Keskittämisen - siis väestön ja palveluiden keskittämisen kasvukeskuksiin - puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että kaupungistuminen on seurausta siitä, että he uskovat ihmisen olevan perin juurin sosiaalisen eläimen, ja hakeutuvan toisten pariin. He uskovat, että uudet innovaatiot syntyvät verkostoissa ja satunnaisemmissakin kohtaamisissa. Tähän synergiaetuajatukseen perustuu myös esimerkiksi sellainen innovaatio kuin työhuonehotelli, jossa itsenäiset osaamisyrittäjät voivat verkostoitua toistensa kanssa, vaikka se oma tekemisen substanssi ei olisikaan samaa kuin toisilla.
Asia voi olla toki juurikin näin kuin keskittäjät tietävät. En olisi ehkä muuten tullut aloittaneeksi kasvatustieteen opintoja avoimessa yliopistossa, jollei työkaverini olisi säännöllisesti kantanut kahvikuppiaan huoneeseeni. Tähän ei olla tarvittu kahvihuone- tai ruokapöytäkeskustelua, ja niistä olenkin nyt luopunut. Ollaan sitten ilman ideoita, joita ilman pärjään mainiosti. En tarvitse niitä jokapäiväisestä työstä selviytymiseeni. Ideat ovat luksusta, jota ilman säästän tunnin päivässä aikaa, jona voin vaikka opiskella, tai mitä nyt päätänkin tehdä. Ilman ideoita käteeni jää palkastani kuukaudessa noin kuudesosan verran enemmän. Sillä reilulla satasella voin sitten hyödyntää suomalaista yrittäjyyttä, kauppoja tai sijoittaa lasteni tai itseni hyvinvointiin.
Ideoita ei voi syödä. Paitsi ehkä jotkut koodinvääntäjät pärjäävät niillä ja Cociksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti