Vaalipiirit johtavat tiettyyn kasvokkaisuuteen, ja siitä seuraa vastuu: kun äänestäjäjoukko on edes jotenkin rajattu, tällöin on edes teoriassa mahdollista se, että äänestäjät kuuluvat samoihin viiteryhmiin päättäjänsä kanssa, jopa voivat tavata häntä, sillä eihän kukaan joka paikkaan ehdi ainakaan säännöllisesti.
Vaalipiirit voi nähdä esteeksi koko maan tasapainoiselle kehittämiselle tai siis kokonaisuuden edut voivat hämärtyä paikallisten silmälasien läpi tarkasteltuna. Maan tasapainoisen kehittämisen rumempi nimitys on aluepolitiikka, kokonaisuuden etujen ymmärtämisen taas keskittäminen.
Kotiin päin osataan vetää muuallakin kuin maakunnissa, onhan Helsinki oikeastaan oma maakuntansa, niin kuin epämaakunta Uusimaakin - joka oikeastaan on sekoitus Etelä-Hämettä ja ruotsinkielistä rannikkoa - jos ei muuten, niin varmistamassa sen, että yhden kaupungin metropolipöhö ei ahmaise koko seutukuntaa. Vaalipiirit mahdollistavat ja miltei aiheuttavatkin kotiinpäinvetämisen. Siitä ei kuitenkaan kannata yksipuolisesti minkään puolueen sanoutua irti, sillä joka tapauksessa siltarumpupoliitiikka elää ja voi hyvin.
Politiikka on eräänlainen matriisiorganisaatio: jos puolue on yksi ulottuvuus, vaalipiiri on toinen. Ei ole mitenkään sanottua, että omat edut tulisivat aina parhaiten ajetuksi sen puolueen toimesta, jota omassa vaalipiirissä äänestäisi, ei sen paremmin valtakunnanpolitiikassa kuin paikallisestikaan esimerkiksi työssäkäyntipaikkakunnalla. Näin on ainakin paikallisten palveluiden osalta. ja paikallinen on henkilökohtaista, ja henkilökohtainen on poliittista.
Tämä pohdinta viime kädessä palautuu siihen, miten eduskunnan tehtävät nähdään. Eduskunta joka tapauksessa säätää lakeja, ja kaikilla laeilla on paikalliset seurauksensa, jotka Arkadianmäellä helposti unohtuvat, kun yritetään vastuullisesti valvoa kokonaisuuden kehittämisen etua, ja nämä kokonaisuuden edut näyttäytyvät hyvin herkästi numeroina ja tilastoina. Niiden takana on kuitenkin ihan oikeita ihmisiä, joilla on ihan oikeita huolia: huolia oikeuksiensa toteutumisesta, huolia palveluiden saatavuudesta, huolia toimeentulon riittävyydestä.
Eivät vaalipiirit ole mitenkään yksiselitteisiä äänestäjän identiteetin kannalta ainakin sikäli kun se on kiinnittynyt paikallisuuteen, äänestäjäthän muuttavat maakunnista ja vaalipiireistä toisiin, suuriin kaupunkeihin töiden ja opiskelujen perässä, mutta päinvastaistakin liikettä on nähty. Ihmiset mieltävät itsensä ties kuinka monennen polven pohojolaisiksi tai ovat sudeettikarjalaisia tai -helsinkiläisiä, ja identiteettejä voi olla moninaisia, vähän kuin vaikka Suomessa syntyneellä toisen polven maahanmuuttajalla.
Toki alueellinen rajaus on vain yksi mahdollisuus; toinen mahdollisuus voisi olla jonkin viiteryhmän - kuten vaikka ammatti-tai harrastuskunnan, mihin itse kukin nyt haluaisikin itsensä identifioida - mukainen rajaus, mutta tämä taas hakkaisi kiveen korporatismin. Joskus voisi myös olla mahdotonta valita, rekisteröityisikö luonnonsuojelijaksi, julkisen hallinnon työntekijäksi vai kulttuuri-ihmiseksi, perheenisäksi vai sosiologiksi, ja tällöin tultaisiin helposti tilanteeseen, jossa esimerkiksi perheenisä-minun intressit voisivat olla ristiriidassa palkkatyöläisidentiteettini kanssa.
Säilyttäisin siis vaalipiirit, vaikka varmaan niitä rajoja voisi paikoin tarkistella. Jos asutaan yhdessä vaalipiirissä ja tehdään töitä toisessa, silloin saattaisi haluttaa voida vaikuttaa molempien vaalipiirien asioihin. Voisi olla paikallaan, että äänestäjä voisi itse päättää, minkä vaalipiirin äänestäjäksi hän haluaisi rekisteröityä. Toinen tapa kehitellä joustavampaa vaalipiirimallia voisi olla se, että hänen äänensä voitaisiin jakaa niiden vaalipiirien kesken, joissa hän haluaa vaikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti