Kerjääminen, voimaannuttavaa downshiftausta?

En tiedä, mitä on vaikuttajaviestintä, mutta en siltikään aio istua siihen miinaan, että arvostelisin Demareiden uutta vaikuttajaviestijätoveri Rönnholmia vain siksi, että en ymmärrä, mitä on vaikuttajaviestintä. Sen on selvästikin ymmärtänyt toveri Micke "Mikael" Jungner, joka oli tehnyt muutaman havainnon leipäjonosta (kopsattu toverin Feseseinältä):

Suora sitaatti alkaa:

Muutama havainto leipäjonoista.

1. On arvokasta että leipäjonoja on. Maailma ilman leipäjonoja olisi ankeampi. Enkä nyt tarkoita köyhyyttä joka ajaa jonoihin vaan sitä leipäjonoa epäkaupallisena vaihtoehtona saada ravintoa.

2. Sellaista julkishallinnollista systeemiä, joka ottaisi huomioon kaikki inhimillisen elämän vivahteet, ei ole. Siksi on tärkeää, että leipäjonot antavat valinnanvaraa niille, joille systeemi ei sitä tarjoa.

3. Leipäjonossa ei ole itsessään mitään hävettävää. Sitä tekee hävettäväksi se porukka, joka säälii ja voivottelee jonottajia.

4. Kauhistelemalla leipäjonoja tulee samalla luoneeksi juuri sitä ilmapiiriä, joka saattaa saada jonottajan kokemaan arvottomuutta.

5. Poliittinen jeesustelu leipäjonoista on käytännössä oman kannatuksen nostamista leipää jonottavien omanarvontunnon kustannuksella. Tuota tehdään toki vahingossa ja vilpittömin mielin, mutta väärin se silti on.

6. Leipäjonoja tulisi edistää, niiden kautta avun saaminen normalisoida sosiaalisesti ja leipäjonoja pyörittäviä vapaaehtoisia ylistää heidän konkreettisesta pyyteettömyydestä.

7. Leipäjono on ekologisesti kestävä tapa korjata kaupallisessa logistiikassa olevaa tehottomuutta. Syöty leipä on maapallolle arvokkaampi kuin pois heitetty leipä, olkoon tuo leipä hankittu ostamalla tai jonottamalla.

8. Yksi mutkaton tapa tehdä hyvää on pysähtyä leipäjonoon ja kätellä siellä jonottavia sekä rohkeudesta murtaa teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että konkreettisesta maapallon pelastamisesta.

9. Leipäjono ei ole kirosana tai merkki yhteisön epäonnistumisesta. Leipäjono on toimiva sosiaalinen innovaatio ja merkki yhteisöllisestä empatiasta. (suora sitaatti päättyy)

Tässä toveri Jungner ei oikeastaan syyllisty muuhun kuin rehellisyyteen, tunnustaessaan tarkkailevansa leipäjonoja. Mihinkään muuhun hän ei pysty, norsunluutornistaan. Ja olisihan se paitsi aika teennäistä mennä itse jonottamaan, ja sitäpaitsi pois yhden oikeasti tarvitsevan suusta. Eli paitsi epärehellistä, myös rosvoamista. 

Sellaisen neuvon antaisin kuitenkin tovereille Rönnholm, toveri Jungner ja kaikki demaritoverit: jos pitää leipäjonossa seisomista merkkinä rohkeudesta ja leipäjonoa sosiaalisena innovaationa, tervemenoa Kokoomukseen. Kuten Sakari Timonen olikin todennut, sen demareiden jäsenkirjan voisi palauttaa. Kas kun leipäjonossa seisominen ei ole lifestyle-valinta, köyhäilyä. Tämän toveri Rönnholm olikin osittain ymmärtänyt, toivottaessaan toverinsa ulos kokoushuoneesta oikeiden ihmisten pariin. Jos nimittäin aikovat tavoittaa edes osan niistä nyt Perussuomalaisiin pettyneistä sieluista, jotka muutoin jäävät kotiin. Tämän luulisi olevan edellytyksenä sille, jos demarit haluavat seuraavissa, joskin vielä valitettavan kaukaisessa horisontissa siintävissä eduskuntavaaleissa odottavan varman voiton muodostuvan vähän pysyvämmäksikin. Nyt kun nykyhallitus on suorastaan antanut tarjottimella demareille avaimet, luulisi niiden kiinnostavan. 

Varmaan sosialidemokratia kaipaisi jonkinlaista päivitystä, esimerkiksi sellaiseksi että se tunnistaisi epätyypillisten työsuhteiden tyypillisyyden. Ei ehkä kuitenkaan tällaiseen Tölö (j)ung(ner) labor -suuntaan, joka on mennyt Kokoomuksen sosiaalisiivestä oikealta ohi normalisoidessaan leipäjonot paitsi normaaleiksi, myös hyväksyttäviksi osiksi yhteiskunnan palvelujärjestelmää, täydentävästä oleellista, epänormaalista normaalia. Hyvinvointiyhteiskunnan saneeraus ei tarkoita sen purkamista. 

Köyhyystutkija, parhaillaan leipäjonoista väitöskirjaa valmisteleva Maria Ohisalo ehtikin jo vastaamaan Jungnerille osuvasti: (lainaus alkaa): leipäjonoon liittyy lahjan antajan ja saajan välisiä valtaepätasapainoja, vastavuoroisuuden ja toimintamahdollisuuksien puuttumista jne.tyydytetään perustarpeita, vaikka hyvinvointivaltio rakennettiin poistamaan leimaavaa köyhäinapua ja tarjoamaan universaaliutta selektiivismin sijaan. (lainaus loppuu)

Jungnerin kirjoitusta ruotivan bloggauksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Minä suosittelen näissä kunnallisvaaleissa äänestämään oppositiopuolueita, jos ei muuten niin viestinä siitä, että hyvinvointivaltiota pitää puolustaa. Mieluiten todellisia vasemmistolaisia, jotka tämän ymmärtävät, työstä ja toimeentulosta tietonsa päivittäneitä punavihreitä tai sitten sellaisia kuin Maria Ohisalo.