Minä en enää jaksaisi kohta olla suvaitsevainen. On sivuseikka, minne sijoittuu suvaitsevuusasteikolla. Paljon tärkeämpää on, minne sijoittuu rasismi- ja humanismi-/misantropia -asteikolla: miten kohtelemme toisia ihmisiä, mikä perustuu siihen, mikä on näkemyksemme ihmisarvosta: kuuluuko se vain itselleni ja niille, jotka haluan nähdä itseni kaltaisiksi, vai kaikille.
En enää koskaan sano "maahanmuuttokriittinen", vaan käytän rehdisti sanaa rasisti. Olen lopettanut tyystin rasismin suvaitsemisen, sillä on paljon tärkeämpää, että ihmisiä kohdellaan ihmisinä kuin se, että suvaitaan sitä, että ihmisiä ei kohdella ihmisinä.
Myös se, mikä on sinun sananvapautesi tai minun sananvapauteni tila, on sivuseikka, jolla koetetaan kääntää huomio pääasiasta: rasismista, ihmisarvon kunnioittamisesta ja hädänalaisten auttamisesta. Positiiviset vapausoikeudet, mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää, on paljon tärkeämpää kuin se, miten joku suhtautuu sinun oikeuteesi levittää ***:aa.
Aikuinen ihminen valitsee itse, miten suhtautuu kanssaihmisiinsä. On turha piiloutua sen taakse, ettei tiedä, ja sen takia - tai minkä tahansa muun takia - pelkää, ja levittää tätä omaa paniikkiaan, tai sitten pahaa oloaan, jota ei pidä sekoittaa pelkoon. Sanottu pelko on ase, jota voidaan käyttää niin susia kuin maahanmuuttajiakin vastaan. Maahanmuuttajat ovat uusi susi.
Minä en jaksa enää yrittää käydä sellaista yksipuolista keskustelua, josta ei mitään tule. Lapset ovat eri asia, heillä sentään on vielä toivoa, kunhan vain eivät joudu rasistien indoktrinoimiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti