Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen, lausahti Ludwig Wittgenstein. Suomennettuna tämä kuuluu siten, että "minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava".
Kai maahanmuutosta pitäisi voida keskustella, kuten avoimeksi yhteiskunnaksi väitetyssä Suomessa. Mutta kun ei siitä tule mitään, ainakaan televisiossa.
Jürgen Habermas näki jo 1980-luvulla, että demokratian edellytyksenä on avoin yhteiskunta, minkä edellytyksenä taas on se, että kaikki käyttäisivät mahdollisuutensa päästä käsiksi tietoon. Jo hän näki tiedonvälityksen pirstaloitumisen ja kuplat, ja sivistyksen murenemisen. Sivistynyt keskustelu edellyttää tietoisuutta omien mielipiteiden tiedollisista ja asenteellisista lähtökohdista, eikä tällaiselle keskustelulle ole edellytyksiä. Ihan kuin Habermas olisi ennustanut myös MV:n: kun jokainen paitsi valitsee, myös räätälöi itse oman mediansa, ei enää voida puhua yhteisesti jaetusta oikeasta ja väärästä, todesta ja epätodesta, ja lähdekritiikki on mennyt persuveden mukana, kun siihen ei enää ole edellytyksiä. Toki aina voi kaikuna toistella luuloja ja kuulopuheita, mutta ei se täytä habermasilaisen kommunikatiivisen rationaalisuuden kriteereitä.
Olen jo ajat sitten lopettanut katsomasta tv-keskusteluja, jotka on nimetty milloin maahanmuuttoilloiksi ja tuolloin suvaitsevaisuusilloiksi. Niihin on raahattu paikalle parhaaseen katseluaikaan verovaroilla subventoitua ihmisvihaansa esittävien lisäksi näennäisen sananvapauden edellyttämän tasapuolisuuden nimissä ja rasistien leimaamista estämään postuloitu ns. vastakkainen ääripää.
TV-toimittajat nimittävät studioon marssitettuja asiantuntijoita toiseksi ääripääksi häivyttääkseen rasistien syytöksiä punavihreästä mediasta, muka tasapuolisuuden takaamiseksi koettavat häivyttää edes osan idioottien idiotismista tuottamalla heille edes periaatteellisen mahdollisuuden argumentaatioon. Mikä ihmeen punavihreä media, rakentamassa olkiukkosuvaitsevaistoa yhdessä rasistien kanssa. Pitäkööt areenansa, en minä menisi sinne gladiaattoriksi tarjoamaan sirkushuvia.
Yksi tuttavani tosin antoi ajateltavaksi toisenkinlaisen tulkinnan siksi hypoteettiseksi ääripääksi, Jos ääripään ajattelee neutraalisti arvolatautuneena terminä, tällöin voidaan ajatella, että toinen ääripää edustaa tietoa, toinen luuloa, ja yksi ääripää ihmisvihaa, toinen humanismia. Niin että kaikin mokomin, hyväksytään sitten, että on olemassa kaksi ääripäätä, mutta keskustelua ei edelleenkään synny. Ei sellaisen kanssa voi keskustella, jonka mielestä toisen ääripään sietäisi raiskata ja maahanmuuttajat kaasuttaa.
Kuvitteellisen ääripään kanssa keskustelu on kuin Hamletin ihmettelyä pääkallo kädessään. Pääkallo ei vastaa. Ollako vai eikö olla. Vai ollako täysi nolla. Ymmärrän hyvin yksi kerrallaan ohjelmasta kieltäytyneitä poliitikkoja, jotka koetettiin väen vängällä sovittaa äärisuvaitsevaiston penkille. Kyllä idiooteilta onnistuu itsensä nolaaminen ihan itse, ei siihen tarvitse raahata paikalle peiliksi ihmisarvoa puolustavaa "toista", idiotismi kun ei ole suhteellinen vaan absoluuttinen ominaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti