perjantai 24. tammikuuta 2014

En halua avustaa murhassa‏

Eilen lounasta kaupasta hankkiessani, näin kassalla julkkiksen itkevän julkkisperheenjäsenensä haudalla. Siis ei kassalla, vaan lehdessä.

En osta iltapäivä- ja muita sensaatiolehtiä, koska ne tappavat. Ne maksavat julkkis -nimisen ammattin harjoittajille palkan, ja elättäjällä on myös valta tappaa. Samasta syystä en myöskään katso tositeeveetä, sillä tositeevee tuottaa aineistoa tähän prosessiin, jonka se esittää kaupallisista syistä niin haluttavana, että kun eturivi kaatuu, takaa nostetaan toinen rivi teloituskomppanjan eteen.

En halua olla osallisena murhassa, vaikka ei sen puoleen, että osaisin muutenkaan keksiä yhtään syytä olla kiinnostunut sellaisten ihmisten elämistä, joita en ole koskaan tuntenut, en tunne enkä halua tuntea, enkä näe mitään syytä heidän tuntemiseensa ja joiden saavutukset eivät käy inspiroivaksi esimerkiksi, joskus sentään varoittavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti