Mahler, juokseminen ja Keskuspuisto

On hyvin vaikea pukea sanoiksi sitä, miksi jokin musiikki puhuttelee, saati niin, että muut kuulisivat sen saman. Mahlerin yhdeksäs sinfonia palauttaa minut johonkin vuosiin 94-99, jolloin juoksin miltei kilpailumitoissa, kymmeniä tuhansia kilometrejä ympäri Helsinkiä, mutta myös Jyväskylässä, Budapestissa, Espanjassa ja Italiassa, missä milloinkin satuin olemaan. Eniten kuitenkin Keskuspuistossa. Mahlerin ysissä saavat rakkauteni juoksemiseen ja luontoon soivan muodon. Siinä on myös jatkuvasti läsnä kaiken katoavaisuus, kuolema, uhka luonnonkin katoavaisuudesta, uhka, joka ajaa minua epätoivon vimmalla eteenpäin.

Bruno Walterin toinen levytys on paitsi Mahlerin, myös hänen itsensä hyvästijättö maailmalle. Sen ohjelmalehtisessä, "kirjassa", kuten salakielinen minun ja parhaan kaverini ilmaus kuuluu, säveltäjäkollega Alban Berg luonnehtii jättimäistä ensimmäistä osaa vaimollensa näin (julkaisija Sony, toimittanut Andreas Kluge, kääntänyt englanniksi Stewart Spencer):

"The first movement is the most glorious he ever wrote. It expresses an extraordinary love of this earth, for Nature; the longing to live on it in peace, to enjoy it completely, to the very heart of one's being, before death comes, as irresistibly it does. The whole movement is based on a premonition of death, which is consistently recurring. All earthly dreams culminate here; that is why the tenderest passages are followed by tremendous climaxes like new eruptions of a volcano. This, of course, is most obvious of all in the place where the premonition of death becomes certain knowledge, where in the most profound and anguished love of life death appears 'mit höchster Gewalt'; then the ghostly solo of violin and viola, and those sounds of chivalry; death in armour! Against that there is no resistance left, and I see what follows as a sort of resignation. (...) Again, for the last time, Mahler turns to the earth - not to battles and great deeds, which he strips away, just as he did in Das Lied von der Erde (...) - but solely and totally to Nature. What treasures has Earth still to offer for his delight, and for how long? Far from all strife, in the free, clear air of the Semmering he would make a home for himself, where he could breathe in more and more deeply this purest air on earth where his heart, most glorious of human hearts that ever beat, may expand, wider and wider, before it must stop beating for good."

Bruno Walterin levytyksen Mahlerin yhdeksäisestä voi kuunnella klikkaamalla otsikkoa.