Pienituloiset rakastavat - tai ainakin heidän kuuluu rakastaa - veroja, tarkoittaen siis palkkatulojen verotusta, sillä he ovat riippuvaisimpia niillä kustannetuista palveluista, vaihtoehtoihin kun heillä ei ole varaa. Nyt kuitenkin tämä syy-yhteys on murrettu, ja kansa on pakotettu sahaamaan omaa oksaansa vaatimalla veronkevennyksiä.
Hallituksen niin sanottu kilpailukykysopimus on taidettu valmistella paitsi EK:n, myös Veronmaksajien keskusliiton kanssa yhteisymmärryksessä, sillä sen sisältämät työelämän heikennykset suorastaan huutavat tasapainottaakseen itseään veronkevennyksiä. Pitkää työmatkaa tekevät, yksinhuoltajat ja ruuhkavuosissa kärvistelevät ovat pakotettuja sanoutumaan irti työajanpidennyksistä ja lyhentämään työaikaansa.
Koska tällä manööverillä ansiotaso laskee pikkuisen, he laskevat toivonsa siihen, että veroja kevennettäisiin sen verta, että vaikutus heidän tilipussiinsa olisi suunnilleen plus miinus nolla, eli veronkevennykset kumoaisivat laskevan ansiotason vaikutukset (lomarahojen kuihtumisen veronkevennykset korvaavat vain niillä, jotka selviytyvät ilman työaikansa lyhentämistä).
Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Mitään järkeä tässä ei ole, mutta kun valinnanvapautta piti lisättämän ideologisista syistä. Vielä kun saisi kuukausilippuun osa-aika-alennuksen, mutta kun työmatkalippu maksaa sen saman, teit sitten 2 tai 12 tunnin työpäivää, 3 tai 6 päivää viikossa. Mutta näin saatiin kansa vihaamaan veroja, ja huonomuistisin tai nöyrimmäksi peloteltu kansanosa rakastamaan hallitusta, joka laski heidän verotaakkaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti