Muusikko on kuin historiantutkija

Monien on vaikea ymmärtää sitä, mitä tekoa kapellimestarilla oikein on. Tätä on sikäli vaikea ymmärtää, että onhan pianistillakin väliä, viulistilla ja laulajalla. Kuuntelee vaikka Glenn Gouldin staccatopianismia ja Svjatoslav Richterin legatoa, niin kyllä on. Ja kyllä on Matti Salmisen Viidestoista yö eri biisi kuin Juice Leskisen.

Kapellimestari on liikennepoliisi, joka varmistaa sen, että kaikki orkesterin sata soittajaa soittavat samaa kappaletta, aloittavat ja lopettavat samaan aikaan. Eikä siinä suinkaan kaikki.

Ajatellaan historioitsijaa. Riippuen aatteen väristä, Suomen sota 1918 oli esimerkiksi kansalaissota, sisällissota, veljessota, vapaussota, punakapina, ties mitä. Aivan samaten yhdelle kapellimestarille Beethoven huipentaa Mozartin ja Haydnin edustaman klassismin, toiselle taas hän avaa ovet niin Brahmsin kuin Brucknerinkin romantiikalle. On vissi ero, onko Beethoven myöhäismozartia vai varhaisbruckneria.

Apua ei saada ainakaan nuottikuvasta. Sekä Otto Klemperer että Arturo Toscanini sanoivat toteuttavansa sen ja vain sen, mitä nuottikuvassa luki. Suosittelen menemistä Spotifyhyn tai Youtubeen ja vertailemaan esimerkiksi heidän tulkintojaan Beethovenin 3. eli  Eroica-sinfoniasta. Miten ja miksi ihmeessä ne onnistuvat kuulostamaan niin erilaisilta?

Avain on muusikon tulkinta siitä, mihin historialliseen ja tyylilliseen referenssiin hän teoksen liittää. Eikä siinä vielä kaikki. Molemmat olivat klassisisteja siinä mielessä, että pitivät kohtuullisuutta, tasapainoa ja objektiivisuutta ihanteinaan, mutta tuotoksen erilaisuus johtui herrojen erilaisista temperamenteista ja sointi-ihanteista. Toscanini toteutti klassisuutensa klassisella orkesterilla, Klemperer romanttisella. Toscaninin sointi oli ketterä, jopa ohut, kun taas Klempereristä usein käytetään termejä "graniittinen" tai "monumentaalinen" (viitteitä ei ole käytettävissä). Tosin Klempererin sointi oli muhkeudestaan huolimatta hyvin erotteleva; etenkin puupuhaltimet loistivat. Olennaisempi ero lieneekin herrojen suhteessa liikkeeseen ja aikaan: Toscaninin tulkintatyyli on yleensä varsin joutuisa kun taas Klempererin etenkin iäkkäänä tehdyissä levytyksissä ei aina ole kiire minnekään.

Tosin tästäkin säännöstä on poikkeuksia. Ei kukaan esitä Brucknerin kuudennen sinfonian adagio-osaa niin joutuisasti kuin Klemperer.

Molempia silti ajoi eteenpäin sama klassinen ihanne. Voi sanoa, että jos Klemperer oli klassisti, Toscanini oli klassisisti.