Sen ei pitäisi olla enää kenellekään uusi havainto, että maisteritehtailu on kiihdyttänyt pätevyysvaatimuksien nostamista, vaikka tehtävät itsessään eivät olisikaan muuttuneet. Jokaista hakemaani paikkaa kohti on satoja maistereita jonossa. Ja sosionomi lopulta valitaan.
Maisteritehtailu on myös johtanut maisterien alati pahenevaan työttömyyteen ja aiheuttanut koulutusta vastaamattomissa tehtävissä kärvistelyyn turhautumista, kun niitä ajattelemiseen koulittuja omia elimiä ei saakaan käyttää.
En lähtisi haistelemaan hetkellistä tuulen suuntaa ja kääntämään maisterivirtaa siihen suuntaan, joka juuri nyt näyttäisi olevan paras veikkaus. Tuulen suunta nimittäin on moneen kertaan kääntynyt siinä vaiheessa kun OPM vasta on perustanut komitean sitä kääntämään. Suuntaisin maisteritehtailun sijaan voimavaroja syrjäytymisen uhkaamien ohjaamiseen ammattikoulutukseen, josta siitäkin voi karsia yleissivistävää ainesta. Puhumattakaan tohtoritehtailusta. Voi olla, että työelämää kärsisi valistaa kun se ei ymmärrä (ihan kuin työelämä olisi yksi agentti), miten hienoja tohtorit ovatkaan, ja ehkä työttömille tohtoreille pitäisi kaikille järjestää (suoja)työpaikka yliopistolta.
Ok, on demokratiamme kannalta onnetonta, jos sähköputkimies ei tiedä opposition ja hallituksen eroa, tai se, että kampaaja ei tiedä, mitä huttu, nuttu ja kuttu ovat på svenska, mutta onnetonta on sekin, jos hän ajautuu työttömänä sellaiseen tilaan, jossa hänelle yhteiskunta ei merkitse mitään, eikä äänestäminen ylipäätään ei ole realistinen vaihtoehto. Monille ammattikoulutettaville se pakkoruotsi on kynnyskysymys, ei siksi, ettei halua vaan siksi, etteivät kirjat pysy kädessä. Sama pätee muihinkin ei-ammatillisiin aineisiin. Toki toisen asteen koulutuksen lyhentäminen pidentää nuorten haahuiluaikaa, mutta ei se johdu siitä, että koulu olisi liian lyhyt vaan puutteellisesta ammatinvalinnanohjauksesta.
Jos haluamme saada työelämään valmiita ihmisiä, korkeakoulujen leikkaukset eivät ole niinkään katastrofi. Sen sijaan ne kyllä tuhoavat tutkimuksen, jos entistä pienemmillä resursseilla pitäisi tuottaa kahden sijasta kolme lukukautta opetusta. Mitä sivumennen sanoen korkeakoulut jo nytkin tekevät. Kesäyliopisto, anyone?
Koulutusleikkaukset tulevat sitten väistämättä kyllä näkymään peruskoulujen arjessa. Erityisopetuksesta ja kouluavustajista tullaan varmasti leikkaamaan, mikä tulee näkymään lisääntyvänä psyykkisenä oirehteluna ja muiden koulutyön häiriintymisenä. Ja tämä johtaa siihen, että koulupudokkaita on aina vaan enemmän. Kun itsetunto ja kouluvalmiudet viedään jo alkumetreillä, on menetettyä hyvin hankala saada takaisin. Seuraukset kertautuvat lapsipsykiatriaan, -neurologiaan, toimintaterapiaan ja perhesosiaalityöhön, mutta myös nuoriso- ja aikuispsykiatriaan ja - sosiaalityöhön, kun risoista lapsista onkin kasvanut risoja aikuisia, tai ei aikuisia ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti