Setämiesten kauhu

Setämiehet kauhistuivat. He pelkäävät demokratiaa, ja koettavat naamioida tämän vaivautumisensa, joka seuraa heidän demokratianvastaisuutensa paljastumisesta, huoleksi demokratian tilasta.

Kun nyt Li Andersson odotusten mukaisesti huudettiin jo ensimmäisellä kierroksella Vasemmistoliiton neuvoa-antavassa, moraalisesti sitovassa jäsenäänestyksessä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi, tätä kauhisteli esimerkiksi Iltalehti seuraavin sanakääntein:

"Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia."

Iltalehdessä ei näemmä tiedetä sitä, että ainut puolue, jossa kaikki jäsenet voivat halutessaan osallistua puoluekokoukseen, on Perussuomalaiset. Vihreätkin valitsivat Ville Niinistön 2011 samalla menettelyllä, joten Vasemmistoliitto ei edes tässä keksinyt mitään uutta sanotun demokratian rapauttamiseksi. Vihreissä, joka on ollut Vasemmistoliittoon verrattava puolue kooltaan, puoluekokoukseen mahtuu vain muutamia satoja jäseniä, alle 10% jäsenistöstä.

Puoluekokous on siis jo valikoitunut elin. Vaikka Andersson nimetään siellä puheenjohtajaksi yksimielisesti muiden ehdokkaiden vetäytyessä Anderssonin ylivoiman edessä pois kisasta - hekin haluavat kunnioittaa vetäytymisellään jäsenistön tahtoa - niin jos melkein 2/3 puolueen jäsenistä osallistui puheenjohtajavaaliin, ja heistä melkein 2/3 eli yhteensä lähes puolet puolueen jäsenistä kannattaa Anderssonia puheenjohtajaksi, tämän parempaa tapaa nyt ei olla keksitty saada tietoa kaikkien jäsenten kannasta.

Paitsi Pohjois-Koreassa. Siihen ilmeisesti Iltis viittasikin, mutta huti tuli, siellä kun jäsenistö ei pääse äänestämään mistään.

Setämiesten kannattaisi päivittää tietonsa demokratiasta. Siihen kuuluu sellainenkin mahdollisuus kuin suora kansanäänestys, joka ei ole sama asia kuin kansandemokratiaksi eufemistisesti nimetty puoluejohdon kaikkivaltaisuus, joka on ollut valttia eräissä reaalisosialistisissa järjestelmissä. Ilmeisesti setämiehet pelkäävät Anderssonia, ja ehkä Iltistä vaivaa henkinen perussuomalaisuus, jos kerran sen mielestä kaikkien pitäisi päästä valitsemaan puheenjohtajaa. Tai pohjoiskorealaisuus. Kai Andersson on porvarillisten, hyvätuloisten, jämähtäneiden setien kauhu, nuori ja sanavalmis nainen opposition äänitorvena ja kasvoina.

Veikka Lahtisen mainion analyysin Li Anderssonin valinnan mediareseptiosta voi lukea klikkamalla bloggaukseni otsikkoa.