En
ole niinkään varma, että asumistukijärjestelmästä on mitään jäljellä
sitten jos sukupolveni joskus pääsee eläkkeelle, puhumattakaan siitä,
onko eläkejärjestelmästä enää tuolloin mitään jäljellä. Se on oman
bloggauksensa aihe, mutta
eläkkeet ja asuminen liittyvät toisiinsa.
Valtion ei ole kovin kannattavaa subventoida vuokratason korkealla pitämistä, toisin sanoen yksityistä keinottelua, joka ei suinkaan aina ole keinottelua, sillä jos vuokrattavana on asunto, joka on vielä edes osittain pankin oma, siitä on pakko pyytää maltaita, jotta lyhennyskulut, vastikkeet ja vuokratulojen verot saadaan katettua. Vuokraamisen kannustamiseksi pitäisikin verottaa asuntojen tyhjänä pitämisestä mieluummin kuin vuokraamisesta.
Valtion ei ole kovin kannattavaa subventoida vuokratason korkealla pitämistä, toisin sanoen yksityistä keinottelua, joka ei suinkaan aina ole keinottelua, sillä jos vuokrattavana on asunto, joka on vielä edes osittain pankin oma, siitä on pakko pyytää maltaita, jotta lyhennyskulut, vastikkeet ja vuokratulojen verot saadaan katettua. Vuokraamisen kannustamiseksi pitäisikin verottaa asuntojen tyhjänä pitämisestä mieluummin kuin vuokraamisesta.
Asuntopolitiikassa vallitsee pattitilanne. Kun
kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei ole tässä ja nyt tarjolla,
poliittisina ohjausvaihtoehtoina ovat valtion veropolitiikallaan tukema
asuntovelkavankeus ja epäsuora tuki vuokranantajille
asumistukena.
Kun kaupunginasunnon kerran on onnistunut saamaan, oikeus siihen pysyy hautaan asti. Eikä oikein muuten voisikaan olla. En ole nimittäin kovin vakuuttunut siitä, että ihmisten asumisoikeutta pitäisi tarkastella säännöllisin väliajoin esimerkiksi siten, että he tietyin väliajoin tosittaisivat perhe- ja työjärjestelynsä; monelle nimittäin perheen ja työn yhdistäminen voi käydä mahdottomaksi, jos vielä joudutaan muuttamaankin.
Eikä sitäpaitsi ihmisiä voi siirrellä noin vain paikasta toiseen: perustuslaki takaa ainakin periaatteessa oikeuden valita asuinpaikkansa vapaasti, joten ei ihmisiä voi alkaa pakkosiirtelemään stalinistisesti. Tosin tämä oikeus toteutuu käytännössä täysimääräisesti vain niillä, joilla on varaa valita Kaivopuiston, Eiran ja Westendin välillä, ei sillä, että Mellunmäessä, Myllypurossa tai Malminkartanossa asuminen tuomitsisi ihmistä mihinkään kadotukseen, mutta jos yksilöyden kriteerinä pidetään mahdollisimman monen yksilön mahdollisimman suurta positiivista vapausastetta, niin kyllä ihmisten siirteleminen on tämän kanssa ristiriidassa.
Kun kaupunginasunnon kerran on onnistunut saamaan, oikeus siihen pysyy hautaan asti. Eikä oikein muuten voisikaan olla. En ole nimittäin kovin vakuuttunut siitä, että ihmisten asumisoikeutta pitäisi tarkastella säännöllisin väliajoin esimerkiksi siten, että he tietyin väliajoin tosittaisivat perhe- ja työjärjestelynsä; monelle nimittäin perheen ja työn yhdistäminen voi käydä mahdottomaksi, jos vielä joudutaan muuttamaankin.
Eikä sitäpaitsi ihmisiä voi siirrellä noin vain paikasta toiseen: perustuslaki takaa ainakin periaatteessa oikeuden valita asuinpaikkansa vapaasti, joten ei ihmisiä voi alkaa pakkosiirtelemään stalinistisesti. Tosin tämä oikeus toteutuu käytännössä täysimääräisesti vain niillä, joilla on varaa valita Kaivopuiston, Eiran ja Westendin välillä, ei sillä, että Mellunmäessä, Myllypurossa tai Malminkartanossa asuminen tuomitsisi ihmistä mihinkään kadotukseen, mutta jos yksilöyden kriteerinä pidetään mahdollisimman monen yksilön mahdollisimman suurta positiivista vapausastetta, niin kyllä ihmisten siirteleminen on tämän kanssa ristiriidassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti