keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tervetuloa, Onnibus, tervemenoa, Porvoon kylät

Työmatkahelsinkiläisenä tervehdin ilolla Onnibusin avaamaa säännöllistä reittiliikennettä Helsinkiin. Eivät tosin maksa verojaan Suomeen, mutta eihän kukaan, köh, ole täydellinen, vaikka veroja rakastavana punavihreänä tässä olisikin mussutuksen aihetta.

En sinänsä usko lisääntyvän kilpailun tekevän autuaaksi, mutta matalapalkkalainen kiittää pienentyvistä työmatkakuluista. Onneksi sentään ymmärsin asettua kävelymatkan säteelle uuden linjan reitistöstä (ja bussiasemasta), sillä vähän tässä hirvittää, miten Porvoon Liikenteelle käy tässä kilpailussa.

Ei sillä nyt muuten väliä, sillä kilpailu ei armahda ketään. Ei se kyllä armahda niitä epoolaisia, kråköläisiä, emäsalolaisia, tolkkislaisia, kerkkoolaisia, ilolalaisia tai hinthaaralaisiakaan, joilla tosin jo nyt lienee kaikilla auto. Eihän kai kukaan oikeasti ole erehtynyt muuttamaan melkein tiettömien taipaleiden taa, eihän?

Työmatkabussilainen siis kiittää. Mutta Onnibus lienee varmistanut sen, että jos - ja kun - kilpailijan toiminta muuttuu pian kannattomattomaksi, niin pesuveden mukana menee Porvoon jo muutenkin miltei olematon mutta ainut olemassaoleva sisäinen liikenne. Paitsi jos sattuu asumaan Kevätkummussa, keskustassa tai Näsissä, eli Onnibussin reitin varrella. Vaikka Porvoon kyläväestö olisikin ymmärtänyt valmistautua pahan päivän varalle vähintäänkin kahdella autolla, niin Onnibussin tulo markkinoille viimeistään varmistaa sen, että pian enää ei ole autottomalla lapsiperheellä pääsyä Ilolan kotieläintilalle tai Emäsalon hienoille virkistysalueille.

Tarjosin kirjoitukseni Uusimaa-lehteen maanantaina, mutta vielä sitä ei ole siellä näkynyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti