Vihreässä Langassa kerrottiin Vihreiden kuivan maan puolueristeilyllä naapuripuoleen eks-puoluesihteerin sohaisseen meitä tavallista fiksumpien ihmisten puolueeksi, ja tämän Vihreisiin tavan takaa liitetyn ylimielisyyden mielikuvan aiheuttavan niin suurta vierastusta ja vastenmielisyyttä meitä kohtaan, että ei voi siksi kuvitella äänestävänsä meitä.
Tämä vierastus johtunee siitä, että suuri osa äänestäjistä kokee kansanedustajat kansan edustajiksi. Eiväthän he sitä ole, vaan kansanjohtajia, päättäjiä. En suurin surminkaan äänestäisi ehdokasta, jonka koen itseäni tyhmemmäksi. Se olisi puhtaasti ääliömäistä: että minun asioistani on päättämässä minua tyhmempi.
Eihän siinä ole mitään järkeä. Jos en löydä itseäni fiksumpaa ehdokasta, silloinhan velvollisuuteni olisi ryhtyä itse ehdolle. Kuka voisi paremmin edustaa itseäni kuin minä itse?
Oletan, että edustajani ymmärtää minua paremmin, miten päätöksentekojärjestelmää käytetään omien päämäärien ajamiseen. Toivon, että hänellä on poliittista pelisilmää: itse inhoan pelaamista. En oikeastaan osaa sitä. Kaikesta ei tarvitse tietää kaikkea, ja on parempikin, jos osaa myöntää omat rajoitteensa. Siinä tapauksessa pitää osata kuunnella asiantuntijoita, ja erottaa, ketkä ovat kuuntelemisen arvoisia. Juha Sipilä ei tätä tee.
Silloinkin kun edustajani ei jostain asiakysymyksestä ole minua paremmin kartalla, minun on voitava luottaa siihen, että hänellä on arvot ja sydän paikallaan. Toivon myös, että hänellä on sinnikkyyttä ja istumalihaksia. Tehköön sitten kompromisseja minun puolestani, sillä ne eivät ole vahvin lajini, kunhan ei myy sellaisia asioita, jotka eivät ole myytävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti