Silloin kun Nokia Suomen lamasta nosti, se teki sen yhdistämällä ihmisiä. "Nokia, connecting people", sanoi heidän mainoslauseensakin. No, samalla he kyllä muuttivat suomalaista puhelukulttuuria: jo loppuivat kahden tunnin maratonpuhelut mummon kanssa, sillä lankapuheluihin alettiin soveltamaan 7 minuutin sykäysveloitusta pian kännyköiden läpilyönnin jälkeen.
Ei niinkään Nokia yhdistänyt ihmisiä, jos tarkkoja ollaan, vaan nokiattomuus erotti. En usko olevani ainoa, joka hankki halkopuhelimen, tultuaan johtopäätökseen, että muuten syrjäytyisi kaveriporukastaan kun he lonkalta alkoivat sopia biljardireissuja.
Jos ensimmäisen sukupolven kännyköiden yhdistämisvaikutuskin jo oli kyseenalaisella pohjalla, niin mitä voi sanoa näistä nykyisistä minitableteista? Ehkä se on vain uudenlaista sosiaalisuutta, jaettua autismia, jossa nuoret istuvat vierekkäin kuin autistiset linnut orrella tuijottelemassa kukin omia Instagramejaan ja juutuubejaan. No, kai se on parempi tehdä tätä räpellystä muiden seurassa kuin omassa seurassaan.
Jos Nokia nosti Suomen lamasta, nyt tarvittaisiin uusi talvisodan henki. Paradoksaalisesti kyllä, Nokia ei sopeutunut ns. älypuhelinaikaan, vaikka älypuhelin soveltuu suomalaisuuteen kuin nyrkki päähän: se kun glorifioi joukkoautismin seurusteluksi. En tosin osaa nähdä, mitä älykästä on puhelimissa, jotka arvailevat tekstiviestejäni miten sattuu, mutta sellaista sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti