Kun poliitikko vaatii, että tarttis tehdä jotain ja saada kunnallinen palvelu kuntoon, silloin tarttis tehdä jotain. Kun vaaditaan kyseisen palvelun henkilöstömitoitusta kuntoon, osoittaen, että liian vähäiset käsiparit vanhustenhoidossa ja silmät päiväkodeissa romuttavat subjektiivisen oikeuden (päivä)hoitoon, saati hyvään, on kyllä hyvin helppoa keräillä itselleen irtopisteitä, saaden asian näyttämään siltä, että on edes yritetty tehdä jotain. Tyhjästä on kuitenkin paha nyhjästä, minkä luulisi kuntapäättäjinäkin yleensä toimivien varmasti kuitenkin hyvää tarkoittavien kansanedustajiemme tietävän. Kun ei saada lääkäreitäkään, miten saataisiin hoitajia?
Porvoon lähikunta Askola yritti saada kuntaansa palkattua kaksi lääkäriä, luvaten heille puoli valtakuntaa, tulivaunut ja prinsessan. Vain yksi saatiin. Jos hienoilla eduilla ja palkalla uhkaillen saadaan kuntaan vain yksi huippuosaaja, miten sitten huonoilla eduilla ja olemattomalla palkalla saataisiin kuntaan kymmeniä, ellei satoja lääkäreitä tai varhaiskasvattajia lisää?
Eikä kuntien lyöminen (yhteen) tässä mitään auta. Voi olla, että kuntaan saadaan kyllä palvelu, mutta se on 50 kilometrin päässä. Kun puhutaan saatavuudesta, saavutettavuus tapaa unohtua.
Suositukset kunnallisen palvelun minimaalisesta henkilöstömitoituksesta muuntuvat varmasti pian maksiimeiksi maksimista, sillä sen miniminkin kanssa on tiukkaa. Lain sijasta tai lisäksi, mitoitus tulee kuin itsestään kuntoon kunnollisella palkkauksella ja asiallisilla työoloilla.
Aiemman kirjoitukseni vanhuspalvelulaista voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti