Jos maisteri on päättänyt, että hänen on syytä olla töissä, oli kyse sitten eläketurvasta, asuntolainan lyhennyksistä tai lapsenruokoista, ansioluettelolla voisi heittää vesilintua. Jos hän on ylikoulutettu joihinkin sellaisiin tehtäviin, joita hän tästä sanotusta ylikoulutuksestaan huolimatta kuitenkin onnistuu saamaan, nämä tehtävät sitten leimaavat hänet rikkinäiseksi. Jos maisteri on toiminut esimerkiksi osastonsihteerinä, tämän työnantajat voivat tulkita niin, että kyseessä on joko maisteri, joka ei osaa mitään (hänen hakiessaan koulutusta vastaaviin tehtäviin) tai sitten maisteri, joka on mennyt työmarkkinoilla epäkuntoon (hänen hakiessaan ei-koulutusta vastaaviin tehtäviin).
Mitä tämä tarkoittaa? Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä on ollut sellainen maisteri, joka ei osaa sellaisia asioita, joita huippuosaajien pitäisi osata. Yliopistossa ei opetettu implementoimaan työnohjauksen eksplikointia toiminnanohjausjärjestelmiin tai piirtämään sisäisen sankaruuden prosessikaaviota, mutta jossain olisi niiden pitänyt tarttua.
Paljon puhutaan nykyisin etätöistä, mutta epätyöt ovat sellaisia töitä, jotka ovat dismeriitti tekijälleen.
Epätöissä maisteriin on tarttunut huonoja tottumuksia, kuten kiiltokuvien liimailua, tupperwaaralaisuutta, kykenemättömyyttä ottaa kokonaisvastuuta mistään, kyvyttömyyttä visiointiin. Maisterin pitäisi osata johtaa itse itseään, ja niin kuulemma myös niissä töissä, joihin hän on ylikoulutettu, mutta koska hän on ylikoulutettu, hän kyseenalaistaa tämänkin, eikä yhtään mistään tule mitään, kun ajattelu lopettaa toiminnan ennen kuin se edes on alkanutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti