Kokoomus on onnistunut kaupittelemaan itsensä Iiro Viinasen ajoista epäpoliittiseksi asia- ja asioidenhoitajapuolueeksi, ja tämä tepsii vielä kaikkiin muihin kuin Sari Sairaanhoitajaan, kun "niitä ikäviä päätöksiä nyt vaan pitää tehdä", ja epäsuosittujen päätösten tekeminen onkin suosittua. Tämä kamreerityyli on paljolti korvannut politiikan sisällön, ja sen voi peittää hyvän mainostoimiston avulla. Sauli Niinistö on päässyt sillä presidentiksi, ja nyt Vapaavuori Kokoomuksen vaaliratsuna oli kuin lämminverinen, joka murskasi Kallion-Käpylän kuplan talismani-Sinnemäen jalkoihinsa. Tosin en nyt osaa niin kovasti ihmetellä heidän varsin tasaiseksi vakiintunutta noin 18-22 prosentin suosiotaan, jota ei hetkuta mikään, mitä Kokoomus oikeasti tekee, kun se on heidän etujensa mukaista. Kokoomus jos mikä on eturyhmäpuolue.
Vihreät veikkasi väärää hevosta Helsingissä. Toki Yhdysvalloissakin kansalaiset valitsevat presidentin, mutta koulutetuimmalta puolueelta toivoisi sen verran kehittyneempää analyysiä ja itsereflektiota, että he osaisivat valita sellaisen ehdokkaan, jonka avulla maksimoida oman politiikan kannatus. Sinnemäki on Vihreiden helsinkiläisen perusäänestäjän kuva, mutta kampanjoidessa tulee hiki jos satunnaiselle tai potentiaaliselle äänestäjälle pitää vakuutella oman tuotteen ylivertaisuus, kun pormestarikampanjaan kuluneen ajan olisi voinut käyttää omaan kuntavaalikampanjaan. Vaikka Sinnemäki olisi sosiaalisesti kuinka lahjakas, johtajana loistava delegoija, loistava tyyppi kaiken hyvän puolesta ja vieläpä Soininvaaran mukaan ehkä oppivaisin poliitikoista, tämä ei kuitenkaan vakuuta kaikkia, paitsi Vihreiden hardcore-äänestäjiä, kun tarjolla on vasemmalle siivelle vasemmistoa ja oikealle siivelle Vapaavuorta. Varsinkaan se ei vakuuta epävarmaa äänestäjää siitä, että Vihreät oikeasti haluaisivat voittaa skaban. Ehkä seuraaviin tai ainakin kahdeksan vuoden päästä odottaviin vaaleihin Vihreillä on tarjolla sellainen pormestariehdokas, joka ei saa heitä kompastumaan omiin jalkoihinsa. Myös pöhinäallergisille - siis kaikille itsensä keski-ikäisiksi kokeville - pitää olla tarjolla vaihtoehto, ja Kokkareilla on tarjolla autenttisempaa urbaania pöhinää.
Kerrankin voi sanoa, ja vihdoinkin, että pöhinävyöhykkeen ulkopuolisessa Suomessa Vihreiden kampanja oli suuri menestys: nykyisessä kotikaupungissani Porvoossa paikkojen määrä tuplaantui, ja valtuustoryhmissä Vihreät nousi sijalta 6 kolmanneksi. RKP:n ja Demareiden jälkeen. Jyväskylässä tapahtui todellinen maanvyörymä kun Touko Aalto veti puolueen korkeimmalle korokkeelle. Kun Vihreät eivät yleensä ole olleet mikään telttapuolue ja siellä teltallakin lähinnä on seisoskeltu kädet taskuissa, niin näissä vaaleissa tekemisestä on välittynyt paitsi ammattimainen myös positiivinen ja ulospäinsuuntautunut meininki. Vihreät Porvoossa ovat antaneet toivoa sille, että ilman verkostoja ja rahaakin voi päästä valtuustoon, hyvä!
Demarit tekivät näissä vaaleissa oman maalin, tai ainakin laukoivat ohi avopaikasta. Tämä hallitus on suorastaan antanut Demareille kultatarjottimella 30% kannatuksen, ja mitä he tekivät? Demarit yrittävät epätoivoisesti tavoitella milloin sitä Sari Sairaanhoitajaa, silloin karannutta persua. Minä olen viimeisiä ihmisiä iloitsemaan heidän rappiostaan, sillä tästä ja ehkä vielä seuraavastakin hallituskaudesta taitaa tulla aika pitkä, kolmen suuren kutistuessa kahdeksi 20% puolueeksi, joista Demareiden paikan täyttänee pitkällä tähtäimellä Vihreät, mutta edelleenkään ei ihan vielä. Jatkuva avopaikoista hutilaukominen tulee kalliiksi paitsi Demareille itselleen, myös Suomelle. Sanna Marin puheenjohtajaksi, hän ehkä saisi sentään pysäytettyä muutaman äänen vuotamisen valovoimaisen Li Anderssonin Vasemmistoon. Li Andersson on niin loistava argumentaatiossaan ja tyylikkään terävässä hillityssä populismissaan, että häntä äänestäisi moni sellainenkin, joka ei muuten Vasemmistoa olisi uskonut voivansa äänestää.
Vasemmistoliitossa ollaan vaalien tulokseen ihan tyytyväisiä, mutta yli 10% puolueeksi nouseminen edellyttää strategista valintaa: kilpaillako Vihreiden kanssa punavihreistä sieluista vai Demareiden kanssa niistä sieluista, joille Lipposen aloittama New Deal merkitsi kansallisomaisuuden ja sielujen myymistä.
Keskustasta, sen ontologiasta ja viiteryhmistä olen aina ollut täysin ymmälläni, ja olen edelleen. Niin taitaa olla myös Sipilä, jolle ja hänen tuhonenkeli Bernerilleen se on merkinnyt pientalonpoikien perinteellä ratsastamisella tapahtuvaa ruumiinryöstöä. Keskusta on muuttunut hyvinvointivaltion takuumiehistä yksityistämisen bulvaaneiksi, jolle käy kaikki kunhan he vain saavat satraapeilleen läänityksiä.
Perussuomalaisista en ole sanonut mitään, sillä minulle on alusta alkaen ollut selvää se, joka paljastui muillekin viimeistään nyt: kun keitoksesta poistetaan rasismi, jäljelle jää kovin tuima eli hajuton soppa, mauton ilman sattumia, kuin lapsiperheen isän töihin kantamat nakkikeiton jämät, josta lapset ovat syöneet kaikki nakit pois.
Parasta tässä vaalituloksessa oli Vihreiden valtakunnallistumisen merkittävä eteneminen jai Li Anderssonin mukanaan tuoma vasemmiston orastava noste. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä kaatamaan hallitusta, vaikka nurkissa tuuleekin. Ehkä vieläkin tärkeämmät vaalit ovat Persujen puheenjohtajavaalit, joissa he tulevat suorittaneeksi lopullisen itseteloituksen silmiensä väliin ampumalla, valitessaan J H-A:n puheenjohtajaksi, ja samalla he tulevat antaneeksi hyvinvointivaltiolle jatkoaikaa, sillä edes Sipilä ei kestä Halla-Ahoa ainakaan jos Orpo on sanansa mittainen mies. Heinäluoma ainakin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti