maanantai 6. tammikuuta 2014

Elämää lasten kautta

Kun kyläilee omien vanhempiensa tai appiukkonsa luona tai kun lapsena kyläili omilla isovanhemmillaan, huomiota kiinnittävät kehystettyinä näytillä olevat sukulaisten valokuvat.

Eivät ihmisen elämä, nautinnot, tavoitteet ja haaveet lopu eläkkeelle siirtymiseen tai isovanhemmaksi tuloon, mutta on luonnollista kiertokulkua, että omien saavutusten tai tekemisten asemesta keskitytään nauttimaan toisten, kaikkein tärkeimpien ihmisten saavutuksista ja tekemisistä, kun ei mihinkään enää ole kiire, eikä mihinkään tarvitse kiipeillä. Viestikapula on vaihtunut.

Minä ymmärsin tämän symbolisen viestikapulan vaihtumisen, saadessani joululahjaksi jo lapsesta saakka isäni kirjahyllyssä ihaileman kaksiosaisen Suuren eläinkirjan vuodelta 1930. Tämä taisi tapahtua sinä jouluna kun isästäni oli tullut ensimmäistä kertaa vaari, ja kun tiedän, että sitten joskus osakseni koituva perintö olisi isältäni perityn luontorakkauden lisäksi mitattavissa symbolisena tunnearvona, hän tiesi, mikä tätä viestikapulan vaihtumista osuvasti symboloisi.

Työelämässä vielä korvia myöten rämpivänä, ymmärrän edellistä sukupolvea. Silloin kun ilonaiheet omassa elämässä ovat aika ajoin harvassa, lapsia saa kiittää monista naurunhetkistä ja ylipäätään syystä katsoa positiivisin mielin eteenpäin. Ehkä omat vanhempamme opettavat sen, että ihmisen elämän tarkoitus saattaakin olla toiset ihmiset, heidän elämänsä mahdollistaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti