Pyöräilijälle varovaisuus on valttia

Autoilijat ja pyöräilijät näyttävät olevan kaksi toisilleen vihamielistä heimoa, ainakin jos asian päättelee yleisöosastokirjoitusten ja sosiaalisen median perusteella. Tämä on sikälikin outoa, että eivät nämä roolit ole tyhjentäviä ja poissulkevia, vaan kyllä monesta kehkeytyy tilanteen mukaan niin jalankulkija, kahdella tai neljällä pyörällä liikkuva, oman mukavuuden tai tilannesidonnaisen kätevyyden mukaan.

Nämä vihollisuusasetelmat näyttäisivät lisääntyvässä määrin näyttäytyneen aggressiivisina reaktioina toisten liikkumistapojen edustajia kohtaan. Aggression taustalla lienee puhdas itsekkyys: oma liikkumistarve on toisia ihmisiä tähdellisempi, ja muut ihmiset ovat vain esteitä. Aika kurja maailmankuva. Käyttövoimaa tälle aggressiolle antaa toisten liikkujaryhmien suorittamat liikennesääntöjen rikkomukset, joista osa juontuu ajattelemattomuudesta ja huolimattomuudesta, osa on silkkaa piittaamattomuutta ja itsekkyyttä, mutta osaa voi valitettavasti syyttää liikennesääntöjen osaamattomuudesta.

Äärimmäinen muistutus tunteiden kuumenemisesta liikenteessä: autoilijan yliajaman pyöräilijän muistomerkki Töölöntullilla.

Näihin synteihin syyllistyy joka ikisen liikennemuodon edustajia, mutta pyöräilijöille sälytetään erityisen paljon viimeisen lajin syytöksiä: liikennesääntöjen puutteellista hallintaa. Liikennesääntöjen osaamisesta ei kuitenkaan missään nimessä seuraa turvallista liikennekäyttäytymistä, etenkin kun autot aiheuttavat paljon pahempaa tuhoa kuin pyörät, onhan niiden liikemäärä niitä suurempi (liikemäärän yhtälö: massa x nopeus).

Minulle polkupyörä ei ole vaihtoehtoinen liikenneväline, vaan ainoa, ellei joukkoliikennettä ja jalkailua lasketa, sillä en omista ajokorttia. Ajokortittomana pyöräilijänä tunnustan, että menetelmäni liikkumiseen on vaaran välttäminen. En lähde kiistelemään siitä, kenellä on etuoikeus siinä ja siinä etu- ja ei-etuoikeutetussa risteyksessä, sillä en tiedä. Tiedän kauhistuttavani pyöräilyyn miltei ammattimaisesti suhtautuvat ystäväni ja tuttavani, mutta liikennesääntöjä olen viimeksi tankannut koulun ympäristöopin tunnilla neljättäkymmenettä vuotta sitten. Missä minä niihin ajokortittomana olisin törmännyt?

Ymmärrän hyvin fillariaktivistien kauhistuksen tunnustukseni edessä. Minä olen varmaankin huonoa mainosta pyöräilijöille, ja heikennän koko heimon mainetta, että tuossa on sellainen vastuuton, liikennesääntöjä osaamaton fillariterroristi, mutta toisaalta, yhteenkään vakavaan onnettomuuteen en ole ollut osallinen, vaikka olen kymmeniä tuhansia kilometrejä polkenut, lapsesta saakka. Hyvin on selvitty satojenkin kilometrien pyöräreissut, Italiaa ja Ranskaa myöten.

Formaaleja liikennesääntöjä tärkeämpää on pitää maltti ja silmät auki liikenteessä. Tätä suosittelen kaikille tielläliikkujille, oli liikennemuoto mikä hyvänsä, ikä mikä hyvänsä, ajokorttia tai ei, ja ajon tarkoitus mikä hyvänsä.

 Tämän näköistä miestä ei tarvitse pelätä liikenteessä.