perjantai 1. toukokuuta 2015

Perussuomalaiset, ei jatkoon

Olisin jonkin aikaa halunnut antaa Perussuomalaisille mahdollisuuden näyttää, olisiko heillä vaihtoehtoa nyt nähdylle hallituspolitiikalle. Ainakaan realismia heillä ei ole. 

Vastauksessaan hallituksenkokoaja Juha Sipilän (kesk.) maahanmuuttopoliittiseen kysymykseen perussuomalaiset muotoilevat: 
"Kotouttamispolitiikkaa on kehitettävä kannustavampaan suuntaan. Ei ole oikein, että veronmaksajat esimerkiksi kustantavat asiointitulkkauspalvelut vuosikausia maassa asuneille henkilöille. Loputon tulkkaaminen ei kannusta suomen opiskeluun. Jatkossa valtion tulee kustantaa tulkkaus vain tietyksi ajaksi, minkä jälkeen tulkkauskustannuksista huolehtii tulkkausta tarvitseva taho.... "Lisäksi mm. hoito- ja rakennusaloilla kielitaitovaatimuksia tulee kiristää potilas- ja työturvallisuuden takaamiseksi."

Tulee terveyskeskuksissa ja maakuntasairaaloissa hankalat ajat, jos PerSut pääsevät hallitukseen linjaamaan maahanmuuttopolitiikkaa. Jo nyt niissä työskennellään ihan rajoilla. Varmaankin tulkkien poistaminen jotenkin helpottaa hoitojonoja ja myös kantasuomalaisten hoitoonpääsyä, etenkin, jos vielä hoitoaloilla jo nyt runsaasti toimivien maahanmuuttajien kielitaitovaatimuksiakin vielä kiristetään? Järki hoi. Mahdoton yhtälö.

Persut myös haluavat sanoutua irti EU:n päästötavoitteista, heidän mielestään ne vaarantavat teollisuutemme kilpailukyvyn. Ainakin EU:ssa on katsottu, että eivät ne vaaranna EU:n kilpailukykyä. Eivät he myöskään tiedä sitä, että savupiipputeollisuuden osuus elinkeinoistamme on vähentynyt jo noin 40 vuotta. Ovat he myöskin täysin tietämättömiä siitä, että kaikki se, mitä yhteisnimellä cleantech kutsutaan. on oikeastaan ainoa nouseva teollisuudenala, ja siinä Suomi on hyvä.

En halua hallitukseen noin tietämätöntä, epäloogista ja laskutaidotonta porukkaa. Ei jatkoon.

2 kommenttia:

  1. Joo, näyttää näillä persuilla olevan rasismin ja väkivallan lietsomisen eri ihmis- ja eläinryhmiä kohtaan tavoitteena olla puhdas kiusanteko vihreitä kohtaan.

    Pelkkiä halveksittavia niitä peruskoulun peräpenkeissä 6,2 keskiarvolla huutelevia moukkia. Joita jokainen myötähäpesi jo silloin.

    Hyvä pointti tämä savupiipputeollisuus. Cleantech on perussuomalaisille varmasti tuntematon ala. Ja vielä pahempaa, että myös toimiva ja kilpailukykyinen ala. Ja tosiaan kuten mainitsit, EU:ssa on huomattu, että päästöjen vähentäminen ei vaaranna kilpailukykyä.

    Joten mihin persut perustavat tämän halvan populisminsa? - Aivan, eivät mihinkään.

    Tämä tulkkaushomma on myös todella ala-arvoinen. Perussuomalaisten ollessa missään hallitusvastuussa tai ylipäätään politiikassa mukana ollenkaan, Suomi leimautuu ulkomaiden silmissä peräpohjolan eristäytyneeksi moukkavaltioksi ja Pohjois-Koreaksi, joiden kanssa kukaan ei halua olla todella hyvästä syystä missään tekemisissä.

    Ei jatkoon. Ei todellakaan jatkoon.
    Suomi lähemmäksi Euroopan Unionia ja tehdään yhdessä Euroopan unionista vahvempi. Unioni, joka kunnioittaa niin ihmisoikeuksia, eläinoikeuksia ja ympäristönsuojelua toisinkuin persut.

    Persut sopivat Putinin huomaan. Toisinajattelijoita ja homoja murhautteleva diktaattori sopii persujen oppi-isäksi. Persut eivät sovi Eurooppaan, sivistysmaihin eivätkä mihinkään missä kunnioitetaan ihmisoikeuksia, eläinoikeuksia, ympäristönsuojelua sekä ylipäätään oikeudenmukaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Tuuheaa luetunymmärtämistä bloggarilta.
    Ei jatkoon.

    VastaaPoista