Kanssani pitkän aikaa ja tiiviisti tekemisissä oleva ystäväni luonnehti minua joskus 90-luvulla Zeligiksi. Mikä ja kuka Zelig on?
Zelig on Woody Allenin samannimisen elokuvan päähenkilö, jonka ainoana pysyvänä piirteenä on se, että hänellä ei ole ainuttakaan pysyvää piirrettä. Zelig on kameleontti, joka vaihtaa väriään sen mukaan, mistä suunnasta sattuu tuulemaan, tai millä jalalla keskustelukumppani on herännyt vuoteestaan, mies vailla ominaisuuksia.
Näin kyseisen elokuvan yli 20 vuotta sitten, ja silloin se ei kolahtanut omalle kohdalle. Sen allekirjoitan, että minulle poliittinen väri ei ole mustavalkoinen, ei edes sini-punainen, ei edes sini-puna-vihreä. Oivalsin tämän jo kokoomusnuorena, kun erään koulutuksen lomakekyselyssä kartoitettiin, pitääkö yhteiskuntaa vai yksilöä tärkeämpänä. Eihän näitä voi erottaa toisistaan, nehän ovat kaksisuuntainen nuoli, toisistaan riippuvia, toisensa määritteleviä. Sen sijaan sitä en ymmärtänyt enkä allekirjoita, että hakisin niin kipeästi hyväksyntää, että pyrkisin hinnalla millä hyvänsä välttelemään konflikteja. Pelkään riitelyä kyllä kotioloissa, mutta yhteiskunnalliset laitokset - kuten työ ja kaikkien yhteiskunnallisten laitosten määrittely-yrityksien haltuunottoa yrittävä politiikka - ovat minulle taistelun näyttämöitä. Olen siis Zelig, ja en ole. Ihan samoin kuin Vihreät.
Vihreiden itsemäärittelyhän on jo vuosikymmeniä tapahtunut "emme ole vasemmalla tai oikealla, vaan edellä". Voi olla, että tätä eivät kaikki asiakkaat eli äänestäjät vielä ole ymmärtäneet, kun eivät sitä ole kaikki Vihreät itsekään ymmärtäneet, kun eivät osaa sijoittaa itseään siihen eteen. Tätä heijastelevat ne ristiriitaiset tulkinnat Vihreistä Kokoomuksen puisto-osastona (jota ainakaan Helsingin Vihreät eivät ole, pikemminkin Kokoomuksen fillarikomppanja) ja toisaalta punaviherstalisteina. Eikä paikoitusta yhtään helpota se, että Vihreät nyt julkilausutusti kosiskelevat Kokoomuksen sivistyspanokseen pettyneitä akateemisia.
On varmaan hyvä, että useampi valitsee Vihreät kuin Kokoomuksen, ainakin hallitusrintaman murentamisen nimissä tämä on paitsi fiksua politiikkaa oman kannatuksen maksimoimiseksi, myös hyvä ihmiskunnan kannalta. Samalla kuitenkin on vaarana, että vihreys vesittyy sen sinertyessä, ja se, mikä vihreässä politiikassa on punervaa, muuttuu violetiksi.
Tosin ollakseni Vihreitä kohtaan reilu, tätä vähemmän huonon vaihtoehdon politiikkaa tapahtuu toisaallakin, esimerkiksi demareiden pyrkiessä neutraloimaan Perussuomalaiset. On selvää, ettei Vihreiden kannata alkaa kilpailemaan Vasemmistoliiton kanssa punaisuuden asteista, mutta ehkä olisi pidemmällä tähtäimellä parempi paikantaa itsensä keskustaan, ja tavoitella äänestäjiä demareista ja keskustasta. Demareista otettakoon ne, joiden mielestä SDP ei ole päivittänyt tietouttaan työelämästä, ja Keskustasta ne, jotka luulevat Keskustapuolueen olevan keskustan puolue. Nyt on vaarana, että Vihreät ovat politiikan Zelig, joka pyrkii olemaan jokaiselle jotakin. Vähän kuin puistokokoomus tai dogmeista riisuttu vasemmisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti