Sen verran monet vaalit olen jo ehtinyt näkemään, että tiedän minkään puolueen hautajaisilmoituksen jättämisen ennenaikaiseksi. Maalaisliitonkin kannatuksen olisi pitänyt alkaa jo hiipumaan suuren kaupungistumisen myötä 60-luvulta alkaen, mutta siellä ne porskuttavat, tosin eri nimellä. Demarien projekti eli hyvinvointivaltio taas saavutti lakipisteensä ennen 90-luvun alun lamaa, ja maailma tuli valmiiksi 70-luvulla, teollistumisen saavuttaessa lakipisteensä. Yllättävän hyvin hekin ovat sinnitelleet.
Nyt kuitenkin on demareilla itsensä uudelleen keksimisen paikka. Heidän tiiviit kytköksensä työväenliikkeeseen ovat estäneet tunnustamasta sitä, että työelämä on muuttunut, ja sen myötä hyvinvointivaltion kytkökset työhön.
En osaa olla tästä rappiosta ollenkaan hyvilläni. Tarvittaisiin yksi vahva vasemmistolainen vaihtoehto, muuten olemme veronalennusten, hyvinvointivaltion romuttamisen ja sosioekonomisten terveys- ja koulutuserojen kasvun tiellä.
Neljä vuotta sitten vaikutti hetken siltä, että demarit olisivat Suomen toivo, kun Perussuomalaiset olivat ottamassa kolmipuoluejärjestelmässämme Keskustan paikan. Nyt demarit itse tarvitsisivat toivoa, tai sitten ripeän eutanasian. Siinä armomurhassa demareiden oikea laita - kuten Juhana Vartiainen - vuotaa Kokoomukseen ja viimeiset vasemmistolaiset Vasemmistoliittoon. Liberaalit - kuten Susanna Rahkonen - Vihreisiin ja konservatiivit - kuten Matti Putkonen - perussuomalaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti