Ei edes väitöskirjaa, jotta olisin vieläkin räikeämmin ylikoulutettu ja alipalkattu niihin tehtäviin, joita voin hakea.
Oma ammattiliittoni ja lehdet, nyt eilen Hesari tekee aika ajoin juttuja, joiden piilo-opetussuunnitelmana selkeästi on propagoida ihmisille sitä, että koulunkäynti, oikeastaan mikä hyvänsä, mutta kuitenkin vain (ylempi korkea)kouluopiskelu kannattaa aina, silloinkin kun se ei kannata. Esimerkiksi eilisen Hesarin jutussa kyllä myönnettiin, että vaikkakaan espanjalainen filologia ei olekaan suoraan sovellettavissa terveydenhuoltoalalla (paitsi jos sattuu espanjankielinen potilas!), niin opiskelu kuitenkin on opettanut analyyttistä ajattelua.
Onko siitä sitten hyötyä? Tiedän, että ihmisillä on erilaisia rooleja, joissa heiltä odotetaan erilaisia asioita silloin kun töissä joku panee vaihdevuosioireensa kiertämään, tai lähetti potkaisi kissaa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, mitä osastonsihteeriltä odotetaan. Jotain ihan varmasti, mutta mitä, sitä ei opeteta valtsikassa. Ymmärrän myös nyt takautuvasti, mitä Max Weber sanoi byrokratiasta. Tämä ymmärrys ei suoranaisesti helpota oloa. Analyyttinen ajattelu on usein riippakivi, joka panee kyseenalaistamaan, mistä ei esimerkiksi osastonsihteerin työssä ole mitään muuta kuin haittaa.
Minä en puhu espanjaa, norjaa sen sijaan. Olen kerran joutunut puhumaan työtehtävissäni norjaa, pari kertaa olen huvitellut sillä kohdatessani norjalaisen. On hupaisaa katsella, miten meillä harvinaista kieltä puhuva kävelee yllätyksestä päin seiniä kun häntä puhutellaan hänen äidinkielellään. Tähän norjantaitoon ei kuitenkaan olla vaadittu opiskelua. Sitä voi, kuten melkein mitä tahansa muutakin - kuten sosiologiaa - oppia muutenkin.
Mitä enemmän olen ollut työelämässä, sitä enemmän uskon ammatillisen koulutuksen tai ammattikorkeakoulutuksen kannattavan. Olen useamman kerran seurannut sivusta, kun sosionomi tai merkonomi vie sosiologin duunit. Tai kun merkonomi antaa sosiologille - tai on antamatta. Siis työtä.
Loppuun sopii pieni persoonallinen anekdoottimainen muistelu. Paluumuuttaessani Norjasta Suomeen, menin ensimmäisinä päivinä työkkäriin, jossa ensimmäinen tapaamani virkailija oli eräs (merkonomi)nainen, jonka olin työllistänyt siinä projektityössä, josta olin irtisanoutunut lähtiessäni Norjaan pari vuotta aikaisemmin.
Yliopistojen pitäisi siis lisätä uraohjausta ja lisätä työelämäyhteistyötä, jotta ne osaisivat paremmin valmistaa oppilaansa siihen, mikä ulkomaailmassa odottaa. Niin ne tekevätkin. Hesarin mukaan Helsingin yliopisto keskustelee jatkuvasti esim. EK:n (!) kanssa. Ei olekaan ihme, että yliopistolla ollaan niin todellisuudesta vieraantuneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti