torstai 29. syyskuuta 2016

Kun ratikka metsän jyräsi

Kovin vähälle huomiolle on jäänyt bulevardisaatiopelolta se, että Keskuspuistoon liittyvät heikennykset Helsingin suunnitteilla olevassa yleiskaavassa eivät rajoitu kaupunkibulevardisaatioon. En hyväksy sitä, että yhdellä sinänsä myönteisen asian ajamisella (raideliikenne) perustellaan Keskuspuiston pirstominen; Jokeri ykkösen lisäksi (jonka tieltä ei toivottavasti tarvitse paljoa kaataa puita, jos se vaan vedettäisiin Pirkkolantien mukaisesti) Laaksoon on suunnitteilla kaksikin poikittaista pikaraitiotieyhteyden linjausta. Jos näistä valittaisiin toinen, ja se tunneloitaisiin tarvittavalta 800 metrin matkalta, kustannukset olisivat minimaaliset verrattuna esimerkiksi Länsimetroon tai Kruunusiltaan.



Sinivalkoinen osoittaa eteläisemmän linjauksen.

Tästä ei kuitenkaan liene soveliasta keskustella, muuten leimautuu joukkoliikenteen viholliseksi (eli autojen puolustajaksi). Erityisesti luonnonsuojelupuoleena alun alkaen tunnetuille Vihreille tunneloimisen luulisi sopivan, saataisiinhan sillä edistettyä sekä joukkoliikennettä että säästettyä luontoa. Vai mitä?



Aika lailla tämän polun myötäisesti se linjaus menisi, tuhoten suojellun lehtonatan kasvupaikan mukanaan.

1 kommentti:

  1. Raideliikenne ei voi olla itsetarkoitus, kiskot tunneliin, tai jokin skyrail maanipinnan yläpuolelle

    VastaaPoista