Porvoon sairaanhoitoalueen johtokunta sammutti. Ei vain Porvoon synnytysosastolta, vaan myös kaltaiseni puoluepolitiikan reuna-aktivistin osallistumisen puoluepolitiikkaan.
Tietenkin hallitus on paha, ja se tarvitsisi kiihkeästi vastavoimakseen mahdollisimman kriittisiä ja aktiivisia säröääniä, jotka heittäisivät hiekkaa hallituspuolueiden rattaisiin siellä täällä. Ei se kuitenkaan onnistu, jos oppositiopuolueissakin nostetaan kädet pystyyn hallituksen edessä.
Jos kaltaiseni läpipoliittinen eläin - joka jo alle 11-vuotiaana laati tukkimiehen kirjanpitoa radion ääressä jännäten, valitaanko Koivisto suoraan ensimmäisellä kierroksella - turhautuu, miten sitten käy niille, jotka harkitsevat nukkuvien puolueeseen jäämistä? Porvoon paikallispäättäjien nyt valitsema antautumislinja saa minutkin kohta vain vaihtamaan asentoa sängyssä, ja sanoutumaan tyystin irti parlamentaarisesta vaikuttamisesta, jos puolueiden edustajat osoittavat sen olevan aivan turhaa. Alan ymmärtämään anarkisteja. Vaikka heillä vaikutuskeinot ovat vähissä, niin ainakaan heidän ei tarvitse iskeä päätään seinään.
Edes yrittääkseni olla hieman reilu porvoolaispäättäjille, ei se tätä ole ainoastaan Porvoossa. Liityin kymmenisen vuotta sitten poliittiseen puolueeseen puolustaakseni Helsingin Keskuspuistoa. Luulin saavani vaikuttamiskanavan, mutta nyttemmin sudeettihelsinkiläisenä olenkin joutunut huomaamaan, että poliittiset puolueet ovat vaikuttamisen este, eivät kanava silloin kun kansalaisille pyllistämisestä vallitsee konsensus.
Puolueen vaikuttamiskanavakseen valinneena aktivistina olen huomannut, että kaikkea aktiivisuuttani tulkitaan herkästi puoluepoliittisena toimintana: kun se on vihreä, niin siksi se sitä ja tätä. Sitoutumaton säröääni kuuluu paremmin. Parlamentaarisen reaalipolitiikan systeemi kassakaappisopimuksineen, hyväveli-koplaamisineen ja strategisine pelailuineen haisee. Puoluejäsenyydestä on myös sellaista haittaa, että olen huomannut politiikkaa vain vähän seuraavien samastavan tunnustuksellisen rivijäsenenkin päättäjiin, pitäen häntä tilivelvollisena suunnilleen kaikesta, jopa hallituksen toilailuistakin.
Puolueeseen kuulumaton voi ottaa kantaa vapaasti, kritisoida ja kehua silloin kun siihen on aihetta, valita haluamiansa ehdokkaita ja jopa harkintansa mukaan tehdä sen kaikkein radikaaleimman valinnan: jättäytyä kokonaan kotiin, kyyniseksi yksityishenkilöksi, sillä puoluepoliitikassa entisistä idealisteista ei voi tulla mitään muuta kuin kyynikkoja. Ja vieläkö tarvitsee ihmetellä, miksi yhä harvempi kokee puoluepolitiikan omaksi vaikuttamiskeinokseen niin minä en ainakaan ymmärrä, mistä jatkossa tullaan löytämään paitsi ehdokkaita, myös vaalilautakuntien jäseniä, kun uusi vaalilaki tulee jääväämään ehdokkaiden lisäksi heidän perheenjäsenensäkin?
Valtiovarainministeriä mukaillen: kiitti siitä. Luovuttamisesta. Pyllistämisestä. Näytätte todella masentavaa esimerkkiä puolueiden riviaktivisteille ja äänestäjille. Miksi kannattaisi liittyä poliittisiin puolueisiin ja vaikuttaa niiden kautta, jos kaikki ovat kuitenkin yksimielisesti asukkaiden palveluita ja viihtyvyyttä vastaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti