maanantai 13. huhtikuuta 2015

Much ado about doing in the julkinen sektori

Maaseudun Tulevaisuuden nettikolumnissa normitalkoiden valepuvulla halutaan pienentää julkista sektoria:

"Ennen työtä tehtiin. Nyt se ei enää ole mahdollista kuin korkeintaan itsensä työllistäjille.
Nyt työtä annetaan, teetätetään, valvotaan, ohjaillaan ja raportoidaan. Työtä tekee pienempi joukko kuin mitä on valvontaan sidottu ja vihitty joukko. Joka kolmas työkuntoinen ei mahdu kumpaankaan laariin.
Ennen oli ammatin ja yrittämisen vapaus. Nyt on normitus, kiintiöt, luvitus ja korttisulkeiset."
Mutta on tässä perääkin. On selvää, että monien työ jo itsessään koostuu lähinnä raportoinnista ja valvonnasta, jo peruspalveluissakin, ja jos julkisia varoja halutaan käyttää vastuullisesti eli siten, että saadaan mitä tilataan eli palvelua, silloin tätä sälää pitää karsia. 
On toki populistista vaatia tätä karsintaa erittelemättä sitä, mitä se on ja miksi sitä tehdään. Esimerkiksi potilaiden hoidon raportoinnilla taataan potilaan oikeuksien turvaaminen: potilaan oikeus saada tietoa omasta hoidostaan ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Mutta kyllä tähän joku roti pitäisi saada. Hoitajat raportoivat yhtä ja samaa käyntiä useampaan erilaiseen järjestelmään, sen lisäksi vielä raportoivat työaikansa käytönkin, sihteerit keräävät hoitoihin liittyviä tunnuslukuja - kuten erilaisia mittareita, joiden käyttökelpoisuuteen alan ammattilaiset suhtautuvat erittäin nihkeästi, osastonhoitajat keräävät tilastoja toteutuneista käynneistä ja työajasta, lääkärit vahtivat, mitä osa edellisistä ammattiryhmistä tekee työaikanaan ja tämä kaikki sälä tehdään osastoryhmien päälliköille, jotka esimerkiksi tekevät väitöskirjaansa näistä abstrakteista numeroista, varmaankin tehden niistä erilaisia käppyröitä.
Kuvaavaa on, että julkisen terveydenhuollon yksikössä tulee sanktioita, jos työntekijä ei yllä tiettyihin suoritemääriin (=raportoitujen käyntien määrä tietyssä aikayksikössä), mutta itse tästä raportoinnista ei kerry suoritteita, ja se pitää sitten tehdä vaikka palkattomana ylityönä. Ja jos lääkäri on päättänyt, että seuraava käynti järjestetään vasta kesälomakauden jälkeen, hoidossa myös mukana oleva hoitaja saa kärsiä tämän päätöksen nahoissaan, kun suoritteita ei kerry.
Niin että kyllä julkisen sektorin työntekemisen tavoissa olisi järkeistämistä. Joka toivottavasti tehdään ilman järkeistämistä. 
Maaseudun Tulevaisuuden kolumnin voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti