Heikki Hiilamo, tolkun ääni

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon sunnuntaihesarin kirjoitusta, jossa analysoitiin rasismin yhteiskuntapoliittisia taustatekijöitä, on moni jakanut ihastuneena. Parasta antia Heikki Hiilamon kirjoituksessa oli sen yritys maahanmuuttovihan yhteiskuntapoliittiseen analyysiin. Tässä osuudessa Hiilamo puhui tutkijana. Tässä tiivistettynä Hiilamon kirjoituksen positiivinen anti, miehen itsensä sanoin:

""Suomalaista maahanmuuttokeskustelua ei voikaan ymmärtää ilman sen yhteiskunnallista taustaa. Ja vielä tärkeämpää on huomata, että siihen voi tuskin vaikuttaa ilman yhteiskunnallisia ratkaisuja."

"Suuri yhteiskuntapoliittinen haasteemme on yhtä aikaa integroida maahanmuuttajat suomalaiseen yhteiskuntaan ja pitää huolta siitä, että myös keskiluokka ja köyhälistö pysyvät mukana."

Sen sijaan Hiilamon anti oli pettymys siinä mielessä, että hän ei käyttänyt tutkijan paikkaa ottaa kantaa. Hiilamo normalisoi aivan liiaksi rasismia, ja postuloi vain rasistien päiväunissa esiintyvän kauhukuvan "toisesta ääripäästä", varmaankin koettaakseen vierittää syyllisyydentuntoa niiden epäonnistuneiden luusereiden - joiden muotokuvan Hiilamo ansiokkaasti piirsikin - harteilta, jotka projisoivat työttömyyttään, tarkoituksettomuuttaan ja naisettomuuttaan turvapaikanhakijoihin.

Jäin kaipaamaan analyysia niihin yhteiskunnallisiin prosesseihin, jotka aiheuttavat juurettomuutta, syrjäytymistä ja tarkoituksettomuutta. Eivät ne syiksi mainitut ylikansallisen pääoman liikkeet nyt niin kasvottomia ole, vaan kyllä taustalla on poliittisia päätöksiä, jotka aikaansaavat omaisuuden keskittymistä, veronkiertoa, peruspalveluiden lakkauttamista ja ulkoistamista.

Okei, paperitehtaan lakkauttamisen takia työttömäksi jäänyt ei ole surkea luuseri. Sen sijaan se, joka tästä tekee sellaiset johtopäätökset, että mamut vievät leivän ja naiset, on, sillä se, miten päättää suhtautua tähän onnettomuuteen, on oma valinta. Aikuinen ihminen ei päätä siitä, miten maailmanmarkkinat makaavat, mutta sen, miten hän itse makaa, hän päättää itse.

Hiilamon kirjoituksesta oli vaikea olla saamatta sitä vaikutelmaa, että kun rasismia ymmärretään, se myös hyväksytään. Toivon olevani väärässä, sillä toki sen syitä voi pyrkiä ymmärtämään, mutta hyväksyttävää siitä ei saa millään. Kun Hiilamo väittää, että tolkuksi nimitettyä keskitietä ei enää ole missään, Hiilamo itse paikoittaa sen tolkun tukevasti samoille majoille presidentti Niinistön kanssa. Tolkku ei ota kantaa, vaan hiljaa hyväksyy paitsi rasismin, myös sitä Hiilamon sanoin aiheuttaman eriarvoisuuden.

Linkki Hiilamon kirjoitukseen löytyy klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.