Kun opin kuuntelemaan musiikkia

Tullessani koulusta kotiin yläkoululaisena, äitini oli ostanut meille pari oikeaa klassista äänilevyä, ja pari vähemmän oikeaa. Meillä oli myös stereosarja, dekki, kuten ne siihen aikaan olivat. Siinä, kuten dekeissä säännönmukaisesti, etenkin Philipsin, levysoitin oli heikko kohta. Onneksi sentään se kesti muutaman vuoden niin että opin kuuntelemaan musiikkia.

Ensimmäinen oikea levy sisälsi Mozartia: Ferenc Fricsayn johtamat Wienin sinfonikot esittivät Mozartin 39. ja 40. sinfoniat. Toinen kunnollinen levy sisälsi myös Mozartia.

Mozartin 20. ja 21. pianokonserton sisältävä levy opetti minut kuuntelemaan musiikkia. Siinä Friedrich Gulda soitti, Abbado johti Wienin filharmonikkoja. Wienin filharmonikot soittavat Mozartia kuin ei yksikään toinen orkesteri, Gulda ei ole niin kummoinen Mozart-pianisti. Mozart on naurua kyynelten naurun lävitse, ja lapset ja vanhukset tavoittavat hänestä tämän tason. Itsensä liian vakavasti ottaville nuorille ja keski-ikäisille Mozart on usein tavoittamattomissa, he kuulevat vain naurun, joka heiltä itseltään on päässyt unohtumaan,

Mozart avasi minulle musiikin maailman, vaikka olen vain harvoin unohtanut ottaa itseni liian vakavasti. Onneksi osasin alusta alkaen suodattaa itkun naurun lävitse.

Kiitos Markku Alikoskelle innoituksesta!

Klikkaamalla otsikkoa voi kuunnella 20. konserton Guldan, wieniläisten ja Abbadon esityksenä.