Juha Siltala toteaa, että monilla työpaikoilla tavanomainen määräyskirjakäytäntö pitää nöyränä (Ajan lyhyt historia, s. 192), kun työn tarve on jatkuva, mutta pätkätyöntekijän pitäisi miellyttää työnantajaa jotta saisi uuden määräyskirjan. No, en mä nyt tiedä.
Siltala taisi vielä mainita, että sairaanhoitopiirit ovat erityisen kunnostautuneita näissä määräyskirjakäytännöissä. Niin ovat. Minä sain vuoden ja seitsemän kuukauden aikana Porvoon sairaalassa 19 määräyskirjaa. En ehkä ymmärtänyt olla tarpeeksi ymmärtäväinen työpaikkakiusaamiselle, kun ei tullut sitä kahdettakymmenettä.
Sitten kun huonosti tuottavat, se osa juoruajista, joilla ei ollut johdossa kavereita, eläkeikää lähestyvät ja epänöyrät oltiin ulkoistettu liikelaitokseen, sama meininki jatkui. Ja kun huomasin määräyskirjani muotovirheen - määräaikaisuuden syyksi oltiin mainittu avoinna oleva virka - minusta tuli liikelaitoksessa persona non grata, ja todistetusti ja toistetusti erinomainen työpanoksenikin kyseenalaistettiin, jotta huomio kääntyisi muotovirheistä johonkin muuhun. Esimerkiksi hankalaksi mainittuun persoonaani, kun erehdyin lukemaan sen, mitä määräyskirjassani luki.
Niin että kyllä niitä määräyskirjoja harrastetaan. Pitävätkö ne sitten nöyränä, on toinen asia. Ehkä olisi pitänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti