Peruspalvelut eivät ole rosvosektori

Peruspalvelut - päivähoito, kirjasto, peruskoulu, julkinen terveydenhoito, joukkoliikenne - eivät ole rosvosektori, vaan mahdollistajasektori. Ilman niitä koko yhteiskunta, myös se osa, joka tekee tilinpidossa näkyvää tulosta, pysähtyisi. Unohdin vielä siivoojat listasta, mutta ne eivät ole julkinen palvelu, ainakaan enää, Senaatti-kiinteistöjen perustamisen jälkeen.

Mahdollistajasektorille kokonaisuudessaan on yhteistä se, että se on mahdollisimman epäseksikäs. Tämä seksittömyys näkyy myös mahdollistajien tilinauhoissa.

Mahdollistajasektori on syyllistetty yhteiskuntamme kehnoksi sanotusta taseesta. Siitä on tehty vikapää paitsi huonoksi väitettyyn kilpailukykyymme, myös heikkoon tuottavuuteemme. Peruspalveluista on rakennettu julkisessa EK-vetoisessa diskurssissa rosvosektori.

Mahdollistajasektoria ei kannata ulkoistaa, sillä ei sitä kukaan näennäiskannattamattomana järjestäisi. Paitsi siivouksen, jossa välistä vetäjiä, velvoitetyöllistettäviä ja maahanmuuttajia on sen verran, että riisto tulee kannattavaksi. Ai niin, ei julkinen terveydenhoito voikaan olla yksityinen!

Jos kaikki edellämainitut päättäisivät mennä yhdessä lakkoon, tukisin heidän pyrkimyksiään aivan kympillä.

Perussuomalaiset puoluetuen asialla

Hallitusohjelman liitteissä on mm. allaoleva kirjaus:

"Kumotaan puoluelain (L 10/1969) 9 §:n (sellaisena kuin se nykyään on puoluelain osittaismuutoslaissa 683/2010) 1 momentin kolmas (3) lause."

Poistettava lause on oikeasti virke (minkä huomasi eräs tuntemani pitkän linjan poliittinen toimija) ja kuuluu näin: "Jos eduskuntavaalien välisenä aikana kunkin vuoden valtion talousarvion julkaisemiseen mennessä vähintään puolet jotakin puoluetta edustaneista ja puolueen valtionavustusosuutta laskettaessa mukaan luetuista kansanedustajista on ilmoittanut eduskunnan puhemiehelle luopuvansa edustamasta tätä puoluetta eduskunnassa, on avustuksen jakoperustetta tarkistettava siten, että tapahtuneet siirtymiset otetaan huomioon."

Em. kirjaus tarkoitti sitä, että jos vaalikauden aikana esimerkiksi Perussuomalaisten 38 kansanedustajasta 19 siirtyy toiseen ryhmään, vaikkapa Keskustaan tai perustaisi esimerkiksi Nuivan eduskuntaryhmän, niin tässä vielä voimassa olevassa puoluelain kirjauksessa puoluetuki lasketaan uusiksi vähentyneen kansanedusajamäärän mukaisesti.  Jos alle puolet (em. esimerkissä enintään 18) edustajaa siirtyy, niin puoluetuki pysyy ennallaan. 

Tämä porsaanreikä nyt estetään, vaikkakaan hallitusneuvottelijat eivät olekaan tienneet virkkeen ja lauseen eroa. Timo Soini on ollut skarppina, ja aikoo varmistaa aiemmin kovasti inhoamansa puoluetuen säilymisen. Kun em. kirjaus poistetaan, niin jatkossa Perussuomalaiset koko nyt vaalien perusteella saamansa puoluetuen vaikka eduskuntaryhmään ei jäisi muita kuin Timo Soini. 

Vai kuvitteleeko joku, että Keskusta tai Kokoomus hajoaisivat sisäisiin ristiriitoihinsa?

Kyllä puoluetuki hallituspuolueelle kelpaa niin kovasti, että se pitää etukäteen varmistaa suhmuroimalla puolueen hajoamisen pelossa. Ja tuli selväksi, että Perussuomalaiset eivät ole olemassa puolustaakseen vähäväkisten etuja, vaan Timo Soinin etuja, sillä sen verran helposti heilahtaen unohtuivat lupaukset olla heikentämättä alle tuhannen euron väen etuisuuksia. 

Tehdään kaikki vapaaehtoiseksi

"Myös kehitysavun leikkaus nostettiin (Keskustan puoluevaltuuston) keskustelussa esiin. Muistutuksena kehitysmaiden auttamisen tärkeydestä kehitysyhteistyöhankkeessa mukana oleva pohjoissavolainen puoluevaltuuston edustaja kierrätti kokouksessa keräyslipasta, jolla kerättiin rahaa tyttöjen koulutukseen Boliviassa."

Että kehtaavatkin. Päivän sana on nyt näköjään vapaaehtoisuus. Jos Kokoomuksen mielestä luonnonsuojelu on vapaaehtoista, ja PerSujen mielestä kehitysyhteistyö, nyt tämä tauti on levinnyt päähallituspuolueeseenkin.

Äänestäminenkin on vapaaehtoista. Valitettavasti. Se nimittäin on mahdollistanut tällaisen vapaaehtoishallituksen. Verojen maksamisenhan hallitus onkin jo tehnyt vapaaehtoiseksi, samaten (rikkailta) omaehtoisen palkanalennuksen.

Hallitusta voi siis kutsua vapaaehtoishallitukseksi tai amerikkalaishallitukseksi. Siellähän kaikki perustuu mesenatiaan, rikkaiden hyväntahtoisuuteen, kulttuurikin.

Ylläoleva lainaus oli suora sitaatti päähallituspuolueen nettisivuilta. Sen voi tarkistaa klikkaamalla bloggauksen otsikkoa. 

Poliitikot ovat sarjaepäonnistujia

Politiikka on siitä kummallinen ura, että siinä, toisin kuin "ulkomaailmassa" eli "siviilimaailman urissa", epäonnistuminen ei ole epäonnistuminen. Päinvastoin, se voi meritoida sinut seuraavaan tehtävään, jatkamaan epäonnistumisia.

Esimerkiksi se, että on päässyt työharjoittelemaan ympäristön kustannuksella, meritoi tuhoamaan koulutusjärjestelmän.

Toivon olevani väärässä. Että ei kyseessä ole sarjaepäonnistuja. Että ei yhdessä tehtävässä limboamisesta voisi päätellä toista. Että kykypuolueeseen ei mahtuisi sellaisia, joiden kyvyistä ei oikein voi puhua, tosin on kyvyttömyyskin kyky aivan samalla tavalla kuin laatua se on sekundakin.

Voihan se olla, että oli väärässä tehtävässä, kun ajatteli, että soita voidaan suojella vapaaehtoispohjalta. Toivottavasti ei luule, että koulutuksenkin voi järjestää vapaaehtoispohjalta.

On näitä kyllä aikaisemminkin nähty, sarjaepäonnistujia. Tämä kaikki on mahdollista siksi ja vain siksi, että tuleva valtiovarainministeri valittiin ensin puolueensa puheenjohtajaksi. Ja tästä alkoi sarjaepäonnistuminen, mikä johtuu sarjaväärässäroolissaolemisesta.

Sorrettujen puolustaminen ei ole antisemitismiä

Turun Sanomissa kuullun Turun juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Tomer Huhtamäen mukaan kotoperäinen antisemitismi ei ole, kuten antisemitismi yleensä, äärioikeistolaisesti motivoitunutta. Asialla ovat hänen mukaansa 75-prosenttisesti "ääri"vasemmistolaiset.

Tämän uutisen sitten katsoi trollaamisen arvoiseksi Helsingin Kokoomuksen sosiaalisen median likaisen työn tekijä Ossi Mäntylahti. Siinä olen Huhtamäen ja tämän lakeijan Mäntylahden linjoilla, että eipä ole porvareita paljoa näkynyt osoittamassa mieltään palestiinalaisten puolesta. Eipä tosiaan ole, ei. Tokkopa edes sitä 25 prosenttia. Teen samoista premisseistä täysin eri johtopäätökset kuin Huhtamäki-Mäntylahti.

Ei ole vasemmistolaiseksi itsensä kokevien ongelma, jos porvarit eivät koe palestiinalaisten tilannetta huolestuttavaksi. Ei ole vasemmistolaisesti ajattelevien ongelma, jos ainoastaan he kokevat palestiinalaisten sortamisen ihmisoikeusongelmaksi, eikä myöskään ole vasemmistolaisten ongelma se, että kotoperäiset juutalaisemme sionismissaan katsovat tämän antisemitismiksi. Hoitakoon traumansa - jotka toki ovat historiallisesti ymmärrettäviä - itse.

Jos fasismi on kavahdettavaa, niin sitä on myös tunnustuksellinen antifasismi. Muistan jo opiskeluaikanani kauhistuneeni Antifa-nimisen järjestön logoa, jossa nyrkki pusertaa hakaristin rikki.

Jos siis sorrettujen vähemmistöjen puolustaminen on antisemitismiä, olen kernaasti antisemitisti. Se, että puolustaa sorrettuja vähemmistöjä yleensä - ei ainoastaan palestiinalaisia - ei kyllä oikeuta heiluttelemaan natsikorttia. Suhtaudun esimerkiksi etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin samalla tavalla kuin uskonnollisiinkin.

Miksi sitten lähden vastatrollaamaan? Tarkoitukseni eikä haluni ole ärsyttää tai loukata ketään, mutta ei ole oikein, että asioista esitetään vain yksi puoli. Jos yksipuolinen propaganda värittää käsitystä todellisuutta, ei välttämättä toisensuuntainen propaganda todellisuutta oikaise, mutta ainakin tuo peliin muitakin värejä. 

Julkinen sektori ei tuota mitään...

... paitsi palvelua, tasa-arvoa ja hyvinvointia, jotka näyttävät kuntatalouden kirjanpidossa nollaa. Vaikka kuluista kiristettäisiin pienentämällä opetusryhmiä ja lisäämällä potilaskäyntejä - eli suoritteita - siltikin tuotto näyttää kirjanpidossa nollaa.

Julkisen sektorin tuottovaatimukset johtavat osaoptimointiin, jossa sosiaalisektori pudottaa tapauksen työllistämissektorille, joka taas palauttaa tämän lähtöpisteeseen. Ja yhden lääketieteen erikoisalan hoidettu potilas on toisen erikoisalan lähete. Näin ollen esimerkiksi iltansa kirjastossa viettävä musiikinkuuntelija huonontaa kulttuurisektorin tulosta, hänen kuunnellessaan musiikkinsa liven asemesta cd-levyltä, ja yhteen oppilaitokseen hakeva opiskelija huonontaa toisten oppilaitosten tuloksellisuutta, jos sitä mitataan hakijoiden määrällä.

Myös nyt viimeisen 5 vuoden villitys eli verkostoyhteistyö vaikeuttaa erillisten sektoreiden tuloksentekoa. Esimerkiksi lapsipsykiatriassa lääkäri antaa hoitajalle oirekartoituslomakkeet, joka taas antaa nämä opettajalle täytettäväksi, ja kaikki tämä lappusulkeisiin tai verkostopalavereihin käytetty aika on pois perustyöstä.

Itsekin yhden korkeakoulun tulossopimusta valmistelleena tiedän, että kyllä julkisen sektorin toimintatavoissa on varmaan tarkasteltavaa, mutta tehtävien karsiminen pitää aloittaa juuri tulosmittaamisesta ja laatujohtamisesta, ja sektori-ja yksikkökohtaiset tulostavoitteet joutavat sieltä mäkeen. Tulos ja laatu sitäpaitsi ovat usein ristiriidassa, kuten Juha Siltala huomautti (2004): jos potilas antaa asiakaspalautetta poliklinikalle, jonka pitäisi tuottaa entistä parempaa vähenevillä resursseilla, yhtälö on yksinkertaisesti mahdoton.

Musical Mahler without the greatest individual stamp

Levine provides very musical library style Mahler with no real disappointments yet without the greatest individual stamp. For most general listeners this is more than adequate, yet one doesn't reach the cosmic heights of Horenstein, rugged power of Klemperer or daring humanism of Walter.

Levine's Mahler is very well played and recorded; the finest performances were probably Nos 1, 4 and 7, followed by 3 and 5. I would put his seventh probably as the ideal modern sounding studio production. Only 6th and 9th disappoint somewhat as they would gain from greater intensity, but this is only relatively speaking as they are enjoyable in their own rights. His 6th is certainly the most beautiful version I have yet heard of this austere and even cruel work.

Levine's style underlines the melody and underplays the conflicts and struggle, but so stunning is the playing that it reveals occasionally completely new details in instrumentation, which is no mean feat. This applies especially to Third, but for me, when compared with a recording with comparable style, Bertini succeeds better in Ninth if a slow and somewhat detached style is premium.

If second and eighth symphony were included, this would be one of the most consistent cycles. Quite free from any idiosyncracies in good and worse, Levine's set pays repeated listening and wears well.

My review of James Levine's incomplete Mahler cycle can also be read at Amazon.co.uk by clicking the headline of this blog.

Laatujärjestelmä ilman laatua

Monissa, ja julkisen hallinnonkin töissä, lisääntyvässä määrin ainakin viimeisen viidentoista vuoden aikana, töissä pitää raportoida oman työaikansa käyttöä. Sen lisäksi alakohtaisesti pitää raportoida kaikenlaista muuta, ja monissa töissä ison veljen vaatima raportointi on jo niin tehokkaasti sisäistettyä herruutta, että se jo ymmärretään alan sisäänrakennetuksi käytännöksi.

Esimerkiksi hoitoaloilla raportointia vaatii jo lakikin: kaikki potilaskäynnit, puhelutkin, pitää kirjata. Kun vain tämä riittäisikin, mutta siitä samasta käynnistä pitää jäädä jälki ainakin kahteen eri potilastietojärjestelmään, tai ainakin saman järjestelmän kahteen alajärjestelmään. Sen lisäksi joiltakin vielä vaaditaan päiväkirjamaista kirjanpitoa siitä, kuinka paljon aikaa on mennyt käynteihin, kuinka paljon kokouksiin ja kuinka paljon kirjauksiin; kuitenkaan sitä, miten paljon aikaa on mennyt kirjaamisen kirjaamiseen, ei saa näihin laittaa. Raportoinnin raportoinnin tarkoitus ei olekaan kehittämisen hallinta, vaan hallinnan kehittäminen.

Juha Siltala (1994) huomautti, että jos tällaisten alun alkaen laatua parantamaan luvattujen käytäntöjen tarkoitus oli parantaa työn laatua osoittamalla työajan käytössä oleva löysä, nämä käytännöt itsessään luovat sitä löysää, kun tähän menevää aikaa ei saa raportoida minnekään. Todellisuudessa kyse onkin pelolla hallinnan keinosta, jolla työntekijä halutaan saada kuuliaiseksi. Jos kyse olisi ollut laadusta, tällöin työntekijän nimittäin pitäisi myös saada palautetta siitä, missä hän on onnistunut ja missä kohtaa hopea edelleen kaipaisi kultaamista. Useimmiten tällaiset brutaalit laatujärjestelmien karvalakkimallit sisältävät vain rangaistuspuolen, sillä hyvästä työstä harvemmin palkitaan, oli tämä palkinto sitten rahaa, aikaa tai mielekkäämpiä työtehtäviä (ml. vähemmän raportoinnin raportointia)

Suurpääoman keskusliitto

Elinkeinoelämän keskusliiton kaksi herraa - J.Häkämies ja emeritustrolli M.Apunen - pyörittävät mediaa miten haluavat. Muun muassa tämä näkyy siinä, miten tämä muka pyyteettömiksi yrittäjien edusmiehiksi naamioitunut, veroparatiiseihin ulkoistettavan suurpääoman parasiittiliitto tykittää vaatimuksiaan läpi työajan pidentämisestä mediaan. Ja ammattiyhdistysliike vaikenee.

Juuri nyt jos koskaan olisi aika päivittää ay-liike. Palkkatyöläiset tarvitsevat porhokerhon vastapainoksi vahvan, äänekkään ja yhtenäisen ay-liikkeen. Eivät yhteiskuntaluokat ole minnekään kadonneet, ja tämäkin väite taisi olla suoraan EK:n kynästä. Opettajat, hoitajat, psykologit, sosiaalityöntekijät, toimistotyöntekijät, bussikuskit, siivoojat: Häkämies käy kukkarollanne. Ja hän on kaikkea muuta kuin Robin Hood, ja valitettavasti tämä on kaikki ihan laillista.

Ei moniosaajuutta vaan monikapea-alaisuutta

Pätkätyöläinen ei ole välttämättä moniosaaja, kuten usein väitetään. Hänellä on paljon sellaisia kompetensseja, joita ei voi suoraan siirtää minnekään, ja joista moni on ehtinyt vanhentua matkan varrella. Hän osaa - tai ainakin osasi - monenlaisten organisaatioiden tietojärjestelmiä, vähän yhtä opintohallintojärjestelmää, vähän paria potilastietojärjestelmää ja joskus 10 vuotta sitten vähän Exceliä ja 15 vuotta sitten ranskaakin, jotka kaikki ovat ruostuneet harjoituksen puutteesta, ja aina sitten välillä taas uudessa organisaatiossa käy uudestaan sen Excel-kurssin voidakseen taas unohtaa sen uusien ohjelmistopäivitysten koittaessa. Ja herra tietää, onko sitä WinhaPro:ta enää missään käytössä. Ai niin. Eihän sitä korkeakouluakaan enää ollut olemassa, ainakaan sillä samalla nimellä!

Kai niitä epäkurantteja taitoja voi siellä ansioluettelossa roikuttaa, SPSS:n ja Photoshopin ja markkinointiviestinnän alkeiden välissä. Jos ne vaikka jonkun työnantajan hämäisivät.

Toki, jos jotain fragmentaarisesta cv:stä voi lukea, niin sopeutumiskyvyn ja oppimiskyvyn, ainakin teoriassa.

Sekstiviestit, oire eikä syy?

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (PS, ent. SKL (nyk. KD)) jäi sairaslomalle lähettämistään seksitekstiviesteistä johtuneen kohun aiheuttaman paineen takia. Itsekin akuutin stressireaktion diagnoosilla kotiin laittoman työsuhteen purkuyrityksen jälkeen passitettuna tiedän, että Kankaanniemen tyhmä toiminta ei tietenkään ollut mikään syy sairaslomaan. Pikemminkin se, että Kankaanniemellä oli syystä tai toisesta pakka sekaisin, oli syynä sekstiviestien lähettelyyn, tai ainakin selitys sille, että mieheltä harkintakyky petti.

Toisen ihmisen, etenkään sellaisen, jota ei tunne, terveydellä, syillä ja seurauksilla on hankala spekuloida, mutta spekulointi nyt vaan kuuluu julkisuuteen sivutuotteena. Joka tapauksessa tiedän omasta kokemuksestani sen, että sairaslomalle passittaminen on joskus kätevä, ainoakin tapa puhaltaa tukehtunut tilanne vähäksi aikaa poikki, jolloin sairasloman syy ei niinkään ole sairaus, vaan se oirehtii sairaasta työstä tai huonosta johtamisesta. Tosin kansanedustaja on kansanjohtaja, joten vika on lähinnä peilissä.

Lakkautetaan TE-toimistot

Etsiessäni lukiolaisena 80-luvulla kesätöitä, satuin joskus työnvälitystoimistoonkin. Sittemmin sen nimeä - ja tehtävää - on tipautettu työvoimatoimistoksi, nyt vain TE-toimistoksi. Tämä sopiikin, sillä eivät ne töitä enää pitkään aikaan ole välittänyt. Pitkään niiden tehtävänä on ollut työttömille osoitettujen sanktioiden hallinnointi, ja aloittevien yrittäjien kuolemansuudelmien eli starttirahojen jakaminen.

Katsotaan sitten tarkemmin, mitä alipalkatut merkonomit, nämä työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän moniosaajat siellä toimistoissaan tekevät. Työnantajille TE-toimistot lupaavat tarjoavansa seuraavia palveluita:
- Vastaanotamme avoimen työpaikan ja julkaisemme sen sovituissa kanavissa
- Neuvomme asioissa, jotka liittyvät työpaikan täyttämiseen.
- Etsimme sopivia ehdokkaita ja esittelemme heitä työnantajalle.
- Koulutamme työntekijöitä suoraan työnantajan tarpeisiin.
- Välitämme kansainvälisiä työpaikkoja EURES-palveluissa.
- Tarjoamme mahdollisuuden järjestää rekrytointitilaisuuksia TE-toimistoissa. 

Entä sitten tämän kohtaannon toiselle osapuolelle, työnhakijalle?
- Työ- ja elinkeinotoimiston työnhakija-asiakkaana saat opastusta työnhaussa sekä tietoa työmarkkinoista.
- Mobiilisovellus tuo kaikki TE-palveluun ilmoitetut avoimet työpaikat myös puhelimeesi. 
- CV-netti on tietopankki, joka toimii työnhakijoiden ja työantajien kohtaamispaikkana.
- TE-palvelujen asiantuntijan kanssa sovit, millä tavalla asioit työ- ja elinkeinopalveluissa.

Saman asian jättäisivät yhtä hyvin ajamatta rekrytointifirmat portaaleineen. Ainoa asia, joka TE-palveluissa toimii, ja sekin huonosti, on työpaikkahakuvahti, jossa samaan hakuun sattuu IT-managereita, siivoojia, puhelinmyyjiä ja urdunkielentulkkeja. Mitä muihin palveluihin tulee, niin tähän päivään mennessä ei yhtään esittelyä työnantajille ole tapahtunut. Lienen sitten epäsopiva ehdokas? CV-netin kautta ei ole tullut ainuttakaan yhteydenottoa sinä aikana kun palvelu on ollut käytössä, ja mitä tulee "opastukseen ja tiedonjakoon", niin minullehan on suoraan sanonut yksi virkailija, että olen eliittityönhakija enkä siksi tarvitse heidän apuaan.

No, tämä eliittityönhakija on nyt koulutustaan vastaamattomassa työssä jo alun viidettä vuotta, minä aikana hän on tehnyt satoja hakemuksia. Viimeisin haastattelukutsu oli joskus toissa kevättalvena. Niin että voisi olla käyttöä sille TE-palveluiden asiantuntijalle, jollaista ei selvästikään TE-toimistoista löydy. Yksi tällainenhan on sanonut minulle, että en asioi työ-ja elinkeinopalveluissa, koska olen heidän näkökulmastaan eksistentiaalinen harha, laskuvirhe, jota ei pitäisi olla olemassa.

Alan yhä enemmän epäilemään, että kyykyttäminen on TE-toimistojen varsinainen tehtävä, tai sitten siitä on tullut niiden alkuperäisen toiminta-ajatuksen epäonnistumisen sijaistoiminto. Lähetti eli merkonomi potkaisi kissaa eli maisteria. Kun eivät onnistu työllistämisessä, niin hoitavat sitten moraalisaniteetillista tehtävää.

Annankin pääministeri Juha Sipilälle vinkin: jos jostakin julkisen hallinnon alasajaminen voitaisiin aloittaa paitsi kivuttomasti myös kipua vähentäen, niin TE-hallinnon lakkauttaminen vähentäisi ei-mihinkään johtavaa byrokratiaa, jonka sanottuna tarkoituksena on luoda (turhaa) toivoa työnhakijoissa, jotka havaitessaan sen turhaksi turhautuvat.

PS. Kaikki kunnia merkonomeille, ja kissoille. Ensimmäiset ainakin saavat töitä, ja jälkimmäisillä ovat asiat hyvin usein hyvin paljon paremmin kuin työnhakijoilla. Ainakin ovat vapaita ja saavat ruokaa.

Irtisanoutumiskarenssit pitäisi lopettaa

Irtisanoutumisesta koituva 3 kuukauden työttömyysturvakarenssi ei johda mihinkään hyvään. Päinvastoin: on kohtuutonta rangaista irtisanoutujaa ja koko hänen perhettään siitä, että hän pelastaa itsensä usein mahdottomasta tilanteesta.

Irtisanoutumiselle on nimittäin aina syynsä. Jos kyse on työväsymyksestä, sellaiselle yleensä voi työterveys tai johto tehdä jotain, jos ei muuta, niin laittaa lataamaan akkuja vuorotteluvapaalle (jos se on optio).

Irtisanoutumiset voi jakaa kokemukseni mukaan kolmeen syylajiin: 1) irtisanoudutaan siksi että ollaan saatu parempi työ, jolloin irtisanoutuminen ei ole sanoutujalle ongelma eikä mikään. 2) irtisanoudutaan työpaikkakiusaamisen takia. Aivan samoin kuin koulukiusaamisessakin, kiusattu on se, joka joutuu vaihtamaan ympäristöä eikä kiusaajia saada millään kuriin. 3) irtisanoudutaan siksi, että työ ei kannata.

Viimeisen syyn voi jakaa kahteen syyluokkaan: a) työn ja arkielämän käytännöllis-logistinen yhdistäminen osoittautuu kohtuuttoman hankalaksi b) koska ansiosidonnaisesta jää enemmän viivan alle kuin palkkatyöstä. Palkkatyökin nimittäin maksaa, siis töissä käyminen. Pitäähän työskentelijän matkustaa kustannuspaikalleen, syödä ja joissain tapauksissa myös ruokota itsensä esittelykelpoisen näköiseksi.

On liian raskas taakka sälyttää yksittäisen työläisen hartioille sitä, että hänelle maksetaan hänen työstään liian vähän (siis vähemmän kuin ansiosidonnainen). Mikään ratkaisu ei myöskään ole leikata työttömyyskorvausta, siis määrää tai kestoa, sillä tämä leikkaaminen ei tuota yhtään työpaikkaa, varsinkaan sellaista, joka kannattaisi.

Toistan vielä kerran: ei ole yksittäisen työntekijän vika se, että työnteko ei kannata, eikä tästä pidä rangaista. Rangaista ei pidä myöskään siitä, että monissa työpaikoissa kiusaajia suojellaan, koska nämä ovat pomojen kavereita tai itse pomoja.

Miksi nollatuntisopimuksia ei tule kieltää

Kansalaisaloite nollatuntisopimusten kieltämiseksi eteni sitten eduskuntaan. Vaikka ymmärrän, että aloitteen takana on aito huoli tarvittaessa töihin kutsuttavien keikkatyöläisten riistämisestä, niin eivät he aina nyt niin riistettäviä ole. Ja vaikka olisivatkin, niin monessakin tapauksessa parempi tossun alla kuin taivasalla. Jotta en puhuisi lämpimiä, puhun omasta kokemuksestani.

Elätin itseni opiskelija-aikoina useita vuosia Helsingin Messukeskusta siivoten, en tarvittaessa töihin kutsuttavana vaan halutessani itse itseni töihin kutsuvana. Ok, taisi olla tässä vähän paikallisen sopimisen makua, mutta joka tapauksessa tämä järjestely, jossa tein aika ajoin öitä ja viikonloppuja ja paikoitellen täytteeksi jokusen illankin, mahdollisti valitsemani elämäntyylin elämisen, sen, että miehitin ystäväpiirini muodostaman Bermudan kolmion yhtä kärkeä Taka-Töölössä, 17 neliön yksiössä 1500 markan vuokralla. Olivat muuten pääosin onnellisia nuoruusvuosia nämä. Kiitos Sol-siivous ja 1995-1998.

Opiskelijoille nollatuntisopimukset sopivat hyvin, kunhan voivat itse vaikuttaa siihen, milloin ja missä tekevät töitä. Ja kyllä ne voivat sopia maisterillekin: kevään 2004 elätin itseni keikkalaisena aiemmassa työpaikassani eräässä helsinkiläisessä ammattikorkeakoulussa. Tarkastin tenttejä, vähän opetin mutta varsinaisesti päivitin kokonaisen toimialan opintorekisterit ja pelastin sadat opiskelijat Kelan takaisinperinnältä. Koska minä olin luonut opintorekisterisovelluksen, pystyin paljolti itse hinnoittelemaan palveluni ja määrittelemään työaikani. Elin ihan hyvin tämän kevään tekemällä pari-kolme työpäivää viikossa tohtoripalkalla.

Ok, olin sikäli etuoikeutettu, että eivät tarvittaessa töihinkutsuttavat vuokrafirman siivoojat tai tarjoilijat todellakaan nauti tohtoriluennoitsijan palkkaa. Nollatuntisopimukset eivät välttämättä kuitenkaan ole yksioikoisen pahoja suhteita, joissa paha kapitalisti riistäisi prolea. Jos nollatuntisopimukset kielletään, tämä pakottaa työnantajat tarjoamaan työsuhdetta silloinkin kun työtä ei ole, mistä seurauksena on se, että työsuhdetta ei tule. Siivoustapauksessani kokopäiväinen palkkasuhde olisi täten jättänyt silleen varsinaisen palkattoman päätyöni eli opiskeluni, ja toisessa tapauksessa taas vaihtoehtona olisi ollut työttömyys. Jos jotain pahaa näki tässä jälkimmäisessä järjestelyssäni, niin korkeintaan moralistisesti sen, että se ei taipunut normiin.

Keinottelu se on, joka kannattaa

Sanana keinottelulla on jotenkin konnamainen sävy, ja luterilaisen työmoraalin näkökulmasta koroillaeläjä kai jotenkin vertautuukin konnaan. Ainakin hän on vieraantunut työnsä tuloksista siinä missä marxilainen iskurityöläinenkin.

Olen yrittänyt moneen otteeseen huutaa tuuleen: maamme kasvustrategian rakentamista vientiteollisen tuotannon varaan on rauta-aikainen strategia. Kun väitetään palvelujen olleen ainakin työllistämismielessä johtava sektori jo oman elämäni mittaisen ajan, toki tämä on osittain näköharhaa, sillä niihin palveluihin sullotaan kaikki sellainen toiminta, joka ei ole maatalouden alkutuotantoa eikä teollista jalostusta. Niinpä esimerkiksi sijoittaminen ja valuuttaspekulaatiokin ovat palveluita, vaikka eivät ne palvele kuin tekijäänsä.

Kuitenkin nämä "palvelut" muodostavat lisääntyvässä määrin leijonanosan kansainvälisen vaihdon kakusta. Jo Marx, ja jos hän ei kelpaa, niin Simmelkin sen tiesivät: jälkiteollisessa maailmassa raha ei ole tavaran tai työn arvon mitta, vaan se viittaa ei-mihinkään eli itseriittoisesti vain itseensä, ja rahan sekä määrän että arvon lisäämisestä on tullut arvo sinänsä. Miksi ihmeessä perustaisi tehtaan, siinä kun joutuu tekemään valtavia investointeja laitteisiin ja työllistämiseen sivukuluineen, kun paljon helpommalla, halvemmin ja siistimmin selviää ostamalla osakkeita?

Edes näennäiseen täystyöllisyyteen ei ole enää paluuta, sillä työllistäminen ei kannata. Ainakaan teollinen tuotanto ei työllisyyttä pelasta, sillä se vähenee kuin pyy maailmanlopun edellä, ja valuuttakeinottelu ei työllistä ketään. Paitsi tietysti pankkiireita ja spekulantteja.

Argumentteja työajan lyhentämisen puolesta

New Economics-julkaisun blogi mainitsi kymmenen seikkaa, jotka puhuvat työajan lyhentämisen puolesta:

1. Pienempi hiilijalanjälki. Ok, en kyllä tiedä, miten lyhyempi työpäivä vähentäisi työmatkoista kuluvaa saastutusta, ja lisääntynyt vapaa-aika lisäisi kulutuskysyntääkin. Ellei sitten palkkoja pienennetä, jolloin varmastikin kulutetaan vähemmän. Tässä viitattiin vain siihen yhteyteen, jossa lyhintä työpäivää tekevillä mailla on pienin ekologinen jalanjälki, ja tämä yhteys saattaa olla täysin sattumanvarainen tai ainakin johtua jostakin kolmannesta tekijästä. 

2. Vahvempi talous. Artikkelin mukaan lyhyempi työpäivä saattaisi irtikytkeä yhteiskuntamme jatkuvan kasvun pakosta, jota vielä tarvittaessa voidaan ruokkia velkaelvytyksellä. Tätä kierrettähän nimitetään mainstream-poliittisessa keskustelussa syömävelan ottamiseksi; toisaalta useimmat velkaantumiskriitikot pitävät degrowthia vastuuttomana strategiana.

3. Paremmat työntekijät. Lyhyemmällä työpäivällä saadaan paremmin jaksavaa työvoimaa, jolla on enemmän aikaa "uusintaa työvoimansa", jos marxilaisen termin käyttäminen tässä on sallittu.

4. Matalampi työttömyys. Tämähän ei ole mikään yllätys. Työpäivän lyhentäminen mahdollistaisi ylijäämäksi jääneen työn jakamisen niille, jotka tarvitsevat osa-aikatyötä - kuten opiskelijat tai osatyökykyiset. 

5. Lisääntynyt inhimillinen hyvinvointi. Kts. kohta 3. 

6. Lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Miesten työpäivä on kuulemma keskimäärin naisia pidempi, ja tämä pätee erityisesti kouluikäisten lasten vanhempiin. Lisäksi edelleenkin naiset tekevät miehiä enemmän palkatonta työtä, oli sitten kotona tai vapaaehtoistyötä. Lisääntynyt vapaa-aika avaisi miehille uusia mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan tai vanhuksiaan. 

7. Enemmän aikaa lasten kanssa. Työpäivän lyhentäminen ei kuitenkaan vähennä yksioikoisesti päivähoitokustannuksia, kuten artikkelissa väitettiin, sillä työmatkan kanssa yhtälön tuloksena edelleenkin usein olisi kokopäivähoito. Kuitenkin arki-illat ovat hyvin lyhyitä, etenkin lapsille. Jos kotiin päivähoidosta tullaan viideltä ja iltatoimet alkavat seitsemältä, ei aikaa ja voimia jää harrastuksille tai edes vanhemman ja lapsen keskinäiselle seurustelulle.

8. Lisää aikaa myös naapureille ja ystäville. Sosiaaliset siteet vahvistuisivat, myös yhteisöllisyys lisääntyisi. 

9. Säästäisi voimia eläkepäiviä varten. Työpäivän lyhentäminen esimerkiksi vähän ennen eläkkeelle siirtymistä mahdollistaisi pehmeän laskun eläkepäiville, eikä voimiaan tarvitsisi kuluttaa loppuun niin että vanhuudesta ei jaksaisi enää nauttia. Tosin, paras työntekijähän yhteiskunnalle on sellainen, joka nääntyy sorvin ääreen niin että eläkkeenmaksulta säästytään, vaikka toki eläkeläisten resurssit ovatkin pahasti alikäytetyt. Eläkeläiset eivät ole ainoastaan varalastenhoitajia, vaan heillä on monenlaista jo katoamassaolevaa osaamista, jonka he voisivat siirtää jälkipolville, oli tämä sitten tarinoita kertomalla, opettamalla erilaisia taitoja kuten vaikka ruisleivän tai kaarnalaivan tekemistä.

10. Vahvempi demokratia. Ihmisillä olisi nykyistä enemmän aikaa osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Nythän esimerkiksi kunnallispolitiikka - josta ei saa palkkaa - sopii parhaiten eläkeläisille, ja ymmärrän hyvin, miksi perheellinen ei halua käyttää arki-iltojaan lautakuntiin ja valtuustoihin ja viikonloppujaan strategiaseminaareihin ja valtuustoryhmän kokouksiin.

Jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Sipilän yhteiskuntasopimus siunaisi palkattoman työn

Juha Sipiläkin on niitä miehiä. Niitä, jotka ajattelevat (vienti)teollista tehdastyötä kuullessaan sanan työ. Useimmissa muissa tapauksissa työajan lisääminen lisää vain tyhjän panttina istuskelua. Nyt on tosin paljastunut, että Sipilän vaatimus vuotuisen työajan pidentämisestä kahdella ja puolella viikolla on EK:n haamukirjoittama. 

Valitettavasti näitä haamukirjoittajia on enemmänkin. Nyt heihin liittyi tässä lehdessä A-P Pietilä.

Jo nyt moni ammattiryhmä tekee paljon palkatonta työtä, esimerkiksi opettajat. Sipilän yhteiskuntasopimus siunaisi tämän järjestelyn, jossa opettajat eivät iltaisin harrasta mitään, saati perheensä kanssa olemista kaikelta tuntien ja kokeiden suunnittelulta, oirekartoituslomakkeiden täyttämisiltä ja Wilma-viestien perkuulta. 

Jos järjestely toteutettaisiin lyhentämällä vuosilomia, tämä esimerkiksi osastonsihteerillä tarkoittaisi sitä, että hän olisi kaksi ja puoli viikkoa töissä tyhjän panttina, ellei samalla lyhennettäisi myös poliklinikoiden hoitohenkilökunnan vuosilomia, jotta hekin voisivat olla työpaikoillaan tyhjän pantteina potilaiden lomaillessa. Ai niin, potilaidenkin lomia piti lyhentämän!

Työajan pidentäminen vähentää tehokkuutta. Sen sijaan se lisää turhautumista ja väsymistä, heikentää työväestön mahdollisuuksia uusintaa työvoimaansa ja etäännyttää perheitä toisistaan. Aikaa ei jää myöskään harrastaa vapaaehtoistehtäviä tai saada rattaat pyörimään kuluttamalla. 

On vastuutonta laittaa Sipilän päähän näitä luulotteluja, että esimerkiksi sairaanhoitajan työn laatu paranisi työpäivän pidentyessä, tai että lasten hyvinvointi paranisi siitä jos heidän vanhempiensa jo nyt työmatkoineen 10 tunnin työpäivää vielä pidennettäisiin. Haetko sinä lapseni esikoulusta, A-P Pietilä, jos bruttotyöaikani lisääntyy kymmeneen ja puoleen tuntiin ja maksatko vastikkeeni, A-P Pietilä, jos teen perheeni kannalta oikein olemalla hyväksymättä työaikani pidennyksen (ja pienentämällä palkkaani)? Käytkö puolestani kaupassa ja maksatko ruokaostokseni, A-P Pietilä?

Kirjoitukseni julkaistiin tämän aamun Uusimaassa vastineeksi A-P Pietilän kirjoitukseen, jonka voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Panttivankihallitus

Tuntemani pitkän linjan vihreän vaikuttajan Hannu Tuomisen innoittamana, tulevaa hallitusta voitaneen kutsua panttivankihallitukseksi (c/o Hannu Tuominen). Tai oikeastaan kaksoispanttivankihallitukseksi.

Logiikka tämän lempinimen takana meni jokseenkin näin: Sipilä tarvitsee hallitukseen perussuomalaiset, jotka lienee suurista puolueista helpoin kiristää äänettömiksi yhtiökumppaneiksi. Toinen syy, miksi Sipilä heidät katsoo tarvitsevansa, on tussahdusjytky: kansa on puhunut, ja Sipilä haluaa alkumetreiltä leimautua kansanmieheksi, johtajaksi, joka kuuntelee kansaa(nsa). Ja siinä mielessä Keskusta itse on PS:n vanki, että PS:n kannattaa vaatia hallitusvastuuseen myös demarit, etteivät nämä pääse kasvattamaan kannatustaan oppositioon (ja syömään Perussuomalaisten kannatusta).

Toisaalta Demarit kannattaa ottaa hallitukseen, jotta muuten porvarillinen koalitio saisi ostettua Sipilän yhteiskuntasopimukselle ammattiyhdistysliikkeen hyväksynnän. Näin ollen demareiden kohtalona lienee jatkaa alamäkiluisuaan ja Kokoomuksen vaihtaa pikaisesti puheenjohtajaansa, jonka johdolla tavoitella uutta nousua.

Pieniä puolueita kaksoispanttivankihallitukseen ei tarvita asettelemaan omia (jalkaväki)miinojaan.

Tuominen vielä lisäsi, että Kokoomuksen, Vasemmiston ja Vihreiden (ja mahdollisesti RKP:n) muodostama oppositio on hajanainen, eikä siitä saa epäpyhää allianssia oikein millään. Niin saa hallitus aika hyvän työrauhan.

Tuokaa bensiiniä, terveyskeskus palaa

En haluaisi mustamaalata verovaroilla maksettuja ja siksi rakastamiani, kaikille yhteisten palveluiden laatua huonoksi, sillä tämä mustamaalaaminen osaltaan heikentää niiden mainetta, tehden niistä vähemmän houkuttelevia työpaikkoja. En voi kuitenkaan tulla mihinkään muuhun tulokseen terveyskeskuksien kohdalla kuin että niiden rappion takia on punavihreyteni vaarassa ja olisin miltei valmis palaamaan Kokoomukseen, minun veronmaksumoraalini kun alkaa kohta olla vaarassa.

Niin vähän apua terveyskeskuksista saa, niin että ne oikeastaan voisi lakkauttaa verovarojen haaskuuna. Tilannetta kuvaava laulu olisi mukaelma 80-luvun Sig-yhtyeen laulusta Meidän koulu palaa: "Tuokaa bensiiniä, meidän terveyskeskus palaa".

Kyllä arvauskeskuslääkäri sairaslomaa voi kirjoittaa, tai antaa pilleripurkkireseptin. Ja kirjoittavat sentään tarvittaessa lähetteen erikoissairaanhoitoon. Mutta sitten kun tulet sinne flunssaisen vauvan kanssa, saat kyllä sentään ajan, sillä vauvoilla on oma ohituskaistansa. Toisin kuin työikäisillä, jotka kuulemani mukaan ainakin Helsingissä joutuvat odottamaan ei-kiireellistä aikaa useita viikkoja.

Sitten kun vauvaa on käyty näyttämässä terkkarissa, kehottavat tarkkailemaan tilannetta ja soittamaan uudestaan. Kyllähän he varmasti parhaansa yrittävät, mutta kun siitä ei ole mihinkään. Millä muulla ammattialalla sallittaisiin se, että korkeakoulutettu asiantuntija tarjoaa enmätiiää?

Vertailun vuoksi, kun pientä tytärtäni on pari kertaa viety yksityiseen palveluun, se on eronnut julkisesta palvelusta siinä, että paitsi ajan, myös avun on saanut heti. Viis silloin siitä, jos verorahat ulkoistuisivat Bahamasaarille.

Mikä neuvoksi? Pitäisikö terveyskeskusten työoloille tehdä jotain? Aloitettaisiinko palkkauksesta, julkisessa terveydenhuollossa katastrofaalisella tasolla olevan johtamisen remontoimisesta ja tietojärjestelmien kanssa leikkimisen vähentämisestä? Pitäisikö Sote-uudistuksessa kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että kun moni kunta on kaatanut työterveyshuoltonsa terveyskeskuksiin, tämä on ruuhkauttanut jo ennestäänkin aliresurssoidut terveyskeskukset?

Nykytilanteessa julkisen perusterveydenhuollon säilyttämistä on vaikea perustella, jos se on tuota mitä se on. Saman asian ajanevat palvelusetelit yksityiselle. Jos jo nyt mikroskooppinen verotukseni pudotettaisiin pakkasen puolelle ja vielä lisäksi Sipilän tulevassa yhteiskuntasopimuksessa päästäisiin sopuun jostain muusta kuin palkankorotusten nollaratkaisusta pienimmissä tuloluokissa, kantaisin euroni tästä eteenpäin suomalaisomisteiseen yksityiseen palveluun.

Kirjoittaja on punavihreänä itseään pitänyt isä ja HUS-työntekijä. Kirjoitus julkaistiin tämän aamun Uusimaassa.

Miten Sipilän ajama vuosityöajan pidennys toteutettaisiin?

Sipiläkin on niitä miehiä. Niitä, jotka ajattelevat ensin teollista tehdastyötä kuullessaan sanan työ. Useimmissa muissa tapauksissa työajan lisääminen lisää vain tyhjän panttina istuskelua. Olisi nimittäin mielenkiintoista kuulla, miten Sipilän ajama kahden ja puolen viikon vuotuisen työajan pidennys toteutettaisiin monellakin ammattiryhmällä ja ihmisryhmällä. Otan muutamia esimerkkejä.

1. Opettajat. Heillä on nyt ammattiryhmistä poikkeuksellisen pitkät kesälomat. Miten lyhennät niitä lyhentämättä koululaisten kesälomia? Toinen vaihtoehto olisi solmia kaikki opettajansopimukset määräaikaisiksi, ja tipauttaa opet joka kesä kahden ja puolen viikon rakoseen, jolloin he joutuvat hakemaan toimeentulotukea. Tämä romuttaisi suomalaisen osaamisen, sillä ei opettajaksi näillä ehdoilla hakisi kukaan. Ei myöskään hakisi siinä tapauksessa, jos tämä kaksi ja puoli viikkoa leivotaan "huomaamattomasti" sisään opettajan säännölliseen viikkotyöaikaan.

Opettajien ammattijärjestö on yrittänyt ajaa kokonaistyöaikaa - jossa työaikaan huomioitaisiin myös kaikki valmistelutyö, kokeiden korjaaminen, ADHD- ja ties minkä lomakkeiden täyttäminen, Wilma-viestintä, pakolliset virkaehtosopimukseen kuuluvat koulutukset, vanhempainillat ties mitkä. Ei ole onnistunut, joten opettajat tekevät koko ajan palkatonta työtä omana aikanaan. Sipilän ehdotus siunaisi tämän järjestelyn, valuttaen vieläkin enemmän palkatonta työtä opettajien vapaa-aikaan.

2. Osastonsihteerit ja muut terveydenhoidon liepeillä työskentelevät ryhmät. Jos pidennys toteutettaisiin lyhentämällä vuosilomaa kaksi ja puoli viikkoa, sittenpä ainakin olisin kaksi ja puoli viikkoa tyhjän panttina, kun osastonsihteerillä on aika hintsusti töitä jos lääkärit ovat lomilla. Ja jos lääkäreiden lomia lyhennettäisiin kaksi ja puoli viikkoa, sitten nämä olisivat vailla työtä em. kaksi ja puoli viikkoa, ellei sitten potilaiden vuosilomia lyhennettäisi kahdella ja puolella viikolla.

3. Pitkämatkalaiset, työn perässä toiselle paikkakunnalle sukkuloijat. Olisi kiintoisaa kuulla, minne Sipilä sijoittaisi sukkuloijien lapset, jotka pitää hakea koulusta tai päiväkodista. Jos jo nyt poikani esikoulupäivä venähtää 10 tuntiin 45 minuuttia lyhennettynäkin, Sipilän esitys pidentäisi viikkotyöaikaani 2 tunnilla 10 minuutilla (olettaen että työajanpidennys leivotaan sisään viikkotyöaikaan). Tämä jaettuna viidellä arkipäivällä tekee 26 minuuttia päivässä, mikä tarkoittaisi sitä, että poikani saisi viettää maksimaaliset 10 tunnin esikoulupäivät jos lyhentäisin päivittäistä työaikaani 1 h 11 minuuttia.

Päivänselvästi tämä esitys ei ole ainakaan perheelliselle, toisella paikkakunnalla työskentelevälle kestävällä pohjalla. Sipilä laittaisi sukkuloivat vanhemmat tiukan valinnan paikkaan: heikennetäänkö lasten jaksamista vai perheiden taloudellista kantokykyä? Parhaiten tienaavilla on mahdollisuus valita tässä tosiasiallinen palkanalennus, mutta pienituloisilla lasten kestokyky tulee piiputtamaan. Mitä se tekee usein jo nyt.

4. Mitkä tahansa ammattiryhmät. Olisi kiinnostava kuulla, minne Sipilä sijoittaisi esimerkiksi lapset ja omaishoidettavat sen kahden ja puolen viikon ajaksi.

Ai niin, on niillä tehdastyöläisilläkin lapsia ja omaishoidettavia.

Yleisradion jutun tästä Sipilän esityksestä voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Konsertto rintapumpulle ja juustohöylälle

Populistisessa politiikassa tavataan budjetti nähdä arvojen vastakkainasetteluina, joista toinen palvelee ”kansaa” ja toinen ”parempia ihmisiä”. Esimerkiksi kulttuuri on tällainen parempien ihmisten juttu, mikä muuten on äärimmäisen elitistinen näkemys, sillä tällöin oletetaan, ettei kansan enemmistö kykene ymmärtämään mitään muuta kuin Taistelevia Metsoja ja Joutsenlampea. 

Norjassa edistyspuolue FRP:n mielestä kuluttajien kysyntä ratkaisee kulttuurin arvon; tästä seuraava askel olisi, että kansa äänestäisi, mitä esimerkiksi sinfoniaorkesterit soittavat. Ja jos ne ovat demokraattisen valvonnan alaisia organisaatioita, ei ole ollenkaan kaukaa haettua, että kaikki kantaesitykset ja apokryfimusiikki tultaisiin tästä lähtien korvaamaan vain iki-ihanilla "klassisen musiikin helmillä" á la Beethovenin vitonen. 

Suunnilleen näin toimittiin 30-luvun lopun itänaapurissamme. Siellä Joe-setä oli ilmeisesti omilla kätösillään laittanut Pravdaan oman musiikkipoliittisen manifestinsa. Tämän manifestin inhimillisistä seurauksista neuvostosäveltäjille emme tässä puhu mitään, mutta konsertti-ilmapiiriin vaikutus oli sähköistävä: esimerkiksi monia Sostakovitsin teoksia Stalinin vainojen kaudelta kantaesitettiin vasta 60-luvulla. 

Sisällöntuottajien ei kuitenkaan tarvitse peljätä. Juustohöylätekniikka ei sido taiteen tekijöitä sitoutumaan yhden pakon taktiikkaan. Tilanteessa voidaan valita seuraavista strategioista: nostaa lipunhintoja, irtisanoa muusikoita (ja itsestäänselvästi karsia hallintohenkilökunnasta jos suinkin mahdollista), karsia esityksiä tai pienentää palkkoja.

Jos orkesterin tulee irtisanoa muusikoistaan esimerkiksi 10%, tämäkin voidaan tehdä juustohöylämenetelmällä, eli siten, että jokainen soitinryhmä pienentää muonavahvuuttaan 10%, tai siten, että tilanne katsotaan kokonaisuutena, siten, että orkesteri pysyy toimintakuntoisena. Tosin tämä jo pakosta suuntaa ohjelmistopoliittisia valintoja, kajoten orkesterin taiteelliseen autonomiaan; jos leikkaukset ovat strategisesti kohtalokkaita, tulisimme kuulemaan etupäässä ennen 1800-luvun puoliväliä sävellettyä musiikkia; esimerkiksi Mahler ja Bruckner jäisivät helsinkiläiselle nyky-yleisölle historiallisiksi kuriositeeteiksi, joita he kuuntelisivat kirjastoista, jos niitäkään on kohta enää jäljellä. Jos orkesterissa – kuten niissä useimmiten on – on vain yksi harpisti, niin virasta tehdään osa-aikainen. Opettakoot ja kamarimusisoikoon vapautuvat aikansa. Mokomatkin vanhat harput tai mykät harpot.

Esityksien karsiminen vastaa käsitystä, jossa taide on kulttuuria, ja kulttuuri on sisällöntuotantoa. Tällöin voidaan karsia joko esityksien määrää tai laatua. Tällöin taloudellis-hallinnollinen kylmä käsi vie pakostakin taiteen autonomian; kätevä ratkaisu karsia esityksien määrää on antaa hallinnollinen imperatiivi välttää teossarjoja, esimerkiksi sinfoniasarjoja, tai ainakin lyhentää niitä. Haydnin sinfonioiden sijasta esitetään Schumannin sinfonioita. 

Jollei taiteelliseen vapauteen haluta kajota, vaihtoehdoksi jää paskan tuottaminen. Tällöin on säästettävä kaikesta: instrumenteista (vaikka DDR:n ajan Statskapelle Dresdenit jouset soittivatkin jumalaisesti,olkoonkin että heidän jousensa olivat sikarilaatikkotasoa), palkoista (tehtyihin sopimuksiin on paha mennä kajoamaan) tai sitten uusista viroista. Uudet virkanimitykset antavatkin toivon kipinän sekä taiteelliseen uudistumiseen että yleisösuhteen uudelleen luomiseen.

Sen sijaan, että pönkitetään omaa olematonta joko kansallista tai kulttuurista itsetuntoa palkkaamalla taiteelliseen johtoon ns.”nimi” – jotka tunnetusti maksavat – voitaisiinkin säästövelvoitteet nähdä kasvumahdollisuuksien paikkana nuorille, nouseville muusikoillemme, niitä joiden kouluttaminen on kansallinen tehtävämme. Nyt onneksi onkin ymmärretty antaa johtavat kulttuurilaitoksemme Susanna Mälkin ja Jonte Storgårdsin käsiin. 

Yhteiskunnan rahoittamien taidelaitoksien tehtävä on elämyksien tuottaminen ja sivistäminen. Jos orkesteri saa esitettäväkseen vain Best of Romantic Classics for Meditation, tällöin yleisön valinnanvaihtoehdotkin vääjäämättä pienenevät. Jos kansa pantaisiin valitsemaan orkestereiden soittama musiikki, tällöin valinnat voisi tehdä matriisikyselyllä, jossa valittavina olisivat suunnilleen Dvorakin Uudesta Maailmasta, Schubertin Keskeneräinen, Mendelssohnin Italialainen, Brahmsin ykkönen ja nelonen, Beethovenin 3., 5., 6., 7 ja 9., Sostakovitsin 4., 5., 7., 8. ja 10, Mahlerin 1, 2, 4, 5, 6, 8 ja 9, Brucknerin 4., 7, 8 ja 9, Mozartin 35-41, Tsaikovskin Pateettinen ja Sibeliukset. Ai niin, Mahleria ja Bruckneriahan ei kavennettu orkesteri voi soittaa, joten kapeni lista tästäkin. Jos halutaan palvella myös kranttua yleisöä, voidaan ottaa mukaan vielä Bartokin konsertto orkesterille, Prokofjevin Romeo ja Julia, Debussyn La Mer, Berlioz:n Sinfonie fantastique ja Stravinskin Kevätuhri. Messut ja passiot voi ihan hyvin karsia ohjelmistosta, ja jättää ne oopperoiden huoleksi, sillä nehän ovat niiden esittämiseen hyvin varustettuja. Niissä on jopa solistit ja kaikki.

Konsertoista voi soittaa Beethovenin Keisari- ja viulukonserttoa, Brahmsin kahta piano- ja yhtä viulukonserttia, Mendelssohnin ja Sibeliuksen viulukonserttoja, Tsaikovskin viulukonserttoa ja ekaa pianokonserttoa, Mozartin ”Elvira Madigania”, Rahmaninovin 2. ja 3. pianokonserttoa, Elgarin ja Dvorakin sellokonserttoa. Vivaldin Vuodenaikoja ja Bachin teoksia voi hyvin soittaa kevennetylläkin kokoonpanolla, vaikka tämä onkin todistettu jo esteettis-teoreettis-käytännöllisesti jo puolen vuosisadan sopimattomaksi, barokkiahan kun pitäisi soittaa aikansa soittimilla. 

Kansa ei voi kuitenkaan valita sellaisista vaihtoehdoista, joita se ei tunne. Tämän vuoksi sinfoniaorkestereiden tehtävä on esittää myös esimerkiksi suomalaisia kantaesityksiä tai apokryfisäveltäjiä. Saattaa nimittäin aina käydä niin, että joku tykkää. Kun Saraste esitti yli kymmenen vuotta sitten samassa konsertissa kaksi vitosta - Beethovenin ja Silvestrovin - ehkä joku saattoi erehtyä tulemaan jo konsertin alkuosaan, jollei muuten niin Heikinheimon antaumuksellisen puffauksen ansiosta. Hyvä idea jäi kuitenkin puolitiehen; koska konsertin yleisömäärä haluttiin maksimoida, ja koska konserteista on helpompi lähteä kuin niihin tulla väliajalla, aloitettiin apokryfimusiikilla, jota kuitenkin haluttiin promovoida. Niinpä ne, jotka tulivat paikalle kuuntelemaan vain Beethovenia, säästyivät siltä mahdollisuudelta, että olisivat saaneet itselleen uuden elämyksen, kenties jopa sykähdyttävänkin.

Kun HKO pestasi tuntemattoman ulkomaanihme Comissionan keskellä syvintä lama-aikaa, tämä oli omiaan vähentämään taidemusiikki-instituutioiden legitimaatiota. Jotkut saattivat nähdä tilanteen verrannollisena Bokassan Keski-Afrikkaan, jossa kuningas ajaa valkoisten limusiinien saattueesssa, samalla suorittaen vielä luonnollista väestönkarsintaa syömällä nuorimpia kansalaisiaan. Tilanne voi houkutella suorittamaan kalkyyliä, kuinka monta sanotaanpa vaikka esimerkiksi rintapumppua saataisiin yhdellä maestrolla. Tässä vinkki suomalaisille säveltäjille: rintapumppukonsertto odottaa vielä maailmanensiesitystään, joka tulee johtaa juustohöylällä.

Ei iloa ilman viinaa

Suomalaisilla on alkoholiin skitsofreeninen suhde. Yhtäältä se on niin syvästi iskostunut kulttuuriimme, että viina on implisiittisesti mukana monissa rivien väleissä. Kun joku kysyy: "lähdetkö yhdelle", suomalainen ymmärtää, että tämä ei tarkoita yhtä teekupillista vaan vähintään 5-6 olutta. Toisaalta alkoholiin kuitenkin liittyy tästä itsestäänselvyydestä huolimatta häpeä, ja siitä puhutaan peitellen, eufemismeillä. Kun oikeasti lähdetään ryyppäämään, sanotaan, että mennään juhlimaan.

Tämän eufemismin voi testata kääntämällä viittaussuhteen toisinpäin. Vai kuinka moni tuntee sellaisen syntyperäisen suomalaisen, joka juhlii ilman viinaa, ellei ole lestadiolainen tai entinen juoppo?

Toki ihmisellä on oikeus varata itselleen veto-oikeus juhlimista ja/tai viinanjuontia koskevaan kannanmuodostukseen. Kuitenkaan alkoholin juominen ei ole samassa mielessä suojattu perusoikeus kuin esimerkiksi nukkuminen.

Viina antaa monille elannon ja toisille se taas on libertaristisen, äärimmäisen yksilönvapauden korkeimpia ilmentymiä. Siksi alkoholin myymisen vapauttamista ajetaan paljon kiihkeämmin kuin vaikkapa särkylääkkeiden, ja EU-jäsenyys myytiin suomalaisille läntisillä turvatakuilla ja vapaasti maitokaupoista saatavilla viineillä, jotka eivät sitten tulleetkaan maitokauppaan. Ja sitten kun meillä joskus joku artisti kirjoittaa humalahakuista kulttuuriamme parodioivan tai kritisoivan laulun, siitä tulee juomalaulu.

Seuraavan kerran kun joku sanoo minulle juhlivansa kun hän oikeasti ryyppää, kysyn että mitä hän juhlii. Jos ei pysty vastaamaan, todistaa väitteeni oikeaksi.

Kirjoittaja on keski-ikäinen mies, joka nauttii saunaoluesta, terassisiideristä, ruokaviinistä ja nautiskeluviskistä ja joka juuri jakoi parhaan vappudrinkkiohjeensa.

Perussuomalaiset, ei jatkoon

Olisin jonkin aikaa halunnut antaa Perussuomalaisille mahdollisuuden näyttää, olisiko heillä vaihtoehtoa nyt nähdylle hallituspolitiikalle. Ainakaan realismia heillä ei ole. 

Vastauksessaan hallituksenkokoaja Juha Sipilän (kesk.) maahanmuuttopoliittiseen kysymykseen perussuomalaiset muotoilevat: 
"Kotouttamispolitiikkaa on kehitettävä kannustavampaan suuntaan. Ei ole oikein, että veronmaksajat esimerkiksi kustantavat asiointitulkkauspalvelut vuosikausia maassa asuneille henkilöille. Loputon tulkkaaminen ei kannusta suomen opiskeluun. Jatkossa valtion tulee kustantaa tulkkaus vain tietyksi ajaksi, minkä jälkeen tulkkauskustannuksista huolehtii tulkkausta tarvitseva taho.... "Lisäksi mm. hoito- ja rakennusaloilla kielitaitovaatimuksia tulee kiristää potilas- ja työturvallisuuden takaamiseksi."

Tulee terveyskeskuksissa ja maakuntasairaaloissa hankalat ajat, jos PerSut pääsevät hallitukseen linjaamaan maahanmuuttopolitiikkaa. Jo nyt niissä työskennellään ihan rajoilla. Varmaankin tulkkien poistaminen jotenkin helpottaa hoitojonoja ja myös kantasuomalaisten hoitoonpääsyä, etenkin, jos vielä hoitoaloilla jo nyt runsaasti toimivien maahanmuuttajien kielitaitovaatimuksiakin vielä kiristetään? Järki hoi. Mahdoton yhtälö.

Persut myös haluavat sanoutua irti EU:n päästötavoitteista, heidän mielestään ne vaarantavat teollisuutemme kilpailukyvyn. Ainakin EU:ssa on katsottu, että eivät ne vaaranna EU:n kilpailukykyä. Eivät he myöskään tiedä sitä, että savupiipputeollisuuden osuus elinkeinoistamme on vähentynyt jo noin 40 vuotta. Ovat he myöskin täysin tietämättömiä siitä, että kaikki se, mitä yhteisnimellä cleantech kutsutaan. on oikeastaan ainoa nouseva teollisuudenala, ja siinä Suomi on hyvä.

En halua hallitukseen noin tietämätöntä, epäloogista ja laskutaidotonta porukkaa. Ei jatkoon.