepposet.
Helsinki ei kuitenkaan saa junien takkuilua anteeksi, ei edes pussinperäniemisijainnillaan tai aluepolitiikalla, joka on yrittänyt varmistaa sen, että edes Kikkelästä pääsisi Mokkolaan ilman että jäätyneitä lampaita tarvitsisi raiteilta lapioida. Niinpä raiteita ei olekaan riittänyt Helsinkiin.
Kaikkensa ovat helsinkiläiset yrittäneet. Sen Aulis Juneksen huvilankin yritimme lapioida alas sieltä kuilun reunalta kökkimästä jotta mahtuisi edes yksi raidepari lisää. Ja saatiinkin. Turkuun. Jos joku sinne haluaa mennä.
Kaikki tätä julkaisukanavaa edes vähänkään seuranneet tai minut edes nimeltä tietävät tuntevat minut vakaumukselliseksi joukkoliikennemieheksi. En siltikään hyväksy, että edelläkuvatun kurjuuden ainoaksi pakoputkeksi tyrkytetään ns. Pisara-rataa.
Niille, jotka eivät tunne Pisara-rataa, kerrottakoon, että se on paikallisjuna, joka kiertää Pasilasta Päärautatieaseman kautta täyden ympyrän. Junalle tulisi sitten muutama väliasema, ainakin Töölöön ja Hakaniemeen, mahdollisesti vähän useampikin.
Kun Pasilasta Helsinkiin on nyt matkaa muistaakseni 2,7 kilometriä, suoraan, jonka kulkee useimmiten viidessä minuutissa, Pisaran myötä matkaa tulisi noin tuplaten. Heikkolahjaisempikin ymmärtää, että ilman välipysähdystä tai -pysähdyksiäkin matka-aika on vähintään tuplaten.
Pisara-rata ei sanottavammin paranna edes töölöläisten ja kalliolaisten joukkoliikenteen palvelutasoa. Heillähän on jo köyhän miehen Pisara. Sitä kutsutaan ratikaksi. Itse asiassa Pisaroita on kaksi: uloin on seiska ja sisin kolmonen.
Olisin edellämainituista varauksista huolimatta valmis toivottamaan Pisaran tervetulleeksi, vaikka se on hidas, kallis ja varmaan aika turhakin. Jos se vielä antaa syyn vähentää merkittävästi tai jopa poistaa suoran VR:n lähiliikenteen Pasilasta Helsinkiin, tämä tulee satavarmasti lisäämään autoliikennettä Vironniemelle, siis sitä samaa, jota sinne koetetaan lapioida keskustatunnelin aina uusilla ylösnousemuksilla.
Lopullisesti hautaan Pisaran Mariaanien hautaan, koska kaikki virkamiesten valmistelevat suunnitelmaskenaariot tuhoavat merkittäviä helsinkiläisiä virkistyskäytössä olevia viheraluita. Ei nähtävästi tule kyseeseenkään laittaa Pisaran uloskäyntiä esimerkiksi Eläintarhan kentän parkkipaikan tilalle tai Lintsin parkkipaikan tilalle. Olisin valmis mieluummin valmis laittamaan ne autot sinne samaan paikkaan Pisaran kanssa, mutta kai ne jonnekin on pistettävä. Kaivettakoon niille siis maanalainen parkkiluolasto ja säästettäköön täten virkistysalueet. Tällainen ei kuitenkin nähtävästi tule kyseeseenkään, koska parkkipaikkojen rakentaminen ja tunnelin rakentaminen taitaa tulla vähän kalliimmaksi kuin puiston paneminen pakettiin hullujussilla ja tunnelin rakentaminen.
Oslossa on keskustatunneli, tosin aika lyhyt versio. Kaupungin halkaisevista kolmesta kehäteistä Kehä I kulkee ns. Hammersborgin tunnelissa 225 metriä. Tiedän kokemusta, että autoja ainakin tuolla välimatkalla on aika vähän. Vannoutuneimpienkin autoilun vaikeuttajien lienee myöntäminen, että Keskustatunnelissa on ainakin yksi verraton etu verrattuna Pisaraan: se ei tuhoa kaupunkiympäristöä.
Hammersborg-tunnelin itäinen suuaukko. Siitä menevät Breivikin jälkeen autojen lisäksi bussitkin, pommiattentaatin räjäytettyä viereisen hallituskorttelin. Yllättävän hyvin busseillakin on siellä tilaa.
Miksi sitten rinnastan Pisaran ja keskustatunnelin toisiinsa? Pisaran tämänhetkinen paras käytettävissä oleva kustannusarvio on 900 miljoonaa. Keskustatunnelin 550 miljoonaa. Jos kerran ollaan valmiita maksamaan 900 miljoonaa helsinkiläisestä liikenneinfrasta, miksei sitten vielä muutamia kymmeniä miljoonia lisää niin että oltaisiin saatu parempi? Kai helsinkiläisten maa on sen arvoista?
Olen vakaumuksellinen joukkoliikennemies. Kaupunkiympäristöllä ei kuitenkaan ole hintaa. Sitä ei siis voi vaihtaa mihinkään. Virkamiehet eivät tätä kuitenkaan tiedä, eivätkä sen paremmin konsultit, joille arvioinnit tavataan julkistaa siksi koska virkamiehet eivät tiedä. Jos päätöstä perustellaan pakkona valita joku virkamiesten valmistelemista vaihtoehdoista - joita he eivät edes ole valmistelleet vaan ulkoistaneet sen konsulteille - se on laiskuutta. Lisäksi virkamiesten valmistelun taakse piiloutuminen on raukkamaista.
Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Outoa, että tässä kohdassa onnistuu tällainen uhrautuminen, kun sitten taas vastaavasti kaupunkibulevardisaatiossa valtakunnalliset liikennetarpeet uhrataan kaupungin metropolisaatiopakkomielteelle. Ei esimerkiksi tulisi kyseeseenkään laittaa sitä läntistä Pisara-tunnelin sisäänkäyntiä vaikka Eltsun kentän parkkipaikan kohdalle? Ei, vaan pakko on pilata Eläintarhan kalliot. Minun korvaani hyväksytty Pisaran versio kuulostaa siltä kuin väitettäisiin että sormien katkaiseminen on armollisempi parannuskeino käsikipuun kuin koko käden katkaisu. Puistoja ei kuitenkaan saa kaatamattomiksi, ei, vaikka kauhakuormaajien ketjut olisi kullattu.
Suren tietenkin sitä, että helsinkiläiset menettävät virkistysalueensa vain siksi, että päättäjät eivät muuta jaksa kuin piiloutua virkamiesten selän taakse. Eivätkä ne ole mitään vain paikallisia virkistys- ja maisema-arvoja. Ne ovat pääkaupunkiaseman myötä myös kansallista kulttuuriaarteistoa. Mitä Suomesta kertoo se, että meillä on pääkaupunki, joka ei arvosta puistoalueitaan?
Päätöksen myötä Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Ennen tätäkään ei Helsinkiä ole maakunnissa kiitelty. Eduskunnassakin ovat hävenneet helsinkiläisyyttään, kansanedustajamme. Eikä tästäkään uhrautumisesta tulla kiittelemään, joten hukkaan menee se.
Sanovat että ei ollut valittavana parempia vaihtoehtoja mistä päättää. Kyllä olisi, kun olisi laittanut uudelleenvalmisteluun ja asettanut suunnittelulle reunaehdot, joita ei saa ylittää. Huonosti peitellylle marttyyriudelle on nimi. Sitä kutsutaan pelkuruudeksi, josta muuten ihan varmasti eivät ne kikkeläläiset ja mokkulalaiset eivät tule kiittelemään.
Minä voin kertoa, mitä marttyyriudesta seuraa. Omasta kokemuksestani. Kun yksittäinen ihminen heittäykse marttyyriksi, hän menettää itsekunnioituksensa. Kun päättäjät heittäytyvät marttyyreiksi, he menettävät kansalaisten kunnioituksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti