keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Panttivankihallitus

Tuntemani pitkän linjan vihreän vaikuttajan Hannu Tuomisen innoittamana, tulevaa hallitusta voitaneen kutsua panttivankihallitukseksi (c/o Hannu Tuominen). Tai oikeastaan kaksoispanttivankihallitukseksi.

Logiikka tämän lempinimen takana meni jokseenkin näin: Sipilä tarvitsee hallitukseen perussuomalaiset, jotka lienee suurista puolueista helpoin kiristää äänettömiksi yhtiökumppaneiksi. Toinen syy, miksi Sipilä heidät katsoo tarvitsevansa, on tussahdusjytky: kansa on puhunut, ja Sipilä haluaa alkumetreiltä leimautua kansanmieheksi, johtajaksi, joka kuuntelee kansaa(nsa). Ja siinä mielessä Keskusta itse on PS:n vanki, että PS:n kannattaa vaatia hallitusvastuuseen myös demarit, etteivät nämä pääse kasvattamaan kannatustaan oppositioon (ja syömään Perussuomalaisten kannatusta).

Toisaalta Demarit kannattaa ottaa hallitukseen, jotta muuten porvarillinen koalitio saisi ostettua Sipilän yhteiskuntasopimukselle ammattiyhdistysliikkeen hyväksynnän. Näin ollen demareiden kohtalona lienee jatkaa alamäkiluisuaan ja Kokoomuksen vaihtaa pikaisesti puheenjohtajaansa, jonka johdolla tavoitella uutta nousua.

Pieniä puolueita kaksoispanttivankihallitukseen ei tarvita asettelemaan omia (jalkaväki)miinojaan.

Tuominen vielä lisäsi, että Kokoomuksen, Vasemmiston ja Vihreiden (ja mahdollisesti RKP:n) muodostama oppositio on hajanainen, eikä siitä saa epäpyhää allianssia oikein millään. Niin saa hallitus aika hyvän työrauhan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti