Kansalaistoiminta on kokoomuslaisista kätevää, sille voi ulkoistaa kunnallisia toimintoja ilman että sille tarvitsisi maksaa mitään. Vasemmistolaisista se taas on kivaa siksi, että se voimaannuttaa kohteensa subjekteiksi. Vihreille taas kansalaistoiminta on yhteisöllisyyttä, ja siksi kivaa an sich.
Kansalaistoimintaa - oli sitten kansalaisjärjestöjen tai omaehtoista talkootoimintaa - tavataan sanoa kolmanneksi sektoriksi, erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta, eli yksityisestä ja julkisesta. Tai julkisesta ja yksityisestä, riippuen näkökulmasta. Kokoomuslaiselle yksityinen on ensimmäinen, vasemmistolaisesti ajattelevalle julkinen tulee ensin.
Kansalaistoiminta ei ole mikään uusi keksintö, uusi keksintö on sen sijaan sen nimittäminen kolmanneksi. Tai onko se niin uusi, kun itse pystyn jäljittämään tämän keksinnön 90-luvun alun laman aikoihin. Sosiologisessa mielessä "kolmas" (c/o Arto Noro) viittaa välittävään tekijään, eräänlaiseen välittäjäaineeseen, kittiin, joka yhdistää ensimmäistä ja toista.
Joskus kolmas vie ajatukset kolmanteen pyörään, ylimääräiseen, unohdettuun, hyljeksittyyn tai tarpeettomaan. Tarpeetonta kansalaisista lähtevä aktiivisuus tai aktivismi harvemmin on, hyljeksittyä sitäkin enemmän. Sen tietää jokainen, joka on joskus työskennellyt kansalaisjärjestöissä, joiden perustoimintakin on usein riippuvaista projektirahoituksesta ja joille kunnat siltikin ulkoistavat ennaltaehkäisyä ja avopalveluita, kuten esimerkiksi erilaisia vertaistukiryhmiä.
Kuten alussa sanoin, kansalaisjärjestöt ovat käteviä. Ne - kuten porvarit sanovat - täydentävät hienosti julkista palvelupakettia. Siltikään niille ei tarvitse maksaa niiden antamista palveluista mitään, vaan tämän maksamisen voi kätevästi ulkoistaa rahapeliaddikteille tai EU:n rakennerahastoille.
Mukava kirjoitus, kiitos. Jopa muutaman ajatuksen kirvoitti:
VastaaPoistaNiin, termin "kolmas sektori" voisi mun puolesta nimittää uudelleen vaikka "ensimmäiseksi sektoriksi", sillä juuri siinä organisoidun ruohonjuuritason toiminnassa vahvistuu se sosiaalinen pääoma, mikä on yhteiskunnan kaikesta tärkein rakennuspalikka: luottamus, verkostot ja niinikään vastavuoroinen toiminta kasvavat ja rikastuttavat paikallistasoa ja siinä toimivia meitä ihmisiä.
Mainitsemasi porvarinlogiikka on uhkakuva, mutta ei kovin realistinen: kansalaistoiminta ei synny tyhjästä eikä ilman rahaa eikä kunta voi ulkoistaa lakisääteisiä tehtäviään maallikoiden tehtäviksi. Joka tapauksessa on tärkeää, että maallikon taidoin toimivat vapaaehtoistyöntekijät eivät tee ammattilaisille kuuluvia töitä. Sillä suojellaan niin ammattilaisen työtä, mutta myös vapaaehtoisavun "asiakasta" ja vapaaehtoista itseäänkin.
Pro bono on tietty eri juttu - pitkälle vietynä mielenkiintoinen ajatusrakennelma -, pro bonoa tekevä ammattilainen tekee työtään hyväntekeväisyyden nimissä ilmaiseksi. Olisiko se kovin paha taloudellinen tappio yhteiskunnalle, jos pro bonosta saisi yritys edes vähän symbolista verohelpotusta? Terveisin, fb-frendisi Jyrki