Niin sanotuilla maahanmuuttokriitikoilla ja heidän kritisoimillaan tahoilla on yllättävän paljon yhteistä. Alkaen siitä, että molemmilla on integraatio yhteiskuntaan epäonnistunut, usein molemmilla on vaikeuksia työnsaannissa, ja vaikka vain toiset yleensä osaavat kotimaisia kieliämme tai edes toista niistä, vain toiset käyttävät aikansa notkumalla kaikenkarvaisilla hommelifoorumeilla toisten syyttelyyn omasta integraatiovajeestaan.
Vaikka mamukriitikot osaavat kotimaista kieltä - usein kyllä aika huonosti, yhdyssanavirheiden, tikkukirjaimien ja huutomerkkien määrästä päätellen - ja ovat yhteiskuntamme kalliisti kouluttamia ja hoitamia, siltikään eivät ole osanneet tuon paremmin pitää omaa kohtaloaan omissa käsissään.
Maahanmuuttajalle ei yleensä anneta edes ensimmäistä mahdollisuutta, kun taas maahanmuuttokriitikko on usein itse epäonnistunut tai ainakin hänelle on käynyt kehnosti.
Eroakin sentään löytyy. Maahanmuuttokriitikot ovat ainakin Suomessa ja muissa pohjoismaissa paljon vaarallisempia kuin maahanmuuttajat sekä lietsomansa pelon että tekemiensä suoranaisten väkivallantekojen kautta. Eroja on myös siinä, että länsimaalaiset, kristillistä kulttuuria edustavien maiden kansalaiset saavat liikkua vapaasti, ei-länsimaalaiset eivät.
Länsimaita voi kyllä kohdata perikato, mutta niistä syistä kuin mitä Jari Ehrnrooth mainitsi lauantaihesarissaan: meidän kulttuurimme on onttoutunut atomistiseksi kvartaalivoitontavoittelukulttuuriksi. Hyvinvointivaltiosta ollaan siirrytty yksilöiden henkilökohtaisen feelgoodin, helpon viihtymisen ja materiantavoittelun maksimaatioon. Viis siitä, miten muilla, kunhan itsellä on purjevene eli taivaspaikka. Jos ei ole, niin muita onkin siitä helppo syyttää. Kuten maahanmuuttajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti