Virkistysalueita ei voi ulkoistaa

Kun puhutaan keskittämisestä, tällöin keskitytään yksinomaan väestöön ja palveluihin, lähtien liikkeelle kysynnän ja tarjonnan kausaaliseksi oletetusta suhteesta näiden välille. Että kun on enemmän asukkaita, palveluille on enemmän kysyntää, ja tästä automaattisesti seuraa myös palveluiden tarjontaa. 

Jos tämä kysynnän, tarjonnan ja palveluiden keskittäminen oletetaankin ekologiseksi yhdyskuntasuunnitteluksi; asiointimatkathan vähenevät ja ne voi ainakin periaatteessa hoitaa apostolinkyydillä, fillarilla tai joukkoliikenteellä, niin tässä keskustelussa unohtuu se, että myös ympäristö on hyödyke siten että voidaan puhua ekosysteemipalveluista ja virkistyspalveluista. Ekosysteemipalveluita ovat esimerkiksi huleveden suodattaminen, hiilinielun tarjoaminen, melun ja liikennepäästöjen suodattaminen. 

Väestön liiallinen keskittyminen voi johtaa ympäristöpakolaisuuteen, josta äärimmäisin johtopäätös on evakuoitua elintilan perässä maakuntiin, ja kevyempi versio on sukkuloida virkistyksen perässä pois kaupungista. Keskittämisvimmassa virkistysalueet tiivistetään olemattomiin, vaikka lähiluontoa ei voi ulkoistaa ympäristökuntiin, kuten ei muitakaan lähi- ja peruspalveluita.