Tämän hetken 10 parasta levyä

Ystäväni haastoi minut laittamaan hänelle 10 parhaan levyn listan. Tällaiset listat elävät, vaikka totta puhuen minulla se onkin aika kiveenhakattu. Jos ajattelisin nyt-hetkeä, niin silloin ne 10 vaihtelisivat aika herkästi. Kaikkien aikojen top 10:ssä taas harvemmin tapahtuu mitään, viimeksi sinne puski Jascha Horensteinin Mahleria kahdenkin edustajan voimin.

Tämänhetkiseen top kymppiin laittaisin seuraavat levyt, jotka resonoivat tämänhetkisessä ajassa omassa elämässäni. Laitan tähän vain sellaisia levytyksiä, jotka löytyvät hyllystäni, ja siksi Karel Ancerlin levytys Sostakovitsin seiskasta jäikin ulkopuolelle.  

Johannes Brahms: 4. sinfonia. The Philharmonia Orchestra, joht. Otto Klemperer. Olen aina pitänyt sentimentaalista vuodattamista ainoana oikeana tapana esittää tämä riipaiseva teos. Klemperer rakentaa vuodatuksen sijaan teokselle selkeän mutta sellaisena hyvin puhuttelevan rakenteen, ja näytti minulle teoksen finaalin kontrapunktisuuden.

Gustav Mahler: 3. sinfonia. Bayerin radion sinfoniaorkesteri, joht. Rafael Kubelik. Olen kuunnellut Mahlerin kolmosta hyvin paljon viimeisen reilun vuoden aikana, ja suosikkilevytykseni vaihtelee. Pitkään se oli Bernstein, mutta tällä hetkellä tuntuisi, että Kubelikin versio on ihanteellinen. Hänen liveversionsa on mahdollisesti vieläkin parempi, mutta siitä olen kuullut vain finaalin. Teoksen suuruutta ei tarvitse erikseen alleviivata, onhan se kantaohjelmiston pisin sinfonia.

Gustav Mahler: 9. sinfonia. Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, joht. Bernard Haitink. Pitkään pidin Bruno Walterin autumnaalista, syksyistä retrospektiä ehkä parhaana sinfonialevytyksenä ylipäätään. Sitten tuli Horenstein, ja näytti teoksen hurjuuden ja raakuuden. Haitinkin levytys lienee teoksen ihanteellinen studiototeutus.

Anton Bruckner: 4. sinfonia. Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, joht. Bernard Haitink. Jos Günter Wandin iäkkäänä tekemää livelevytystä hehkutetaan, ja aiheesta, niin Haitinkin levytys on sen tavoin raikas ja täysin maneeriton.

Ottorino Respighi: Rooman suihkulähteet. Ranskankielisen Sveitsin orkesteri, joht. Ernest Ansermet. Pyyhki listoiltani pois Riccardo Mutin version. Ehkä Reiner tarjoaa enemmän virtuositeettiä, mutta Ansermetin käsittelyssä Respighi ajoittain jopa muistuttaa musiikkia, ja siitä löytyy lämpöä. Plus että äänitys on parasta Deccan A-luokkaa lp-levyn kultakaudelta.

Claude Debussy: Nocturnes 1-2. Philharmonia Orchestra, joht. Guido Cantelli. Nokturnit eivät ole pelkkää tunnelmahöttä, vaan Ravelin yö on helteinen paikka, kuin heinäkuinen yö 2010, jolloin pyörin levottomana vuoteessani. Filharmonian legendaariset puupuhaltajat - Jock Sutcliffe etunenässä - tarjoavat parastaan.

Maurice Ravel: Pianokonsertto. Arturo Benedetti Michelangeli ja Philharmonia Orchestra, joht. Ettore Gracis. En ole aiemmin ymmärtänyt tämän ikiklassikkolevytyksen suuruutta, ja vaikka kokonaisuutena Samson Francois puhuttelee minua ehkä vieläkin enemmän, mutta finaalin alku on käsittämätön suoritus: kauhistuttavassa vauhdissa jok'ikinen nuotti voimallisesti artikuloitu, mutta täysin puhtaasti. perkussionaalisella voimalla mutta pianistisella kosketuksella.

Wolfgang Amadeus Mozart: 27. pianokonsertto. Emil Gilels ja Wienin filharmonikot, joht. Karl Böhm. En yleensä ole Gilels-fani, mutta hänellä on pianisteista ehkä kaikkein suurin ääni, ja Wienin filharmonikot soittavat niin jumalaisesti, valoisan raikkaasti, ilmavasti mutta täyteläisesti kuin vain ne pystyvät. Mozartille ei tämän enempää voi tehdä oikeutta, etenkin jos pitää sitä pienenä musiikkina.

Johann Sebastian Bach: 2. brandenburgilaiskonsertto. Edwin Fischer ja Philharmonia Orchestra. Musisointi voi ehkä olla tyylillisesti 1800-luvulta häpeämättömän romanttista, mutta tyyliseikosta piittaamatta, on häpeämättömän klassista, rakastavaa ja teoksen henkeä arvostavaa. Myös viides brandenburgilainen on iki-ihana. Sääli, etteivät taltioineet koko sarjaa.

Johann Sebastian Bach: Johannespassio. Münchenin Bach-kuoro ja orkesteri, joht. Karl Richter. Johannespassion alkukuoro Herr unser Herrscher on parasta ja suurinta, mitä koko länsimaisella musiikilla on tarjottavanaan. Se pitäisi saada kuunnella ilman naapureita, niin kovalla, että korvat melkein eivät kestä. Richterin sittemmin muodista poistettu esitys on tästä suurin mahdollinen.

Talven ykkösmuusikko: Bernard Haitink. Ostin häneltä suurpaketin, jossa oli kaikki Brahmsin, Brucknerin ja Mahlerin sinfoniat, ja näistä mieleeni ovat painuneet erityisesti Brucknerin nelonen ja Mahlerin ysi. Myös Brahmsin ykkönen tai nelonen, Brucknerin seiska tai Mahlerin kolmonen tai seiska voisivat melkeinpä yhtä hyvin olla tällä listalla.