Tiivistysrakentamisesta

Kävellessäni aamuisin bussilta halki Kumpulanlaakson ja Itä-Pasilan kustannuspaikalleni valesihteeriksi, mietin usein päivän sanana yleisesti hyväksyttyä täydennysrakentamista tiivistämällä. Missä esimerkiksi Pasilassa olisi tiivistämisen paikkaa?

Helsingissä on tyhjiä tontteja, ja toki jokaisella pöheiköllä - karhuvaaraakin varoakseni - ei ole mainittavampaa luonto- tai edes virkistysarvoa. Asiaa pitää kuitenkin arvioida tilannekohtaisesti.

Jos esimerkiksi asuinalueiden ja niiden välisiin suojaviheralueisiin tiivistetään, se vie pois suojaviheralueen, joka toimii hiilinieluna, luonnon melumuurina, ilmanraikastimena ja hulevesi-imurina. Ajatellaanpa hetki esimerkiksi sitä Pasilaa.

Itä-Pasila jää Kumpulantien, Ratapihantien, Hakamäentien ja Mäkelänkadun väliin. Ratapihantien puoleinen tiivistäminen ei ole mahdollisuus, tilaa kun ei ole, ellei sitten rakenna kadun päälle. Muilta puoliltaan taas Itä-Pasilaa ympäröi varsin kapeat suojaviheralueet. Onneksi sentään Velodromin alueen jalkapallokentät suojelevat aluetta hengiltä tiivistämisestä, vaikka eivät futiskentät käykään muuhun virkistykseen kuin jalkapalloon.

Miksi käsittelen tässä Itä-Pasilaa? Se on mielestäni hyvä paradigmaattinen esimerkki, joka auttaa tarkastelemaan tiivistämistä puoltavia argumentteja. Sitähän yleisesti pidetään kauhistavana esimerkkinä rumasta (sosialistisesta) 70-luvun betonirealismista, jota nyt ei kai enää voi enempää pilata, joten kai sen sitten voisi tiivistää kaikki viherpläntit täyteen?

En tiedä, onko Pasilan tiivistämistä tosissaan esitetty, mutta tämä yleisenä ja proaktiivisena argumenttina: jo valmiiksi tiiviin lisätiivistykseen kannattaa suhtautua varovaisella pieteetillä, sillä ne vähäisetkin viherlaikut tekevät alueesta ylipäätään elettävän: nurmikot, joilla voi pitää piknikkiä, pikkumetsikkö, jossa voi ulkoiluttaa koiraa. Jos pasilalaisilta vietäisiin Velodromin alueen viheralueet, Kumpulantien kalliopuisto ja Hakamäentiehen reunustuva metsikkö, heillä olisi vihertävää vain kukkapurkeissa. Ai niin: eiväthän sienetkään paljon kukkaruukkua isompaa tarvitse. Kerran otin mukaani muovikassillisen herkkusieniä näppituntumalla noin 7 x 6 metrin nurmikkolaikulta. Itä-Pasilasta.

Entä sitten vanhat lähiöt, joiden palveluntarjontaa tiivistämällä on ajateltu buustata? Herttoniemen, Lauttasaaren ja Vanhan Kantsun puutarhakaupunkimainen ominaisluonne ja erityislaatu tulee juuri niiden vihreydestä, joten myös niissä tiivistämiseen kannattaa suhtautua suurella pieteetillä.

Tässä on oiva esimerkki sellaisesta lähihenkireiästä, jollaisen tiivistämistä en toivoisi, vanhassa Kannelmäessä. 

Mitä enemmän tiivistetään, sitä todennäköisempää on, että sitä kauemmas vanhojen asukkaiden pitää lähteä päästäkseen virkistyksen pariin, ja virkistys on sekin kaupunkilaisten tarvitsema palvelu, puhumattakaan niistä ekosysteemipalveluista kuten hulevesistä tai hiilinieluista.

Tiivistysrakentamisessa on myös sellainen ongelma, jonka minä uhraudun sanomaan: kaupunkia ei enää rakenneta, sanoo Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä sitten mitä hyvänsä, eikä tähän viime vuosikymmeninä paradigmaksi yleistyneeseen epäkaupunkiinkaan ole enää kellään varaa. Tiivistäminen tarkoittaa tuulisia laatikoita, joissa maksaa vähintään 5000 neliö, joten tiivistäminen ei ole ratkaisu asuntopulaan.

Totta kai tiivistämisen varaa on. Keski-Pasila on tästä oiva esimerkki, Jätkäsaari ja Kalasatama samoin, vaikka niissä onkin kyse aiemmin alueella sijainneen toiminnon korvaamisesta asumisella. Toivottavasti Keski-Pasilassa osataan käyttää se mahdollisuus, joka jälkimmäisissä on paljolti hukattu: luoda uutta viihtyisää korttelikaupunkia, joka liittyisi jo olemassaolevaan kaupunkirakenteeseen.