Alhon opetus I: arvot täyttävät tyhjiöt

Poliittisesti valveutuneena lapsena ja nuorena minua jo aikanaan arvelutti veroministerinä toimineen Arja Alhon kohtalo, tai ei kohtalo, vaan kohtelu. Aavistin siinä palaneen käryä, syntipukin etsintää. Törmäsin häneen sosiologian jatkokoulutusseminaaressa vain muutamia vuosia julkisen teurastuksensa jälkeen; samassa seminaarissa muuten istui mm. Jouko Kajanoja, ja emeritus -Allardtin hyväntahtoinen hahmo kuunteli esityksiä, haluamatta mitenkään antaa suuren hahmonsa varjostaa.

Olisivatpa muutkin yhtä hyväntahtoisia kuin Allardt. Mutta eivät ole, ainakaan työelämässä. Alhon kirjan "Kafka kävi täällä" epilogi herätti minussa monia sellaisia ajatuksia, joita jo kirjan lukeminen oli saanut iduilleen. Alho opettaa tärkeitä asioita organisaatioiden toiminnasta, arvoista, kiitollisuudesta (tai pikemminkin sen puutteesta), solidaarisuudesta (tai pikemminkin sen puutteesta) ja siitä, kuinka ystävät pysyvät kun taas töissä ei voi luottaa kehenkään, eikä mihinkään.

Ei ole olemassa arvovapaata toimintaa, oli kyse sitten tutkimuksesta tai mistä hyvänsä valinnoista. Kun erosin kokoomusnuorista aloitettuani sosiologian opinnot ja Chen mittailtua minua kiireestä kantapäähän, minulle soitti eräs keskeinen kokoomusnuorten vaikuttaja, jolle kerroin eroavani arvosyistä. Tähän hän tarjosi ensin lääkkeeksi lainaa - takaisinmaksusta ei ollut puhetta - mutta ymmärrettyään, että siitä ei kenkä puristanut, lupaili junailla minut arvotyöryhmään. Siellä voisi keskustella arvoista niin että eivät arvot tulisi politiikanteon tielle. Arvot on kätevä piilottaa erilliseen arvotyöryhmään niin että muu politiikka voisi olla arvovapaata. Niinhän Kokoomuksessa taidetaan ihan oikeasti ajatella: he tekevät järkipäätöksiä, muut sen sijaan politikoivat.

Tämä on räikeässä ristiriidassa sen yksilön kanssa, johon Kokoomus muuten uskoo. Yksilön valinnanvapaushan on muuten heille suvereeni arvo. Mitä valinnanvapautta se nyt on, jos vain sopeudutaan liike-elämän vaatimuksiin ja rahan imperatiiviin, säästämisen pakkoon?

En tunne liike-elämän toimintaa kuin kuulopuheena, mutta oma työelämäsuhteeni alkoi kriisiytymään vuoden 2001-2002 vaiheilla, kun havaitsin vähän jokaisessa virastossa puuhailtavan jotain hämärää. Kaapista kaiveltiin arvoja, joita oltiin tarvittu viimeksi joskus Snellmanin kaudella. Arvot olivat samassa kaapissa kirjoituskoneen, helmitaulun ja riimukiven kanssa. Samasta kaapista löytyivät myös missiot.

Sen sijaan yllätyksenä tuli se, että siellä kaapissa ei ollutkaan visiota, vaan se piti erikseen keksiä. Visio keksittiin käyttämällä niitä kaapista löytyneitä välineitä: fläppitauluja, tussikyniä ja Postit-lappuja.

Minä jo tuolloin kehtasin epäillä, että mitä ihmettä tuolla oikein peitellään? Ryhdyin esittämään kysymyksiä, joita rituaalinomaisena mantrana toisteltiin työpaikkahaastatteluissa, mutta joita kukaan ei oikeasti halua kuulla. Jos joku kaipaa arvoja, minulle herää epäily, että mahtoiko niitä ensinkään olla. Kun arvot, missiot ja visiot työstetään oikein kaikelle kansalle nähtäviksi niin että organisaation nettisivullakin niitä voidaan osoittaa olevan, niin kai niitä sitten on.

Vesi täyttää tyhjiön. Samoin tekevät arvot. Jos arvoja ei ole omasta takaa - kuten ilmeisesti kokoomusnuorilla ei ollut - ne ilmeisesti pitää sitten keksiä, tai muuten joku tulee ulkopuolelta ja laittaa tyhjiöön omat arvonsa. Näin kävi julkisella sektorilla vuosituhannen alkuvuosina, kun ministeriöt alkoivat tulossopimuksessa vaatimaan perustehtävän eksplikointia. Tämä tapa harjoittaa arvoharjoituksia on peräisin suoraan yritysmaailmasta, samoin se, että kaikkea voidaan mitata, eli pitää. Vaikka ei aiemminkaan ollut epäselvää, mikä on esimerkiksi konservatorion arvo: siellä opiskellaan musiikkia, joka on itsessään arvokasta, eikä sitä tarvitse erikseen perustella, ei varsinkaan sitä, että onko se kenties arvokkaampaa kuin kuvanveisto, maalaustaide, teatteri tai tanssi.

Miten Arja Alho sitten tähän liittyy? Hänen kirjansa sai minut ajattelemaan arvoja. Arja Alho puhuu kirjassaan paljon arvoista: sosialidemokratian arvoista, politiikan arvoista, totuuden arvosta, ystävyyden arvosta, solidaarisuuden arvosta, Kokoomuksen ja keskustapuolueen arvoista. Kaikki toiminta, poliittinen eritoten, on arvovalintojen sävyttämä. Ei tarvita Marxia osoittamaan, että se, että ihmistä kohdellaan lisäarvoa tuottavana tuotantovälinenä, on arvovalinta. Arvovalinta on sekin, jos väittää toimivansa arvovapaasti.