Sananvapaus on hankala termi, enkä ole uskaltanut nostaa sitä oman poliittisen toimintani pääteemaksi, koska ensinnäkin, Suomessa se on pääosin varsin hyvissä kantimissa, ainakin verrattuna moniin muihin maihin. Toinen sananvapauden ongelma on se, että sitä voidaan käyttää omien sanallisten tekojen puolusteluun jälkikäteisesti, ja oikeuttaa sillä hyvinkin erilaisia poliittisia ideologioita.
Huomattava osa omasta sosiaalisesta mediastani on lähtenyt komppaamaan hengessä mukana ranskalaislehti Charlie Hebdon-lehden terroriattentaatin kohteeksi joutunutta toimitusta, ja tehtäköön selväksi: vaikka sananvapaudella kokeiltaisiin kuinka tyhmänrohkeasti tahansa, siitä rankaiseminen ei ole oikeutettua muulla kuin laittamalla sana sanaa vastaan. En halua kuitenkaan sitoutua sellaisen tyhmän- ja hullunrohkean sananvapauden puolustamiseen, joka lapsellisessa ähäkutti-hengessä kokeilee, miten hurjasti oikein voi sanoa.
Kun jotkut sananvapauden ritarit perustelevat omaa rasismiaan sananvapaudella, yhtä lailla kyseenalaista on lähteä koettelemaan sananvapauden rajoja vähän duudsonihengessä, ähä kutti, uskalsinpas minä tölväistä-tyyppisesti. Ja ihmeen moni ateisti vaivautuu näkemään vaivan sellaisen pilkkaamiseen, jonka olemassaoloon ei edes usko. Olisi paljon parempi pilkata maahisia kuin jumalia, ainakaan sen ei pitäisi loukata ketään, ellei sitten maahisia itseään, ja yleensäkin mieluummin suuntaamaan toimintatarmonsa johonkin kehittävään. Vapauteen, myös sananvapauteen, liittyy vastuu.
Monien, etenkin ateisteiksi itsensä mieltävien, on mahdotonta ymmärtää sitä, että loukkaamalla jumalia, loukataan niihin uskovia ihmisiä, koska samalla pilkataan heitä valistumattomiksi ja heidän maailmaankuvaansa harhaiseksi. Kun oman puolueeni puheenjohtaja kiirehti poistamaan jumalanpilkkapykälän, toivoisin kuitenkin jokaiselle uskonrauhaa, ja empatiakykyä ateisteille. Suosittelisin luettavaksi kaikkea sitä, mitä Emile Durkheim on kirjoittanut uskonnoista: ihmisyhteisöt rakentavat jumalista oman kuvansa, ja pyhittävät yhteisönsä toteemillaan, joka on jumala. Ja samalla kun hyväksytään jumalien pilkkaaminen, samalla toivotetaan rasismi ja muut suvaitsemattomuuden muodot sisälle takaovesta.
Minusta tärkeämpää olisi ihmiskunnan oppivan, että mikä tahansa sanoma kertoo ennenkaikkea sanojastaan jotakin. Sanoman sisältö on vasta tämän jälkeen arvioitavissa. Toisaalta Charlie Hebdo oivalsi toisen tärkeän ohjeen ihmiskunnalle: nauru tekee hyvää ja parhaiten nauraa kun itselleenkin osaa nauraa! Tämän voi sitten laajentaa myös yhteisöihin: parhaiten ne pärjäävät kun osaavat nauraa itselleen. Opitaan tämä kaikki!
VastaaPoistaNäinhän se toki on, mutta sano tuo hartaalle uskovaiselle, joka saattaa olla tyytyväinen ja onnellinenkin omassa uskossaan. Eivät kaikki toki ota asiaa niin haudanvakavasti, mutta jotkut ottavat, ja sekin pitää heille suoda.
VastaaPoista