tiistai 15. joulukuuta 2015

Hallituspuolue piilottelee joukkomurhiin yllyttäjää

Entinen kansanedustaja James Hirvisaari (Muutos 2011; halunnevatko palauttaa Suomen vuoteen 2011?) tuoreessa Facebook-statuksessaan toivoi ja oli valmis rohkaisemaan "lopullista kollektiivista ratkaisua". Jotta häntä ei saataisi kiinni kansanryhmän kimppuun yllyttämisestä, hän ei suoraan maininnut, minkä suhteen, mutta oletettavasti se koski "kehitysmailta karanneita karvaranteita" siltä osin kuin kenttätuomioistuimet ja puihin ripustamiset eivät riittäisi.



Sentään Perussuomalaiset ymmärsivät hankkiutua eroon tästä miehestä. Suomen Sisu ei, sillä hän vaikuttaa edelleen heidän Päijät-Hämeen piiripäällikkönään. Perussuomalaisten olisi syytä hankkiutua seuraavaksi eroon tämän järjestön puheenjohtajasta, joka on heidän kansanedustajansa Olli Immonen.

Opiskeluaikanani elätin itseni siivouksella. Työnjohtajani opetti minulle tuolloin, että silloin kun ei ole aikaa, tehdään lumesiivous. Tämä tarkoitti pöfföjen moppaamista kokolattiamaton alle.

Perussuomalaiset ovat tehneet riveissään lumesiivouksen. Vaikka he harjasivatkin Hirvisaaren maton alle, niin tämän maton päällä seisoo Olli Immonen, ja niin kauan kun seisoo, Perussuomalaiset piilottelevat joukkomurhiin yllyttäjää, ja hallitus piilottelee takarivissään puoluetta, joka on "laillisuuskriittinen".

3 kommenttia:

  1. James Hirvisaari on kiistatta idiootti. Mutta miksi toiset joukkomurhiin yllyttäjät ovatkin suuria intellektuelleja ja hienoja ihmisiä, esimerkiksi Pentti Linkola ja Aki Kaurismäki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteellisuudentajun jakelutoimistosta, päivää. Päättelimme kommentistasi että sinulta puuttuu sellainen joten ajattelimme tuoda sellaisen sinulle tänään.

      Poista
  2. Ketkä "me"? Ja kenelle? Kommentoijalle vai kirjoittajalle?

    VastaaPoista