Luulin olevani katkera, koska sisällöllisesti mielenkiintoinen yliopistokoulutus ei tehnytkään minusta yliopistotutkijaa. En olekaan.
Katkera voi olla se entinen tuleva huippuosaaja, joka luuli tulevansa diplomaatiksi. Katkera on pitkään masennuksesta kärsinyt, joka yrittää saada joka paikasta vastakaikua, ja saa lähinnä ohitusta ja väheksyntää. Katkera voisi olla sellainen tuleva diplomi-insinööri, jonka työhistorian onnettomuus pyyhkäisi pois ja joka ei nyt ole kunnolla edes samalla viivalla sähköasentajan kanssa, tai sellainen, joka ei päässyt oppikouluun sukupuolensa takia, vaikka haluttomat ja lahjattomat veljet pääsivät, mutta ei.
Katkeruus on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta sillä ei rakenneta mitään: ei itselle uutta työhistoriaa, ei tyttöystävää, sillä ei saada perhettä. Katkeruudella ei varsinkaan muuteta niitä asiantiloja paremmiksi, joiden takia ollaan katkera. Sillä ei saada kuntoutustukea, poisteta karensseja, nosteta Kela-korvauksia tai saada huoltajuutta.
En suosittele. Katkeran ruokakin maistuu pahalta. Katkeralta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti