Helsingin yleiskaava on hylättävä

Tuoreessa Vihreässä Langassa kirjoitettiin kaupunkien maankäyttöön liittyvistä intressiristiriidoista, jotka ovat ajankohtaisia Helsingin yleiskaavaehdotuksen myötä. Keijo Savolan tavoin minäkään en valitettavasti voi jakaa jutussa kuullun kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Elina Moision ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän pj Otso Kivekkään optimismia - jota hän perustelee tämän bloggauksen otsikon takaa löytyvällä blogikirjoituksellaan - ja iloa ruskealta pikselimatolta pelastettujen puiden puolesta.

Kun Elina Moisio totesi, että luonnonsuojelijoiden verikartaksi kutsumassa yleiskaavakartassa ruskeat pikselit eivät velvoita rakentamaan, vaan sen tekee vasta asemakaava, näin toki on, mutta asemakaava kuitenkin alistuu yleiskaavan strategisille tavoitteille. Jonnekin ne pikselit pitää sijoittaa, jos yleiskaavassa on niin päätetty.

Siksi onkin parasta hylätä Helsingin yleiskaava, pöydätä se ja perustaa ohjausryhmä, jossa luonnonsuojelujärjestöt, ulkoilujärjestöt - ainakin Suomen Latu - asukasyhdistykset ja kansalaisliikkeet, kuten Keskuspuistoryhmä olisivat alusta alkaen mukana valmistelutyössä. Mukaan tulee ottaa myös yhdyskuntasuunnittelun asiantuntemusta - jollaista löytyy esimerkiksi Kimmo Lapintieltä - sillä sitä ei Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta löydy.

Tämän Pirkkolan ulkoilijan paratiisin Yleiskaava uhkaa näivettää olemattomiin. Se tulee hävittämään myös muinaismuistolain alaisia sotamuistoja, liito-oravan reviireitä ja paljon muuta, kuten monien vanhusten, vammaisten ja lasten lähiluonnon. Haluaako Helsingin valtuusto todellakin jättää nimensä historiaan kyseenalaisessa mielessä, hätiköimällä puumerkkinään vielä tämän valtuustokauden aikana sinetöimällä Keskuspuiston, Vartiosaaren ja monen muun luontoaarteen lopullisen tuhon? Mikä pakko on tehdä hutiloiden huonoja päätöksiä kun harkitsemalla saataisiin parempia?

Yleiskaavan hyväksyminen tarkoittaa sitä, että hyväksytään se mahdollisuus, että nämäkin maisemat menetetään.