Omana opiskeluaikanani 90-luvulla osallistuin joihinkin oman Helsingin yliopistoni järjestämiin vieraskielisiin luentoihin. Tämä tarkoittaa samaa kuin englanninkielisiin, mikä tarkoittaa useimmille suomalaisille samaa kuin vieraat kielet.
Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roosin luennoilla kävi alussa ehkä parisen ei-suomalaista, ja hän väänsi omaa englantiaan sitkeästi ehkä kaksi tai kolme ekaa luentoa. Kunnes kerran hän keksi kysäistä: "Are there any foreigners around"? Kun yksikään ei kehdannut viitata, pakottaen professoripolon edelleen jatkamaan vieraalla kielellä, vaihdoimme sitten suomeen, sekä suomenkielisen yleisön että suomenkielisen luennoitsijan suureksi helpotukseksi. Siitä helpotuksesta kuului huokaisu Franzenian suuren amfityyppisen luentosalin ylimmille penkkiriveille.
Tämä tuli mieleeni, seurattuani konsulttiläpinöitä Linkedinissä. Suomalaiset solkkaavat toisilleen englantia ilman todellista vaaraa siitä, että yksikään ulkomaalainen haluaisi tulla sotkemaan keskustelua. Tapahtuuko tämä oman professionaalisen tärkeyden pönkittämiseksi, beats me. Ja kaikki tulevat ymmärretyiksi vähän sinnepäin, risapuhelin-ilmiö todistettuna kollektiiviin. Tankerous on näemmä sellainen kulttuuri-ilmiö, joka ansaitsee erityisen suojelun niin että sen voi sukupolvelta toiselle uusintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti