Jos joku välittäisi

Psykologi Aku Kopakkalan mielestä se, että vuosittain 2800 nuorta jää psyykkisistä syistä eläkkeille, on todellinen kansanterveydellinen ja -taloudellinen aikapommi. Tämän pommin purkaminen olisi paljon helpompaa kuin vanhuuseläkepommin, tarkkanäköisyyttä ja poliittista tahtoa vain puuttuu.

Kopakkala ihmettelee, miksi psykiatriassa tyydytään ainoana lääketieteellisenä erikoisalana siihen, että hoitotulokset jatkuvasti huononevat.

Taustaltaan yhteisön ja yksilön arkipäivästä johtuvia ongelmia pyritään hallitsemaan lääketieteellisellä diagnoosilla. Kun diagnoosi on saatu, oiretta hoidetaan pilleripurkilla, sen sijaan että yhdessä potilaan kanssa paneuduttaisiin ongelmien syihin ja pohdittaisiin niihin ratkaisuja, hän sanoo. Kriittinen suhtautuminen mielialalääkkeisiin johti siihen, että hänet irtisanottiin Mehiläisestä.

Hoito tuottaa sairaan, se rakentaa ihmiselle potilaan identiteetin, ja tästä asemasta käsin on vaikea päästä tasa-arvoisesti keskustelemaan ongelmista.  Lääkkeiden tarjoamisen sijaan pitäisi pyrkiä hoitamaan syitä, hän jatkaa.

Erityisesti nuorten lääkitys muistuttaa hölmöläisten matonkudontaa. Lääkkeillä on aina haittansa, jotka ovat usein hyötyjä suuremmat. Lääkitys turruttaa ja helpottaa potilaan hallittavuutta, mutta ongelmat vain siirtyvät.

Yhtenä ratkaisuna Kopakkala näkee erilaiset matalan kynnyksen auttamispalvelut, esimerkiksi Tornion Keroputaan ja nuorisotyön Vamos -mallit. Ne on tehty asiakkaiden, ei työntekijöiden tarpeista lähtien.

Hän on varma, että lastensuojelun ja erityisesti viime aikoina suuresti lisääntyneiden huostaanottojen tarve vähenisi, jos tarjolla olisi helposti saatavaa kodinhoitoapua ja vertaistukea. Avohoidon palveluihin on matalampi kynnys, ja ne laitostavat ja leimaavat laitoshoitoa vähemmän. Laitosvuorokaudet ovat myös kalliita: yhden laitospaikan hinnalla palkattaisiin esimerkiksi useita kotiavustajia.

Tuloerojen kasvu tuottaa terveyseroja, jotka näkyvät nuorilla selvästi. Nuorten syrjäytymisen estämiseen on tartuttava sekä mielenterveysasioissa että estämällä työttömyyskierre.  Tutkijat pohtivat, synnyttääkö syrjäytyminen mielenterveyspulmia vai toisinpäin. Kysymys on kuitenkin vain yhdestä asiasta: yhteiskunnallinen osattomuus tuntuu pahalta.

Nuoren masennuksessa on usein kyse siitä, ettei hän näe itsellään hallittavissa olevaa myönteistä tulevaisuutta. Pulmina ovat yksinäisyys, turvattomuus ja valmiiden elämänmallien puuttuminen.  Diagnoosit ja lääkekierteet eivät välttämättä ole osa ratkaisua vaan johtavat mielenterveyskuntoutujan urapolulle ja valitettavan usein ennenaikaiselle eläkkeelle.  Perheiden ja nuorten tukeminen, jo ennen syrjäytymistä, on aivan mahdollista.

 Tämä oli ensimmäinen luonnosversio Uudenmaan Vihreiden vaalilehteen päätyneestä Aku Kopakkalan haastattelusta. Lopullinen juttu eli sitten vielä aika paljon tästä luonnoksesta.