tiistai 2. kesäkuuta 2015

Lapsilisän voisi ehkä porrastaa

Lapsilisän sanotaan olevan lapselle korvamerkittyä tuloa. Tämä on kuitenkin silkkaa teoriaa, sillä sehän maksetaan jomman kumman vanhemman tilille. Pienituloisillahan se mennee perheen yleiseen kassaan, ja se ei ole pohjaton, pikemminkin kukkarossa on reikä, ja suurituloisemmilla se rahastoitaneen lapsen säästökassaan, ellei sitten sillä tilkitä yli varojen eläneen tai konkurssin tehneen vanhemman veneen eräytynyttä osamaksua.

Pitääkö sitä subventoida, että toisilla on aikuistuessaan säästettynä asunnon käsiraha? Omistusasumista tuetaan jo muutenkin korkovähennyksellä. Lapsilisä vain kasaa tuet samalle henkilölle, hyväosaisen lapselle, ja ylläpitää luokkayhteiskuntaa. Miksei lapsilisä voisi olla, kuten asumistukikin, tulosidonnainen? (asumistuki on lisäksi menosidonnainen, mihin liittyy ongelmansa. Se osaltaan pitänee vuokratason niin korkeana, ettei siitä ilman asumistukea selviä).

Jos joku huomauttaisi, että on kyseenalaista erikseen kannustaa huonommaksi sanottua ainesta lisääntymään, niin ei siitä kannata olla huolissaan. Kyllä vuoristoneuvoksetkin lisääntyvät ilman tätä kannustinta, eikä sillä 96 eurolla oikein saa kuin kuukauden äidinmaidonvastikkeet. Jos kerran halutaan säästää aiheettomista tuista, niin lapsilisä voisi olla progressiivinen, ja sen verottaa kotitalouden aikuisten tuloissa pois. Tämä olisi yksinhuoltajille suhteellisesti erityisen suuri helpotus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti