Starman

Äitini mukaan 60-luvulla nuoriso jakautui kahtia: beatlesläisiin ja rollareihin. Edelliset olivat tyylitellympiä ja kiltimpiä poppareita, jälkimmäiset rupisempia ja kapinallisempia rokkareita. Jos minun pitää valita puoleni, olen ehdottomasti pop, epäsuosittunakin.

Tänään kuulin yllätyksekseni David Bowien poismenosta. Aina kun kuulen Bowieta, muistan äitiäni, jolle tämä oli kaikkein suurin artisti, Mozartin ohella, ja äitini peruja myös minulle hän on itsestäänselvästi popmusiikin suurin nimi, ei vain lauluntekijä, vaan myös herkkä-ääninen laulaja, tyylittelijä, musiikin Andy Warhol, androgyyni, joka pakeni määrittelijöitä, ja määritteli itsensä.

Bowie teki mitä halusi, muut mitä pystyivät. Hän oli täysin muotivirtausten yläpuolella, sillä hän loi ne, kieltääkseen ne sitten itse ja nauraakseen niille. Samalla hän myös määritteli popmusiikin mahdollisuuden taiteena. Samalla Bowie paikoitti myös kevyen musiikin yleisemminkin: itse asiassa Lennonkin seisoi toinen jalka rockissa ja sen kautta bluesissa, toinen popissa, se, joka kuului myös Yoko Onolle. Bowie kuului kokonaan popille, oli sen ikoni.

Muutin äitini kanssa heinäkuun 2. päivä 1980 Ullanlinnasta Kannelmäkeen. Syksyn 1980 vietin paljolti yksinäni, äitini tehdessä iltavuoroja, Koiramme-lehtiä lueskellen, uutta lähiympäristöäni haltuunottaen kävellen ja Tapani Ripatin Rockradiota kuunnellen. Olin 9-vuotias. Joku voisi sanoa, että ennen aikojani sysätty nuoruuteen, mutta nuorisolaiseksi en tullut koskaan. Ne olivat hyviä aikoja.

Tuona syksynä kaiken muun yläpuolelle nousi kappale nimeltään Ashes to Ashes. Mitään sellaista en ole ollut koskaan kuullut, yhtä fantastista.

R.I.P. Starman.

David Bowien videon Ashes to Ashes voi katsoa klikkaamalla bloggauksen linkkiä.